Elina ja Alpi
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Ulkoilua
Nyt tulee taas kuvapäivitys. Kamera oli pitkästä aikaa mukana ja otin muutaman otoksen Lykynlammella metsässä vapaana kirmaavasta Alpista. Metsäreissun jälkeen odotti pesu ja inhottavaa roskien irrottamista maha- ja jalkakarvoista. Uskomatonta, miten paljon sinne tarttuukaan kaikenlaista...
torstai 17. huhtikuuta 2014
Yksi vuosi ja viisi kuukautta
Ihan ohimennen tuli mieleen, että tänään Alpi on yhden vuoden ja viisi kuukautta vanha. Ei se kyllä kovin vanhalta tunnu. Mamin höpsyli, joka meinaa ratketa aina liitoksistaan aina kun mami tai-joku-muu-Alpille-tärkeä-henkilö tulee kotiin. Tuntemattomatkin Alpi ottaa kyllä vastaan samalla innolla ja spanielinrakkaudella (joka muuten taitaa olla pohjaton). Tänään kuljin monta kertaa ovesta ees taas ja aina Alpi oli yhtä iloinen jälleennäkemisestä.
Nyt on myös kesäkumit alla ja kyllä kelpaa ajalla. Siinä kävikin sitten paremmin kuin hyvin. Ostin tosiaan ne renkaat vanteineen jo marraskuussa, kun ostin silloin tuon auton. En ajatellut asiaa sen kummemmin kuin vasta nyt, että millähän pulteilla ne kiinnitetään... Rouskussakin oli eri pultit peltivanteisille talvirenkaille ja aluvanteisille kesärenkaille.
No paniikkipuhelu Iskälle ja asiat alkoivat selvitä. Selvisi, että olivat unohtaneet antaa ne pultit miulle rengasliikkeessä ja lupasivat sitten korvaukseksi vaihtaa ne miun kesärenkaat auton alle ilmaiseksi ja toki saisin samalla ne pultit. Ja mikä parasta, sain ajan reilun puolen tunnin päähän!
Kannoin sitten hikihatussa renkaita kellarista autoon ja ne painoivat kuin synti! Sellaisina hetkinä toivoisi saavansa jonkinlaista apua. Naapureitakaan ei näkynyt missään! Kuulin Alpin vouhkaavan jotain sisällä.
Ajelin rengasliikkeeseen ja puolessa tunnissa tuli valmista. Talvirenkaat sain pestyinä pussiin ja talvirenkaiden pulteille sain kangaspussin. Palvelu oli loistavaa, voin suositella kyllä muillekin! Ja mikä parasta, käskivät käymään uudestaan n. 100 km:n ajon jälkeen, että voivat vielä tarkastaa pulttien kireyden. Jes!
Kotona oli tietysti taas renkaiden roudaamista kellariin, mutta itsenäinen nainen selvisi siitäkin koitoksesta. Joku spanielinkuono kurkki ikkunasta ja antoi äänimerkkejä, että eikö mami huomaa häntä. Alpi olisi ilmeisesti halunnut mukaan touhuamaan.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Kevään ensimmäiset krookukset
Olen yrittänyt keksiä nyt jotain piristävää tekemistä ja ajateltavaa, että olo ei tuntuisi niin surkealta ja väsyneeltä. Lyhensin tänään kolmet housut, kun lupasin tehdä ne viime viikolla. Tarkka mittailu ja ompelu olikin pitkästä aikaa tosi mukavaa! Melkein taas iski pelottava innostus ommella jotain ja mielessä rupesivat kiitämään suunnitelmat...pohdin jo, mitä kankaita miun kellarikomeron laatikoista löytyisi ja mitä niistä voisi tehdä. Ei tosin auta nyt alkaa sisustamaan tätä asuntoa uudestaan kun edessä voi olla se muutto. Työnhakuunkin kuuluu vain epävarmuutta ja pettymyksiä.
Tein mie opiskelujakin tänään, käymällä kaupassa tutkimassa moniallergiselle sopivaa ruokaa. Joku pappa alkoi taas jutella miulle kun pyörittelin näkkäripaketteja käsissäni ja kirjoittelin asioita ylös. Heh, pitkät tovit juteltiin siinä siitä, mitä mie siellä oikein puuhastelin. Nyt pitäisi kirjoittaa löydökset puhtaaksi, vähän teoriaa ja yks tehtävä ois taas siinä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Sitten myö käytiin koirakoulussa ja kaupunkikävelyllä. Harjoiteltiin ohittamista, toisten koirien kohtaamista ja jonossa kulkemista. Se meni muuten kohtuullisen hyvin, mutta loppuajasta miun höselö koirapoika Alpi ei jaksanut enää keskittyä ollenkaan eikä namitkaan enää auttaneet vaan sen korvat olivat koristeena ja kieli roikkui maassa asti. Huh, Alpi oli taas kaikista höselöin koira!
Tänään ärsyynnyin valkoisista räksyttävistä pikkukoirista (rotua en viitsi mainita). Pikkutytöt taluttivat niitä meidän pihan läpi ja mie tulin pahaa aavistamatta kulman takaa kotoa Alpin kanssa. Ne alkoivat räksyttää ja pomppia siinä Alpin kuonon edessä ja mie sitten sanoin aika tiukkaan sävyyn niille tytöille, että tämä piha ei ole yleinen kulkutie. Olen nähnyt niiden kulkevan monta kertaa aiemminkin koirien kanssa meidän pihan läpi. Toivottavasti uskoivat eivätkä kulje enää tästä! Ärsyttää tuollaiset räksyttävät koirat kun Alpikin alkaa sitten haukkua niille kun ei ymmärrä, miksi hänelle räksytetään. Alpi itse ei aloita haukkumista koskaan. Voi ärsytys sentään!
Tänään näin kevään ensimmäiset krookukset ja päivä oli todella lämmin. Haluaisin jo kesärenkaat, koska loppuviikoksi on luvattu yhä vain lämpimämpää.

tiistai 15. huhtikuuta 2014
Juhlien jälkeinen arki
Viikon blogihiljaisuuden aikana on kerennyt tapahtua paljon monenlaisia asioita, niin ihania kuin vähemmän ihania. Mie täytin pyöreitä vuosia ja viime viikko meni niitä juhlia järjestellessä, siivotessa ja leipoessa. Lisäksi oli paljon työkiireitä ja mielessä monta muutakin asiaa kuin blogi.
Viime viikko oli aivan loistava viikko, kaikin puolin! Ja synttärijuhlat olivat myös loistavat, kiitos osallistuneille niin seurasta kuin lahjoista. Ihanaa, et miulla on elämässä niin ihania ihmisiä!
Juhlien jälkeen onkin sitten arki iskenyt päin kasvoja kaikella karmeudellaan. Olen todella stressaantunut ja lähinnä vain itkettää. Tuntuu, et seinät kaatuvat päälle ja koko elämä on niin sekaisin, et en tiedä, mitä tehdä. Olen kirjoittanut työhakemuksia, taas kerran. Toivottavasti kohta alkaisi selvitä jotakin, koska tämä epävarmuus kaikesta on tosi ahdistavaa. Opinnot painavat päälle voimalla, töissä on kiireitä ja muutenkin menee miten menee. En ole kerennyt hikiliikkumaankaan eikä se helpota tilannetta ollenkaan. Äh, tämä on yhtä valitusta ja vuodatusta nyt. Ehkä muutaman viikon päästä asiat ovat paljon valoisampia ja selkeämpiä. :) Ehkä joku matka voisi helpottaa tilannetta tai ainakin tieto matkasta. Taidan alkaa katsella lentoja...
Myö käytiin eilen Alpin kanssa Lykyllä tai no vietiin auto meijän mökin tiehaaraan ja kierrettiin puolikas sitä vakiolenkkiä. Meinasin juuttua niin autolla kuin kengillä mutaan. Alpi paineli pitkin metsiä suurella innolla ja mie kuljin vaihtelevissa maastoissa, niin liukkaalla, upottavassa lumessa, mutavellissä kuin kuivalla lenkkipolulla ja välillä rämmin metsässäkin. Alpi sai kunnon lenkin vapaana juosten, se oli pääasia.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Näin Alpi matkustaa
Sain vihdoin otettua kuvia Alpin uudesta matkustuspaikasta eli autohäkistä. Vaihdoin tosiaan Rouskun farmari Focukseen jo viime marrakuussa. Ostin Savicin toisesta päästä viistoseinäisen häkin eikä sitä ole koolla pilattu. Saisi siis olla korkeampikin, mutta hyvin tuo Alpi on siellä viihtynyt ja kerran mahtuivat sinne Sisunkin kanssa yhdessä. Mittatilaushäkki olisi paras vaihtoehto, mutta siihen ei kyllä ole nyt varaa. Tällä mennään ja ollaan jo matkustettukin monta Helsingin reissua ja muuta automatkaa. Alpi rakastaa automatkailua ja on aina innokas lähtijä, olipa sitten kysymyksessä pidempi matka tai vain matka mummin ja ukin luo.
lauantai 5. huhtikuuta 2014
Vauhdikkaita kuvia
Myö käytiin tänään ulkoilemassa metsässä ja siellä oli vielä lunta ja jäätä. Edellisestä viikosta sulamista ei ollut juuri tapahtunut. Alpin meno oli vauhdikasta, mutta tottelevaista. Nyt tuntuu siltä, että ainakin kun ei ole häiriötekijöitä, niin korvat ovat taas löytyneet. Mamin luo kirmataan kutsusta niin kovaa vauhtia, että jalat eivät meinaa pysyä mukana.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Riistaan tutustumista
Mie olen kirjoittanut taas työhakemuksia ja opiskellut. Kellojen siirtäminen sai miun elämän ensimmäistä kertaa ihan sekaisin. Olen valvonut myöhään ja aamulla on väsyttänyt hirveästi. Alpikin on ollut uninen aamuisin.
Kun tulin eilen töistä, minua odotti täällä kakkashow. Ovella jo löyhähti haju vastaan ja hiivin sisälle varovasti. Alpi oli järjestänyt vähän puuhaa miulle ensimmäisen kerran miun työpäivän aikana. Keittiön matto pääsi pesulareissulle. Toivottavasti siihen ei jää läikkiä, koska se on miun itsetekemä matto.
Tänään meillä oli koirakoulu. Mietin, et mikä oli aiheena ja sehän selvisi sitten siellä. Tänään oli riistaan tutustumista. Alpi kävi hillittömillä kierroksilla. Ensin haettiin dami, se ei mennyt ihan putkeen, mutta Alpissa on kuulemma potentiaalia. Sitten mentiin odottamaan ja Alpi kävi yhä kuumempana. Alpi pääsi sitten haistelemaan varista ja olikin ensin varsin kiinnostunut siitä ja nuuhki paljon, mutta ei ottanut kuitenkaan suuhunsa. Yhtäkkiä Alpi istahti tyynen rauhallisesti kouluttajan jalkoihin ja alkoi kerjätä rapsutuksia. Sain hyviä neuvoja Alpin palkkaamiseen niin, että se ei kiihtyisi liikaa. Sain neuvoja myös riistaan tutustumiseen. Noin kuuman koiran kanssa kuin Alpi on, se pitäisi aloittaa ensin kotona sisällä ja sitten vasta lisätä vähitellen häiriötä. Jos nyt meillä on edes mitään tarvetta tutustua riistaan...
Koirakoulun jälkeen lähdettiin vielä juoksulenkille. Nyt miun koirapoika makaa tuolla raatona. Sitä meinaa vähän väsyttää!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)