Koiramalli Alpi ja uusi asumus

Tänään meidän aamumme alkoi taas juoksulenkillä, niin kuin alkaa olla lähes tapana. Eräs vanhempi mieshenkilö on tullut samassa kohdassa vastaan jo useampana aamuna. Pitäisiköhän alkaa jo moikata lenkkituttua?! Vai onkohan tämä jo outoa kun lenkkeilen yhtä aikaisin kuin vanhukset. Päivä Alpilla meni aika pitkälti nukkuessa. 

Iltapäivällä lähdimme Niittylahteen näyttelykoulutukseen. Huomenna meillä on taas luvassa näyttelykoulutusta PoKS:n hallilla. Nyt pitää treenailla, koska näyttelyt lähenevät kovaa vauhtia. Alpi on, miten sen nyt kauniisti muotoilisi, varsin energinen hössöttäjä kun paikalla on muita koiria. Se on kuitenkin Alpille työtä ja silloin ei käydä haistelemassa muita koiria, vaikka kuinka tekisi mieli leikkimään ja nuuhkimaan. Tälläkin kertaa kesti melkein koulutuksen loppuun (eli tunnin) kunnes Alpi alkoi hieman rauhoittua, kulkea hihnassa nätisti ja malttaa seisoa, ylipäätänsä keskittyä omaan juttuun ja kuunnella minua. 

Note to self: lenkitä Alpi aamulla kunnolla ja mene ajoissa näyttelypaikalle.

Illalla oli muutakin pikkujännää luvassa. Alpi sai testattavakseen toisen manttelin ja näyttelyhäkki saapui taloon. Häkki ei ole yhtään liian iso tai pieni, vaan juuri sopiva. Paitsi jos Alpi päättää tuosta kasvaa...toivotaan, että ei kasva. Ainahan sen saa varmasti myytyä, jos on tarvetta isommalle häkille. Säätila on jotenkin todella painostava, vielä tähän aikaan on kodissamme kuumaa ja ikkunat ja ovi ovat vielä auki. Alpikin läähättää tuolla unissaan.

Seuraavaksi sitten kuvia mantteli päällä ja ilman manttelia sekä tutkimusmatkaa häkkiin ja takaisin.

 

 

 

 

Koiramalli Alpi

Aamulla kävimme Alpin kanssa taas juoksemassa. Luulen, että tällä kertaa Sports Tracker sai kutakuinkin sellaisen matkan mitattua, jonka arvelinkin lenkkimme olleen. Vaikka lähdimme jo puoli seitsemältä, tällä kertaa oli myös paljon muita lenkkeilijöitä. Ihmisillä taitaa olla lomat loppuneet ja arki astunut kuvioihin. 

Tänään mie kaasuttelin toyotalla (eli ompelukoneellani) ja ompelin Alpille kaksi näyttelymanttelia. Ensimmäistä ommellessa Alpi oli koiraportin takana, mutta koska hän oli niin rauhallinen, ajattelin tehdä testin ja aukaista portin toista ommellessani. Noh, Alpi oli kyllä vähän kiinnostunut miun ompelusta, mutta uni vei voiton ja hän nukahti lattialle lähelle ruokapöytää, jonka ääressä mie ompelin. Alpi on rauhoittunut siis aivan älyttömästi pahimmista pentuajoistaan. 

En sentään vielä rupeaisi leikkaamaan kankaita Alpi vieressäni, mutta ompelu sujuu näköjään hyvin. Ompelukoneeseenkin mie oon totuttanut Alpia systemaattisesti aivan alusta lähtien. Alussa ihan pienenä Alpi hyppi koiraporttia äsken ja uikutti ja itki ja oli ihan vauhko. Tämän hetkisessä tilanteessa Alpi makaa lattialla ja katselee ompelua hiljaa tai nukkuu. Vau, mikä koira!

Manttelit tulivat valmiiksi ainakin melkein. Toinen on täysin valmis ja toisesta puuttuu kaksi nappia. Alpi sai siis poseerata ensimmäisenä valmistunut feikki-burberry päällänsä. Ensimmäiset kuvat ovatkin sellaisia, että "mikä miun päällä on, saisiko sen jotenkin pois". Toisesta manttelista tulee kuvia myöhemmin ja toivottavasti vähän parempia kuvia.

Tässä vielä kuvia Alpin uudesta trimmatusta lookista lähinnä pään ja kaulan osalta. Ei näytä enää joulupukilta. Pitäisi olla joku kuvaaja, että saisin otettua seisotuskuvia. Itse en valitettavasti pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Alpin pakastin

Tähän on siis tultu, Alpi sai tänään oman pakastimen. Mie myös tingin kovasti ja sainkin alennusta. Kyllä noissa kodinkoneiden hinnoissa on paljon ilmaa. Tai no ehkä mie aion tehdä niin, että jääkaapin alla olevasta pakastimesta tulee Alpin pakastin ja tämä uusi pieni kaappipakastin on sitten miun marjoja ja ruokia varten. Päivittäisessä käytössä on ehkä helpompaa, että Alpin ruuat ovat lähempänä ja helpommin saatavilla. 

Taidan jo hieman kärsiä tilanahtaudesta täällä kodissani, mutta niin vain pakastin löysi paikkansa olohuoneen nurkasta nojatuolin takaa. Eihän se missään tapauksessa kaunis näky ole tai mikään ihanainen sisustuselementti, mutta käytäntö on sanellut tämän tilanteen. Vaikka kuinka yritin olla ostamatta pakastinta, niin totesin, että Elina-marjahamsterin marjat ja muut ruuat eivät mahdu Alpin pöperöiden kanssa samaan pakastimeen. Jostain olisi siis pitänyt tinkiä ja marjoista en halunnut tinkiä. Siispä oli hankittava lisää tilaa. Olohuoneessa myös rahi siirtyi vähän matkaa ikkunaan päin ja nyt on hieman tilavampaa.

Pakastinkauppojen jälkeen lähdimme mökille marjastamaan. Alpi ui myös taas innokkaasti ja kun silmä vältti, kaivoi muutaman kuopan pihamaalle. Rantavedessäkin oli Alpin mielestä kiva kaivaa hienoa hiekkaa. Marjasaalista tuli ja tällä kertaa Alpi söi mustikoita suoraan pensaasta. Nyt olivat myös naapurit paikalla, mutta Alpi sai silti olla pihassa vapaana. Naapurit grillasivat ja se tuoksu meinasi houkutella Alpia sinne päin, mutta kilttinä koirana ei lähtenyt vierailulle naapuripihaan. 

Mökillä Alpi ei meinannut malttaa rauhoittua hetkeksikään ja välillä meni sellaista rallia ympäri pihaa, että kaarteissa meni lähes kyljellään. Kotona onkin turvallista levätä ja nukkua pidemmän kaavan mukaan. Huomenna meillä taitaakin olla taas juoksulenkki. Tämän aamun annoin Alpin levätä kun eilinen päivä oli niin rankka.

Kuvaa Alpista trimmauksen jälkeen en ole saanut vieläkään otettua. Jospa huomenna...

Pikapäivitys kun en unta saa

Tämä päivä on ollut niin touhukas, että mie taidan käydä ihan kierroksilla eikä väsytä yhtään, vaikka on kohta kello 24. Alpi sen sijaan vetelee unia tuossa lähellä lattialla väsyneenä.

Noh, aamun pienen juoksulenkkiepisodin jälkeen mie paistoin marjapiirakkaa, kun on tosiaan tullut niitä marjoja kerättyä marjastajakaveri-Alpin kanssa. Menin viemään piirakkaa vanhemmilleni ja Alpin pettymykseksi ne eivät olleet kotona. Alpi etsi taas joka huoneesta ja voi sitä pettynyttä ilmettä kun mummi ja ukki eivät olleet kotona. Siinä sitten keräilin piharatamoita pihalta ja kiersimme muutaman korttelin ympäri.

Noh, sitten tultiin kotiin, Alpi kotiin sisälle ja mie aloitin puunata autoa sisältä. Imuri pihalle ja vettä sankoon. Siinä puhdistui auto hienosti. Kyllä ne naisetkin vaan osaa nämä jutut! Meinasin vielä lakaista katuharjalla autokatospaikaltani pulunpaskat ja muut roskat pois, kun talonhuolto ei ole sitä tehnyt. Noh, niin pitkälle en sitten kuitenkaan kerennyt, jääköön toiselle päivälle. 

Alpin Minna-kasvattaja nimittäin soitti ja seuraavaksi oli luvassa Alpin trimmausta. Melkein pari tuntia siinä sitten hurahti ja joulupukki-Alpi näyttää vähemmän joulupukilta. Karvaa lähti melkoinen kasa ja Alpia ei meinaa tunnistaa enää samaksi koiraksi. Yritän huomenna ottaa tänne kuvan uudesta lookista. Alpi oli kyllä yllättävän rauhallinen koko trimmauksen ajan, jotain kasvua tapahtunut siis edelliskertaan verrattuna. Ainoa, jossa vastustelua tuli, oli korvien ajelu koneella. Sitä ei sitten tehty, vaan karvat leikattiin saksilla. Kiitos trimmaajalle, nyt on niin tyylikästä poikaa, että! Kyllä kelpaa mennä juoksemaan kehään parin viikon päästä. ;) 

Täytyy vaan vielä kerran tai taas kerran todeta, että Alpilla on melkoisen paksu tuo turkki. Vielä kun huomenna surautan koneella manttelin, niin eiköhän saada turkki kuosiin näyttelydebyyttiä varten.

Trimmauksen jälkeen lähdettiin yhdessä (koirat ja omistajat) Jaamalle. Sen jälkeen Alpin mahanalus oli pihkassa ja pienissä oksissa. Revin niitä irti jo ulkona, mutta kotona odotti pesu. Alpi ei olisi meinannut jaksaa enää pesua, mutta pakkohan se oli. Sen verran tahmea masu oli. Sitten vielä ruokaa nälkäiselle koiralle ja unta.
 

Aikainen aamulenkki

Eilisillan juoksulenkin jälkeen miulla oli niin euforinen fiilis, että tuntui kuin leijuisin ilmassa. Juoksu kulki siis tosi hyvin lopulta, vaikka alkumatkasta mietin, miten oikein jaksan lenkin loppuun. Loppumatkasta vetäisin sitten kovempaa kun kerta kulki niin hyvin. :) Illalla tein kunnon venyttelyt ja päätin siis laittaa aamulla kellon soimaan puoli seitsemäksi, että kerkeäisimme lenkille ennen päivän kuumuutta.

Aamulla siis heti ylös kellon soitua, lenkkivaatteet päälle ja menoksi. Oli sopivan lämmintä, noin +15 astetta ja ihanan rauhallista. Aurinko paistoi kirkkaasti ja juoksu tuntui kevyeltä. Olin jo edellisenä iltana päättänyt, että käymme juoksemassa pidemmän lenkin aamulla. Olemme käyneet kävellen tutustumassa uusiin reitteihin ja tiesin siis hyvän ja pidemmän reitin kuin tavallinen juoksureittimme. En edelleenkään oikein luota Sports Trackeriin. Epäilen sen antavan pidemmän matkan, kuin mitä todellisuudessa kuljemme. Noh, saa siitä ainakin kokonaisajan ja jotain suuntaa.

Yhtäkkiä lenkillä katsoin hieman kauhuissani, että itsensäpaljastelijoita. Noh, ilmeisesti eivät olleet vaan olivat kai puuhanneet lenkkipolun varressa jotain muuta...Koska vaihtoehtoja ei ollut, meidän oli juostava Alpin kanssa vierestä ohi. En jäänyt paljon perääni katselemaan ja kovensin vaistomaisesti vauhtia. Kaikenlaiseen sitä voi siis törmätä sunnuntaiaamuna vähän jälkeen kello seitsemän. 

Juoksu kulki siis tänäkin aamuna aivan loistavasti ja jaksoin hienosti pidemmänkin lenkin. Alpikin jaksoi hienosti. Olen tosiaan löytänyt juoksun riemun, kiitos aina innokkaan juoksuseurani Alpin. Alpi näkee tuossa unta varmasti juoksemisesta, kun jalat hytkyvät, silmät liikkuvat ja kuono värisee.

Minä ja Alpi

Kiitos Ilonalle kuvan ottamisesta. Se meinasikin olla hieman haastavaa, koska kuvassa oli kaksi liikkuvaa osasta eli mie ja Alpi.

Aamukävelyllä Penttilänrannassa

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävimme tänään aamukävelyllä Penttilänrannassa ja löysimme uusia reittejä. Kuvat ovat kännykällä otettuja tilannekuvia ja siksi hieman epätarkkoja.

Eilen perjantaina kävimme taas keräämässä mustikoita ja vadelmia mökiltä. Olimme kahdestaan ja hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. Meidän mökkijärvellä ei saa ajaa moottoriveneillä, koska se on pohjavesialuetta. Sen vuoksi siellä vallitseekin yleensä ihana rauha. Naapurissakaan ei ollut ketään paikalla, joten mistään ei kuulunut ihmisten ääniä. Oli ihana kuunnella tuulen huminaa puissa ja lintujen laulua. Alpi nautti pihalla juoksentelusta, kävi välillä polskimassa vedessä ja sitten taas piehtaroimassa miun jaloissa. Kolmen tunnin juoksentelun jälkeen uni maittoi kotona.

Unta unta unta ja hellettä

Suomen kesä hellii taas lämmöllään, mutta Alpi vaan nukkuu sisällä varjossa. Eilinen vei vissiin Alpin voimia ihan kunnolla. Ei tuota juuri huvittanut aamullakaan kävely, joten olemme käyneet vain kaksi kertaa pikapissillä kotikorttelin ympäri. Oli meillä tosiaan melkoinen kävelylenkki eilen ensin ja Alpi toki kulki eli juoksi suurimman osan matkasta vapaana ja matkan pituus oli ainakin tuplat verrattuna miun kävelemään matkaan. 

Miun kotonakin on taas melkoisen kuuma. Sain tuossa kirjoitettua ensimmäisen esseen ja siten kurssin alta pois. Nyt vain odotellaan tuomiota ja suoritusmerkintää rekisteriin. Tästä se lähtee taas. Kerrankin mie olin ajoissa tuon palautuksen suhteen, pitää ihan ihmetellä tätä supertehokkuutta, joka on vaan lisääntynyt Alpin saapumisen jälkeen ja tänä kesänä erityisesti. Opiskeluaikoina viimeisen illan paniikki oli paras motivaattori yhteen jos toiseen asiaan ja silloin mie sain irti itsestäni kaikkein eniten. Nyt taitaa olla sitten toisin. Onkohan se tämä vanhuus ja viisaus, vai mikä minuun on iskenyt?!

Johtuisikohan tämä lisääntynyt energia lisääntyneestä energiankulutuksesta eli treenailusta, jota mie olen tänä kesänä ja jo keväällä harjoittanut ahkerasti niin Alpin kanssa kuin ilman Alpiakin. On se vaan niin, että kunnon hikitreenaus parantaa jaksamista kummasti, vaikka se hetkellisesti viekin voimat. Suosittelen! Toki myös oikeanlaisella ja terveellisellä ruokavaliolla on myös vaikutusta asiaan. Nyt onkin tullut taas haalittua marjoja pakastin täyteen ensi talvea ajatellen. Mihin mie nyt sitten laitan Alpin ruuat?!?

Nyt kun yksi asia on pois alta, voisin suoda pienen ajatuksen jo tulevalle työvuodelle ja vaikka lukea pari kirjaa läpi. Onhan tässä vielä tämä loppuviikko ja ensi viikko aikaa lomailla kotona. Äkkiä se aika vaan on kuitenkin mennyt tänäkin kesänä.

Viimeinen lomaviikko miulla näet meneekin Helsingissä lapsenvahtihommissa. Siellä vietetään sitten aikaa minä, Alpi ja kolme täditettävää (3v., 6v. ja 9v.). Ei varmaan käy päivät tylsiksi ja hiljaisiksi. Toiveissa on myös, että kerkeisin iltaisin Hanna-siskon kanssa juoksemaan. Sitten on koiranäyttelyviikonloppu ja loma alkaa olla paketissa. Haaveilen melkein tässä jo syyslomasta ja reissusta jonnekkin. Kunhan nyt saisi jonkun ensin matkaseuraksi. Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua!

Mustikkametsässä

Aamulenkkeilyn jälkeen Alpi sai levätä ja mie naputtelin tietokoneella opintojani. Sitten mie pakkailin kamoja kasaan ja suuntasimme mökille ulkoilemaan ja mustikkaan.

Ensin kävimme sellaisen 10 km:n kävelylenkin, kiertoreittejä Lykynlammelle ja takaisin. Siinä meinasin kuuma tulla, koska aurinko alkoi porottaa ja miulla ei tietystikään ollut juomista mukana. Itsehän toki selvisin hyvin ilmankin, mutta Alpin piti saada juomista. Joten, meidän piti kävellä Lykynlammella monen monta porrasta alas, että Alpi sai juoda lammesta ja sitten takaisin ylös.

 

Ylöspäin mentiin juoksuvauhdilla.

Kävelylenkin jälkeen olisi tehnyt mieli vaan olla ja löhötä, kerrankin, mutta koska olin päättänyt jo kotona kerätä mustikoita, toteutin päätökseni. Alpi sai olla vapaana suunnilleen puolitoista tuntia kun mie keräsin mustikoita. Ennen mustikkametsäilyä Alpi kävi toki uimassa. 

Meidän mökin pihassa oli yllin kyllin isoja mustikoita, joten päätin kerätä siinä. Siinä oli myös helpointa antaa Alpin olla vapaana. Ei Alpi tosin ihan pihassa pysynyt, mutta tiedän, että ei se kauaksi mamista lähde. Miulla roikkui pilli kaulassa ja aina kun huomasin Alpin kadonneen näköpiiristä, kutsuin Alpin luokseni pillillä viheltäen. Sehän kävi hyvästä luoksetuloharjoituksestakin. Alpi nimittäin juoksi täysillä, korvat hulmuten, aina miun luokse kun kuuli pillin. Siinä se sitten välillä heittäytyi selälleen miun jalkoihin, mustikkapuskaan. Eipä ihme, että takajaloissa olikin joitain siniviolettia väritystä. Miun mustikankeruu sujui siis muuten ihan hyvin, mitä nyt innokas Alpi kävi välillä piehtaroimassa miun jaloissa ja välillä olisi halunnut työntää päänsä sankoon. Välillä Alpi makasi ihan rauhallisena jossain lähellä ja tarkkaili miun puuhia, kunnes keksi taas lähteä huitelemaan jonnekin kauemmas.

 

Reikäportaat

Piti tulla ihan päivittämään varta vasten meidän aamulenkkiämme. Kävimme kävelemässä puolitoista tuntia ja matkalle osui monta jännittävää ja uutta tilannetta.

Ensimmäinen, reikäportaat, oli edessä kun laskeuduimme Niinivaaralta alas Penttilään. Portaat olivat siis teräksestä rakennettu, verkkomaiset ja reikäiset, joista näki siis koko ajan alla olevan maan. Alpi on aina niin innokas portaista ja niissä kulkemisesta, että lähti menemään näitäkin portaita alas innokkaasti. Ajattelin ensin, että saattavat tuntua anturoissa inhottavilta ja Alpi ei ehkä suostu kulkemaan niitä, mutta niin vain rohkea Alpi meni ne reippaalla tyylillä alas.

Saimme nähdä traktorin, joka leikkasi tienvarsipusikkoja, kaukolämpötyömaan ja pääsimme ylittämään junaradan. Lisäksi kuljimme monesta alikulusta ja lopuksi ohitimme vielä yhden rakennustyömaan, josta kuului melkoista melua. Toki seuranamme oli myös monta lintua ja koiran ohituksia ja iiiihhhania hajuja. Kaiken tämän jännän päälle oli aika kova tuuli, joka sai ainakin miun hiukset menemään silmiin ja suuhun. Alpille tuntuu kyllä kelpaavan kaikki säät ja hän vain meni tomerasti eteenpäin yllättävistä ja uusista tilanteista huolimatta. Melkoisen lämmin keli meinasi olla, ihanaa, sade on ainakin hetkeksi ja toivottavasti muutamaksi päiväksi taaksejäänyttä aikaa. Jospa sitä pääsisi mustikkametsään tällä viikolla.

Juoksulenkki vesisateessa

Voi syysahdistus sentään! Vaikka pidänkin viilenevästä kelistä, niin eilinen sunnuntai oli jotenkin aivan liikaa. Tuntui, että seinät kaatuvat päälle kun aamusta asti satoi ja en saanut itsestäni irti lähteä juoksulenkille sateessa. Sitten piti naputella esseetä tietokoneella ja tuli syötyä aivan liikaa ja ahdistus vaan lisääntyi kun oli ähkyolo. Onneksi Alpi sai iltapäivästä kunnolla liikuntaa kun Tiina soitti ja kutsui Milla-koiran kanssa koirapuistoon leikkimään. Siellä Alpi sai riehua sydämensä kyllyydestä.

Kotona minua odotti opintojeni essee. Niin, olen siis alkanut taas opiskella ellen ole jo maininnut asiasta. Eipä tässä kulunutkaan valmistumisesta kuin kaksi vuotta ja taas ollaan opiskelijana. Tosin nyt opinnot pitää sitten itse maksaa, mutta itsensä kehittäminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Samoin ajattelen mm. treenaamisesta ja treenivaatteiden ostamisesta, se on itseensä ja omaan hyvinvointiinsa sijoittamista. 

Niin, ja tällä kertaa teen opintoja siis omaan tahtiini, tosin tavoitteena on saada nämä tehtyä kahteen vuoteen ja teen niitä töiden ohessa. Edessä ei ole siis mikään helppo paketti, mutta olenko koskaan sanonut ei haasteille tai jättänyt kesken sen, mitä olen päättänyt tehdä. Opeopintoihinkin syöksyin läpi harmaan kiven. Kun miulla on joku tavoite kirkkaana mielessäni, olen valmis tekemään kovasti töitä sen tavoitteen saavuttamiseksi. En ole luovuttajatyyppiä, vaikka välillä väsymyksen hetkellä saattaakin itkettää.

Tässähän hyppäsi asia aivan sivuraiteille. Noh, olin siis eilen naputtelemassa esseenketaletta koneella makkarissani ja Alpi viuhtoi jossain toisessa huoneessa tässä suuren suuressa kartanossani. Kuului outoa ääntä ja ajattelin Alpin touhuavan jotain petinsä kanssa. Ääni jatkui ja hyppäsin vauhdilla olkkariin. Noh, siellähän se koiruli makasi, SOHVALLA! Oli oikein tyylikkäästi torkkupeiton alla ja osittain tyynyjen alla. Muutaman tyynyn oli heittänyt lattialle. Siellä maatessaan selällään hieroi selkäänsä oikein antaumuksella sohvaan ja ilme oli todella tyytyväinen...mutta eipä ollut pitkään kun komento kävi alas ja Alpi jäähylle koiraportin taakse. Sohva oli vähintäänkin mielenkiintoisen näköinen kun Alpi oli hieronut siihen kaikki irtokarvansa. Sain siis ottaa imurin kauniiseen käteen ja imuroida sohvan. Samalla tuli käytyä imurilla läpi koko asunto ja irtokarvat saivat taas hetkeksi kyytiä. Tosiaan, Alpi ei ole siis sohvalle viime aikoina (eli varmaan yli kuukauteen) enää yrittänyt, vaan tyytynyt makaamaan lattialla. Sen takia miun hämmästys olikin niin suuri. Ilmeisesti sohvaan oli kiva hieroa vähän kosteaa ja irtokarvoista kutisevaa turkkia.

Tänään kävimme parikin kertaa miun vanhempien luona ja siellä oli taas Hanna-sisko perheineen. Alpi tulee kyllä loistavasti toimeen lasten kanssa, mitä nyt muutaman kerran kuljetteli suussaan muutamaa vaatetta ja lelua. Ei se kuitenkaan pahaa tarkoita, sen mielestä on vaan kiva ottaa välillä suuhun jotain sopivan kokoista. Ei Alpi tosin pitkään niitä kerkeä suussaan pitää kun se joutuu jo niistä luopumaan.

Tämän päivän toisella vierailulla päätimme lähteä ex tempore -juoksulenkille Hanna-siskoni ja Alpi-koiran kanssa. Ukkonen jyrisi ulkona ja heti kun astuimme ulos, alkoi sataa vettä. Noh, myö ei siitä säikähdetty, vaan jatkettiin urheasti matkaa. Alpikin rakastaa sadetta. Matkalla törmättiin Riittaan ja Sisu-koiraan, mutta tapaaminen oli varsin pikainen. Suunnattiin Mehtimäen lenkkipoluille ja onnistuttiin välttämään ukkonen. Satoi koko lenkin ajan ja kukaan muu kuin myö ei ollut niin hullu, että olisi ollut tuohon aikaan lenkillä. Ehkä ei itselläkään olisi tullut yksin lähdettyä, mutta Hannan kanssa oli oikein mukavaa. Mentiin ppp-vauhtia, eli pitää-pystyä-puhumaan. Toisaalta myös Alpi piti vauhdin tasaisena koko ajan. Alpi juoksi myös aivan loistavasti, ehkä paremmin kuin koskaan aiemmin. Alpi juoksi siis meijän välissä, joten ei päässyt siitä keksimään mitään hajuja, jotka sitä olisivat voineet alkaa kiinnostaa.

Kotiin tultua olimme märkiä, mutta olo oli varsin loistava. Kiitos Hannalle juoksu- ja juttuseurasta. Alpi ei innostunut miun vanhempien kylppäristä ja tassupesulla saatiin käydä läpi melkoinen taistelu. Ens kerran kun myö mennään sinne, pitänee käydä tutustumassa kylppäriin paremmin, että Alpille ei jää traumoja. Miun vanhemmat ja Hanna perheineen saivat nähdä myös märkäkoirasätkyn ensimmäistä kertaa. Alpi vauhkoili matot rullalle ja juoksi sisällä minkä jaloista pääsi. Siinä oli heille ihmettelemistä kerrakseen, minuu ja Ilonaa ei ihmetyttänyt ollenkaan. :D Miun äiti oli paistanut lettuja, joita saimme syödä sitten hyvillä mielin lenkin päälle. Alpi sai omat maistiaisensa jo ennen lenkkiä. Kyllä on pikkukoira taas niin väsynyttä koiraa kun olla vaan voi.

Ex tempore -reissu maaseudulle

Tänään kävimme ensin normaalin juoksulenkin aamulla ja Alpi nukahti aamupäiväunilleen. Siinä sitten soitin Hanna-siskolleni ja Pirkko-tädilleni, että sopisiko tulla kylään näin ex tempore. Noh, siinä sitten kamat kasaan, innokas koira autoon ja menoksi. Pirkko-tätiä kävimme moikkaamassa Uskalissa ja auto on sen reissun seurauksena kammottavan näköinen. Soratiet ja kova vesisade sen tekivät. Alkumatkan sain ajaa tulevaa työmatkaani ja se meni suunnilleen puolessa tunnissa. Työmatka siis lyhenee edellisvuosiin verrattuna. Onpahan enemmän aikaa aamulla Alpille ja vaikka juoksulenkkeilylle. Jännityksellä odotan jo alkavaa lukuvuotta. 

Uskalista suuntasimme Hanna-siskoa ja muuta perhettä ja porukkaa moikkaamaan Löytöjärvelle. Siellä oli juoksuinen narttukoira, joka meinasi sekottaa Alpin pään totaalisesti. Alpi haukkui ja juoksenteli pitkin pihaa vähän päättömästi. En ole kyllä aiemmin kuullut tuollaista haukuntaa Alpilta. Sisällä rauhoittui, koska juoksuinen koira oli pihalla häkissä. Alpi sai taas tutustua yhteen uuteen lapseen, Hanna-siskon lapsien serkkuun, ja hyvin se meni. Alpi oli taas oma utelias ja rauhallinen itsensä. Nyt olemme jo kotona ja ilmeisesti on ollut taas raskas päivä, koska uni voitti taas. Automatkalla Alpi ei malttanut tällä kertaa nukkua, vaan istua törötti suurimman osan matkasta ja katseli maisemia.

Ulkoilua Lykyllä

Tänään lähdimme Sisu-koiran ja Riitan kanssa ulkoilemaan Lykynlammelle. Alkumatkasta oli jo Sisulla ja Alpilla varsin jännät oltavat, kun he pääsivät yhdessä miun auton takaboksiin eli Alpin matkustuspaikkaan. Siellä ei ollutkaan tähän mennessä vieraillut Alpin koirakavereita ja ihmetystä riitti puolin ja toisin. Sisullekin vapaana auton takana oleminen oli uusi tilanne. Matka sujui kuitenkin hyvin ja Lykylle päästyä koitti vapaus ja vapaana kiitämisen riemu.

Alpi oli seota vapaudesta ja pomppi pitkin metsiä kuin aropupu. Sisun kanssa piti leikkiä vähän väliä ja Sisu yritti kovasti mennä Alpin perässä joka paikkaan. Alpi innokkaana uimarina ja vedestä pitävänä koirana päätti myös käydä kastautumassa jossain mutavellissä. Pusikosta tuli nimittäin koira, jonka valkoiset karvat olivat ruskeita ja mudalle haisevia. Hyh. No ei aikaakaan kun Alpi päätti kastautua uudestaan, tällä kertaa lampeen, jonka vesi ei ollut kovin puhdasta. Noh, suurimmat mudat onneksi lähtivät pois tällä kastautumisella. Sisu siis meni perässä sinne, minne Alpikin... 

Meillä oli siis kaksi märkää koiraa. Koirien ilmeet olivat kyllä varsin onnellisia kun saivat olla elementissään metsässä ja veden äärellä. Niistä oikein näki, miten ne nauttivat olostaan. Alpi pisti menemään Lykyllä melkoisella vauhdilla ja jalat eivät välillä kestäneet mukana. Sitten sitä liu'uttiin milloin milläkin osalla vartaloa. Alpi-salaman meno oli hurjaa katsottavaa ja sitä sai väistellä. Kyllä siinä oli melkoinen energianpurkaus. On se vaan melkoinen (tädin) höpsyli, niin kuin Alpin Ilona-täti (eli miun sisko) tapaa sanoa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.

Kotimatkalla Alpi vain istua törötti takaboksissa, olisi ilmeisesti halunnut jo käydä pitkälleen ja unille, mutta Sisu-kaverin takia ei voinut. Alpi siis yleensä nukahtaa jo autoon, niin kuin eilenkin Milla-koiran luota tullessa. Päästin kotona Alpin autosta vapaaksi ja kulkemaan vapaana sisälle. Ajattelin, että nyt se taitaa olla niin väsynyt, että ei lähde juoksentelemaan pitkin pihaa. Oikeassa olin, Alpi käveli suoraan kotiovelle, ovesta sisään ja "pesu"-käskystä meni istumaan kylppärin oven eteen. Kun aukaisin kylppärin oven, Alpi meni istumaan suihkun alle. Sitten pestiin mudat ja mullat pois tassuista ja mahasta. Selkä olikin jo kuivanut ja näytti ihan puhtaalta. 

Ai niin, olenko muistanut mainita, että meillä on täällä koira, jolla on karvanlähtöaika. Imuri on siis kaverini ja tänään lisäksi moppi. Voi tuota karvapallosten määrää. Niitä pyörii nurkissa heti kun nostaa imurin takaisin kaappiin ja miulla on vaan yksi koira.

Ilmassa on syksyn tuntua

Ilmassa on tosiaan syksyn tuntua ja tuoksua. Eilen illalla kävimme pitkällä sadekävelyllä. Alpi rakastaa sadetta eikä nyrpistele nenäänsä ovella, vaikka taivaalta tulisi kaatamalla vettä. Alpi on aina valmiina ulos ja sateisella ukkossäälläkin on uteliaana parvekkeella tarkkailemassa säätilaa. Tosiaan, sillä lenkillä kastuttiin molemmat, sekä mie, että koira. Sää oli kuitenkin ihana ja olin varustautunut oikein. 

Ulkoa tullessa Alpi marssi taas omatoimisesti "pesu"-käskyllä kylppäriin ja ajattelin sitten pestä Alpin samantien shampoolla, kun tiesin, että märkäkoirasätky on tulossa joka tapauksessa. Hoitoainetta miulla ei vielä ollut, pitää ostaa ja testata sitä vielä ennen näyttelyä muutaman kerran. Viimeisimmästä shampoopesusta olikin jo aikaa ja kylläpä Alpin turkki kirkastui ja valkoinen väri hohtaa todella kirkkaan valkoisena ja punaruskea suorastaan sädehtii. Noh, selän pörröt eivät kadonneet mihinkään, vaikka en koskenut märkään turkkiin pyyhkeellä, vaan annoin kuivaa sen omaa tahtiaan. 

Alpi sai tavallisen märkäkoirasätkynsä ja siinä tuntui, että seinätkin ovat tiellä kun koira kaahaa ympäri asuntoa minkä jaloistaan pääsee. Matot olivat mytyssä, mikä missäkin nurkassa ja vesikuppikin kaatui ja valutteli vettä mukavasti parketille ja listan väliin. Taitaa olla kohta lattiaremontti edessä tällä koiranomistajalla. Parketti ei ole koiraperheen lattia. Laattalattia ainakin keittiössä ois ihana ja ihan paras. Tai sitten yksi hyvä vaihtoehto olisi siirtää vesikuppi kylppäriin. Pitänee harkita vakavasti. Alpi kun muutenkin loiskuttelee lörppähuulistaan juodessaan vettä ympäriinsä ja sitten vesivana lähtee vesikupilta ja kulkee olohuoneeseen asti. Mie sitten aina vähän vauhkona pyyhin lattioita kuivaksi.

Sain eilen Alpin kasvattajalta lainaan näyttelymanttelin. Teen Alpille oman tässä lähipäivinä. Kävin jo tänään tonkimassa kellarissa kangasvarastojani ja vuoriin sopivaa kangasta löytyi, mutta päällisosan kangas täytyy käydä ostamassa. Jospa sillä manttelilla saisi painettua tuota pörröturkkia vähän alaspäin. Voi miun ihanan pitkäturkkista pörrökoiraani. <3 Ihana se turkki muuten on, mutta että kun se pitäisi saada kuosiin näyttelyitä varten. Ehkä pitää ruveta harjoittelemaan Alpin föönaamista. Alpi olikin kyllä jo tuossa viime viikolla varsin kiinnostunut hirvittävä-äänisestä hiustenkuivaajastani kun kuivasin omia hiuksiani. 

Tulevat päivät tai melkein kokonainen kuukausi vielä huudatetaan sitten fööniä ja harjoitellaan sitä näyttelyseisomista.

Johonkin on myös kadonnut miun hienosti toisia koiria kadulla ohitteleva koirani. Tässä muutamana päivänä on suoritettu jos jonkinmoisia lähestymisiä ja ohituksia. Siinä ei tunnu namit tai miun sanat ja käskyt paljon auttavan kun Alpi on päättänyt olla tottelematta minua. Huoh, harjoitukset jatkuvat tälläkin saralla. Nyt pitää vaan survoa joka tasku täyteen nameja. Välillä kun niitä ei enää tarvinnut...

Ilmassa on tosiaan syksyn tuntua, mutta en mie valita. Eilen piti laittaa jo tuulipuku päälle ja gore tex -lenkkarit jalkaan ja tänään kaivoin esille hansikkaat. Jumppaan mennessä sillalla pyöräillessä meinasin jäätyä ja pipo olisi ollut tarpeen. Eipä ollut hanskojakaan silloin vielä. Ulkona on siis melkoinen tuuli, mutta Alpi taitaa olla vaan tyytyväinen tästä ilman viilenemisestä. Meidänkin kotona on vihdoin lähes inhimillistä nukkua ja oleilla.

Ihana arki

 

Näin rennosti meillä nukutaan juoksulenkin jälkeen ja kyllä muutenkin. Ihana arki on taas palannut rokkailun jälkeen ja nyt nautitaan viimeisestä lomakuukaudesta. Melkein meinaa jo ahdistaa loman loppumisen läheneminen, mutta onhan sitä jäljellä vielä lähes neljä viikkoa! Ei siis huolta ihan vielä. Juokseminen maistui taas loistavalta ja sen jälkeen oli ihana lukea aamun lehteä, juoda kahvia ja syödä aamupalaa. Elämä on vaan niin ihanaa. :)

Iloinen rokki

Alpi sai olla mummin ja ukin luona hoidossa lauantaista maanantaihin kun Elina-mami oli rokkailemassa. Vähän mietitytti, että mitenhän sujuu, mutta hyvin oli mennyt. Mitä nyt mie sain tekstarin kesken Stellan loistavan keikan lauantaina, että Alpilla on taas anaalirauhasongelmia. No ei siinä auttanut muu kuin lähteä tyhjentämään ne. Alpin olo helpottui kerralla, tosin mie missasin sitten Haloo Helsinki! -bändin keikan. Onneksi laulu ja soitto kuuluivat hyvin läpi keskustan, joten sain nauttia ainakin sillä tavoin keikasta. 

Kokonaisuutena tämä ilmeisesti miulle 14. peräkkäinen rokki (tai ehkä jopa 15, olenkohan jo mennyt laskuissa sekaisin) oli taas aivan loistava. Sää suosi, bändit pistivät parastaan, rokkailuseura oli loistavaa, näki tuttuja ja uusiakin tuttavuuksia ja toki myös juoma ja ruoka olivat hyviä. Ihanaa oli myös päästä aina omaan kotiin yöksi. Eilen illalla oli kyllä varsin tyhjä fiilis, taas kerran. Alpiakin oli jo ikävä ja koti tuntui todella tyhjältä. Sitä odottaa koko vuoden rokkia ja sitten kolme päivää ja se on ohi. Miksi kaikki hyvä ja hauska menevät niin nopeasti ohi?! Nyt on taas aika aloittaa odottamaan ensi vuoden rokkia.

Tänään aamulla Alpi tuli kotiin ja meinasi seota taas ilosta. Miekin olin iloinen jälleennäkemisestä, olihan siitä jo hurjat kaksi yötä kun edellisen kerran nähtiin. Häntä heilutti koiraa, joka ilosta sekaisin viipotti ympäri asuntoa ja nuuhki minua. Ilmeisesti rokkihoitolassa oleminen oli kuitenkin stressannut ja väsyttänyt Alpia, koska hän ei ole nyt tehnyt muuta kuin nukkunut monta tuntia.

Ihana Alpi

Mami sai taas tänään olla ylpeä pikkuisesta (ainakin iältään, jos ei kooltaan) koirastaan. Mentiin tuohon läheiseen koirapuistoon, kun Alpilla tuntui olevan energiaa aamuisesta juoksulenkistä huolimatta tai ehkä siitä johtuen. Siellä Alpi pinkoi päästä päähän, minkä jaloistaan pääsi ensin yksinään. Sitten sinne tuli pikkuruinen koira, chihuahuan ja tiibetinspanielin risteytys. Miulta sitten kysyttiin, onko miun koira vihainen kun niin innokkaasti tuli tutkimaan pikkuruista koiraa. Totesin, että on vaan niin utelias ja et pentu on Alpikin vielä. Sitten päästi koiransa maahan, tutustumaan Alpiin ja voi että miten ne kirmasivat iloissaan peräkanaa pitkin koirapuistoa. Pienempi edellä, isompi perässä. Alpi oli varsin ihastunut tuohon söpöön narttukoiraaan, mutta oli tosi varovainen tutustumisyrityksissään ja leikeissä. 

Alpi vaan osaa olla niin hienosti kaikenkokoisten koirien kanssa ja myös lasten kanssa. Alpi ei ole liian raju ja osaa suhteuttaa käyttäytymisensä siihen, millainen leikkikaveri on kysymyksessä. Ehkä tämä miun sinnikäs tutustuttaminen eri rotuisiin ja eri ikäisiin koiriin sekä lapsiin on tuottanut tulosta ja varsin positiivista sellaista. Toki myös walesinspringerspanieli on luonteeltaan jo sosiaalinen ja ihmisystävällinen. Tai ei Alpi kyllä kaikista koirista ole kiinnostunut, riippuu paljon rodusta. Tässä myös yksi syy, miksi olen kyseisen rodun valinnut. Vietän aikaa siskoni perheen kanssa aika paljon ja voihan olla, että itsellänikin on joskus vielä Alpin elinaikana lapsia. Siksi onkin tärkeää, että Alpi on saanut tutustua lapsiin jo pienestä pennusta asti. Toki mami on kuitenkin Alpille se ykkösihminen elämässä. :)

Metsäkävelyä ja lapsiseuraa

Miun rokkitalkootyöt jatkuivat tänään ja poikkeuksellisesti ei käyty aamuisella juoksulenkillä. Nyt työt ovat kuitenkin jo ohi ja lippu ansaittu. Pitää vaan huomenna käydä hakemassa se ja äitiltä pyörä lainaan rokkiin kulkemista varten. Täältä "lähiöstä" tulee matkaa. Toista oli ennen kun asuin keskustassa. Toisaalta, kyllä saisi jotain yllättävää tapahtua, että vaihtaisin tätä asuinpaikkaani kovin äkkiä minnekään, viihdyn täällä niin hyvin. Toki se rivi/omakotitalohaave kummittelee aina välillä mielessä, mutta onneksi vaan välillä.

Käytiin iltapäivällä miun vanhempien luona, jossa oli myös Hanna-siskoni perheineen. Alpi sai taas aimoannoksen lasten seuraa ja ensimmäistä kertaa seurasi vain katsellaan Miihkalin (3v.) kirmailua ympäri asuntoa. Miihkali yritti kovasti kutsua Alpia juoksuleikkiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Ihmettelin tilannetta kovasti, koska yleensä Alpi on aina valmis juoksemaan. Olisikohan tämä nyt sitä aikuistumista tai ainakin pieni askel sinnepäin. Siellä ne sitten molemmat (koira ja lapsi) tutkivat lelukorien sisältöä päät yhdessä. Miihkali osaa olla niin luonnollinen koirien kanssa ja mie olen tarkoituksella totuttanut Alpia lapsiin. Alpi on kyllä mainio lasten kanssa, energinen, leikkisä ja utelias oma itsensä, olematta kuitenkaan raju tai arvaamaton.

Lasten kanssa oleilun jälkeen lähdimme Riitan ja Sisun kanssa ulkoilemaan Mehtimäelle. Alpi piti pitää kiinni, mutta ilmeisesti uusien hajujen haistelu väsytti kovasti. Tulihan siinä kävelymatkaakin useampi kilometri. Kävimme vielä moikkaamassa lapsia ja Alpi oli hetken "hoidossa", kun mie kävin kaupassa ja sitten lähdimmekin väsyneen koiran kanssa kotiin. Päästin Alpin kulkemaan miun vanhempien pihassa vapaana ja se juoksikin suoraan autolle. Ilmeisesti aktiviteettejä oli yhdelle päivälle tarpeeksi ja Alpia väsytti ja hän halusi kodin rauhaan.

Olen muuten ilokseni huomannut, että miun uudet ja ihanat parvekkeen aurinkosuojaverhot ovat tosiaan tehokkaat. Miun koko asunnon sisälämpötila on laskenut vai kuvittelenkohan mie vaan. Parvekkeella on myös miellyttävämpi lämpötila ja Alpikin menee sinne jopa päivällä. Ja tosiaan kun vielä tässä ajattelee, millä hinnalla verhot sain, ovat ne tosiaan jo hintansa haukkuneet. Loisto-ostos!

Reissu ilman Alpia ja rokkitalkoita

Mie kävin opiskelukavereideni kanssa parin yön reissussa ja Ilona oli täällä miun luona Alpin koiranhoitajana. Alpi oli näyttänyt energisyytensä ja esittänyt kaikki mahdolliset temppunsa Ilonalle. Kun mie tulin kotiin, Alpi ei meinannut pysyä nahoissaan kun oli niin innoissaan mamin kotiinpaluusta. Viime yön Alpi nukkui sikeästi ja ei meinannut jaksaa aamulla herätä juoksulenkille. Mie olin kaivannut reissussa jo meidän yhteisiä lenkkejä ja miulla oli kova ikävä Alpia.

Olin tänään rokkitalkoolaisena ja huomenna jatkuu. Sää on vähän epävakaa, vettä on ripsinyt montakin kertaa. Toivottavasti viikonloppuna on parempi sää rokkailla. Alpi meneekin sitten viikonlopuksi miun vanhempien luo hoitoon.

Aurinkosuojaverhoinen ja toivottavasti myös viileämpi parveke

Sain tänään ommeltua ja ripustettua parvekkeelle kauan odotetut aurinkosuojaverhot. Alpi joutui seurailemaan ompelutouhuja taas koiraportin toiselta puolelta, mutta nykyisin se sujuu jo rauhallisemmin kuin pienempänä. Pienenä Alpi ei tosiaan ymmärtänyt, miksi laitoin portin kiinni ja itse olin toisella puolella ja yritti hyppiä porttia vasten. Nykyisin Alpi jää makaamaan lähistölle ja nukkuu koiranunta ja tarkkailee miun touhuja. 

Aurinkosuojaverhojen kangas siis heijastaa auringosta tulevaa valoa ja lämpöä poispäin. Vaikka kangas onkin läpinäkyvää, oli sen teho yllättävän suuri. Heti kun ripustin verhot, alkoi parveke tuntua viileämmältä kuin tavallisesti. 

Ei se verhojen ripustus ihan yksinkertainen homma ollut. Näin pätkän ihmisen piti käydä lainaan korkeat tikkaat tai mitkä lie portaat ja niillä ylsin juuri ja juuri katonrajaan. Lisäksi miun piti käydä ostamassa uudet nipsut verhokiskoihin, koska entisillä ei saanut verhoja nätisti kiinni. Siinä sain sitten keikkua yhden jos toisenkin hetken tikkailla naapureiden ja ohikulkevien ihmisten iloksi.

Kävimme tänään myös Alpin kanssa juoksulenkillä. Olemme siis käyneet tässä jo pari viikkoa juoksemassa yhdessä lähes päivittäin. Niinä päivinä, kun emme ole käyneet juoksemassa, on Alpi ollut selkeästi riehakkaampi ja villimpi illalla, suorastaan ylienerginen. Selkeästi juokseminen tekee Alpille hyvää ja välillä otamme juostessa pieniä spurtteja esim. ylämäkeen tai välillä muutenkin, että ei koko ajan juosta samaa vauhtia. Juokseminen tekee hyvää myös miulle itselle. Olen huomannut, että olen nykyisin paljon energisempi. Oonhan mie koko ajan liikkunut paljon, mutta juokseminen on ollut melkoista pakkopullaa ennen Alpia. Nyt on niin ihanaa kun on tuollainen karvainen lenkkikaveri, joka on aina valmiina lähtemään ulos juoksemaan. 

Tässä kuvia parvekeprojektistani. Kuvat eivät ole mitenkään loistavia, johtuen kamerastani. Valo heijastuu ikävästi muutamassa kuvassa kankaan läpi. Alpi on monessa kuvassa mukana, koska kun otan kameran esille, syöksyy Alpikin salamana paikalle katsomaan, mitä täällä oikein touhutaan. Alpi onkin melkoinen linssilude.

 

 

 

 

 

 

Koiraleikkejä ja koiranäyttelyilmoittautuminen

Eilen teimme yllätysvisiitin Sisu-koiran luo. Alpin ja Sisun leikit sujuvat kyllä hienosti. On ihana nähdä, miten höseltäjä-Alpi osaa käyttäytyä pennun kanssa niin rauhallisesti ja antaa pennun tehdä itselleen vaikka mitä. Välillä Sisu roikkui Alpin poskessa/huulessa kiinni hampaillaan ja lähes kaikki jalat olivat ilmassa. Alpi ei siitä paljon välittänyt. Oli melkoisen kuuma päivä ja koirista paras paikka oli omakotitalon kivijalan vieressä oleva multainen alue. Siinä ne möyrivät ja sotkivat myös miut multaan innokkailla lähestymisyrityksillään. Kotona Alpi oli varsin väsynyttä koiraa.

Illalla myöhään oli tosi kova ukkonen. Istuskeltiin parvekkeella, syötiin mansikoita ja katseltiin jatkuvaa salamointia. (Alpi ei siis syönyt niitä mansikoita.) Salamat olivat hienoja ja täyttivät pituudellaan koko parvekkeelle näkyvän taivaan. Jyrähtelykin oli varsin kovaa. Ilma oli kuuman kostea. Alpi taas osoitti hienon luonteensa ja käyttäytyi ihan kuin ukkosta ei olisi ollutkaan. Välillä hän oli jopa erityisen kiinnostunut sateesta ja yritti kurkotella parvekkeen kaiteen yli ja nuuhki kovasti ilmaa. Välillä Alpi taas oli ihan syvässä unessa pää parvekkeen puolella kynnyksen yli roikkuen, muu vartalo olohuoneen puolella. 

Nyt on sitten ilmoittauduttu elokuussa Joensuussa olevaan Elo-Karelia -koiranäyttelyyn molemmille päiville pentuluokkaan. Sitä ennen meillä on vielä harjoittelemista tuon näyttelykäyttäytymisen suhteen. Helppoa, kun näyttely on täällä meidän kotikaupungissamme. Minuu jo vähän jännittää, miten myö oikein kohelletaan siellä. Paljon riippuu kuitenki miusta, miten Alpi siellä toimii ja olen kuitenkin melkoinen keltanokka tässä asiassa niin kuin koiranomistajuudessa ylipäätänsä. Meijän pitää mennä sitten ajoissa sinne paikalle, että Alpi kerkeää tottua toisiin koiriin ympärillään ja rauhoittua. Tässä on vielä reilu kuukausi aikaa treenata ja elokuussa kerkeää onneksi olla vielä kaksi näyttelykoulutusta.

Näyttelykoulutusta, aurinkosuojaverhoja ja koirapuistoilua

Aamu alkoi taas juoksulenkillä. Miulla alkaa olla melkein jalat kipeät tästä treenauksesta ja yksi varvas on kipeä kun siitä repesi puoli kynttä pois. Pitäisiköhän huomenna pitää lepopäivä juoksusta ja käydä ISLO:n jumpassa.

Tein tänään melkoisen löydön kangaskaupasta. Jätetään nyt nimi mainitsematta, mutta kai sitä voisi vakiokaupaksenikin kutsua, kun olen asioinut siellä jo pikkutytöstä (ala-asteelta) asti. He tietävät myös miun ammatin kun olen hankkinut sieltä materiaalia töihin. Miulla on siellä myös lempparimyyjiä, joilta olen saanut todella asiantuntevaa palvelua ja hyviä vinkkejä vaikka mihin.

Noh, menin sinne ihan sillä asenteella, että "ei teiltä varmaan mitään kohtuuhintaista ratkaisua löydy, mutta kysynpä nyt kuitenkin". Kannatti siis mennä sinne juuri tänään ja kysyä sitä aurinkosuojaverhokangasta, koska sain normaalihinnaltaan n. 100e/m maksavan kankaan hintaan 2e/m! Miun piti ihan monta kertaa kysyä, että onko se oikeasti 2e/m. Kyllä se oli, kangas oli siis poistomyyntiin tulossa ja myyjä haki sen takahuoneesta. Olin siis paikalla juuri oikealla hetkellä. Tarvikkeet niihin paneeliverhoihin tekivät siis n. 55e ja Elinan (eli miun oma) ompelimo ompelee ne ilmaiseksi. Jes! Vaihtoehtoina olivat tosiaan eräistä liikkeistä saadut tarjoukset välillä 685e-1100e. Tämä kangas, jota siis ostin, on erikoiskangasta, jonka pitäisi heijastaa auringon lämpöä ja valoa eli toivon todella, että se vaikuttaisi viilentävästi saunamaiseen parvekkeeseeni. Pitää heti huomenna ommella, että Alpi ja minä pääsemme nauttimaan verhoista mahdollisimman pian. Yritän ottaa myös kuvan valmiista verhoista sitten tänne blogiin.

Kävimme tänään ensimmäisen kerran PoKS:n näyttelykoulutuksessa. Tajusin vasta muutama päivä sitten, että sitä olisi ollut koko kesäkuun ajan. Nyt se jää sitten tauolle ja jatkuu taas elokuun alussa. Meillä ei ole vielä näyttelyhihnaa, mutta onneksi saimme lainata tänään yhtä. Se ei kyllä ollut hyvä, löystyi koko ajan.

Aluksi siellä meinasi olla katastrofaalista. Alpi pomppi ja riehui, minkä kerkesi. Sain sen sitten rauhoittumaan ja liikkumaankin kehässä tosi nätisti toisista koirista huolimatta. Alpi antoi myös hienosti tutkia itseään, tosin seisominen tuottaa hankaluuksia. Alpi kun tahtoisi istua koko ajan... Eli pieninä annoksina, monta kertaa päivässä, harjoittelemme tästä eteenpäin seiso-käskyä ja seisomista paikallaan. Pitäisi myös saada jotain häiriötä muista koirista näihin treeneihin, koska Alpi on niin suunnattoman kiinnostunut toisista koirista. Alpin kanssa harjoiteltiin myös mittaamista. Alpin korkeudeksi tuli 47cm, mutta mitta ei ehkä ole ihan oikea, koska Alpi hötkyili vähän.

Illalla kävimme koirapuistossa Alpin tyttöystävän Armin kanssa. Ne pitävät kyllä kovasti toisistaan, vaikka Armi onkin jo paljon isompi kuin Alpi. Alpi on siis tuntenut Armin ihan pienestä pennusta asti. Nyt Alpi onkin melkoisen väsynyt päivän touhuista.

 

Lettukestit

Meidän aamumme alkoi jo totutun reippaasti juoksulenkillä, tosin hivenen aiemmin kuin muina aamuina. Kaduilla ja teillä ei näkynyt oikeastaan ketään ja saimme reippailla rauhassa. Alpi on kyllä mainio lenkkikaveri.

Päivällä kävimme kävelyreissulla (vettä oli mukana ja välillä Alpi pysähtyi juomaan) ja ostamassa naudan mahaa aluksi kokeiluksi yhden pötkön. Alpi sai sitä iltaruualla ja hyvin tuo maistui. Voi käydä siis ostamassa lisää. Naudan mahasta lähtevä haju oli tosiaan melkoinen.

Mietinkin tänään, että jos pakastimeni sisältö on seuraava: riistapukki, kaninkäpälä, linnunsiipiä, sian rintarustoja, kalkkunankauloja ja naudan mahaa, niin kumman se on enemmän, minun vai koiran. Pitäisi siis ostaa noille koiran "herkuille" oma pakastin, ettei tarvitsi kaivella omia marjojaan ja ruokiaan noiden seasta. Kun tarvetta olisi myös ostaa enemmän pakasteruokia Alpille ja syksyllä on odotettavissa myös hirmuinen määrä hirvenluita. 

Paistoin tänään lettuja ja Alpin iloksi kutsuin Ilonan lettukesteille. Alpikin sai lettua, tietysti omasta ruokakupistaan oman ruokansa kanssa yhtä aikaa. Siinä oli melkoinen sekoitus ANF:n kana-riisiä, naudan mahaa ja lettua. Lähdimme ylienergisen Alpin kanssa saattamaan Ilonaa keskustaan ja Alpi oli melkoisen vauhko. Onneksi kotiinpäin tultaessa meno oli huomattavasti rauhallisempaa.

Maakuntamatkailua ja hierontaa

Kas, viikonloppu meni ja unohdin päivittää blogia. Nyt onkin jo tiistai. Viikonloppu meni siis kotona oleillessa. Maanantaiaamuna lähdimme jo ennen aamuseitsemää juoksulenkille ja iltapäivällä pistäydyimme miun vanhempien luona pullanvientireissulla.

Tänään meillä olikin luvassa hieman maakuntamatkailua akselilla Joensuu-Tuupovaara-Kiihtelysvaara-Joensuu. Alpi kävi siis tänään hierojalla ja se olikin Alpista niin mukavaa, että hän lähes nukahti (tarkkaili kuitenkin koko ajan tilannetta koiranunensa takaa). Sieltä suuntasimme miun tätien luo. Alpi nautti ilmastoidun auton kyydistä ja pihalla vapaana juoksemisesta. Sisällä vanhassa maalaistalossa oli Alpista mukavan viileää makoilla puulattialla. Olisi varmasti jäänyt sinne mielellään pidemmäksikin aikaa. 

Vaaramaisemat olivat yhtä hienoja niin kuin aina. On tämä Pohjois-Karjala vaan hienoa seutua asua, sen sai taas kerran todeta. Hieronnan jälkeen Alpi on lähinnä nukkunut ja tänään emme käy juoksulenkillä. Kuvien ottaminen unohtui, harmi. Alpista olisi saanut tänään monta hienoa kuvaa. Uusia asioitakin tuli koettua: kukko ja kanat pihalla vapaana sekä kangaspuilla kutomisen kova ääni. Automatkustaminen on Alpille jo rutiinia ja hän pitääkin siitä kovasti. Omalla paikallaan koiraverkon takana takakontissa hän välillä tähyilee maisemia, mutta suurimman osan matkasta yleensä nukkuu tyytyväisenä.

Olen tässä pohdiskellut myös aurinkosuojaverhojen hankkimista tuohon parvekkeelleni. Se on nimittäin melkoisen kuuma näillä keleillä. Taitaa tosin jäädä harkinnan asteelle, koska hinta on aika suolainen. Pitäisi siis olla sellainen verhosysteemi, joka heijastaa osan lämmöstä pois eikä päästä sitä verhon läpi.

Piti tulla vielä vähän muokkaamaan ja päivittämään tätä kirjoitusta, vaikka yleensä kirjoitankin kokonaan uuden tekstin. Alpi jäi tosiaan illalla lepäämään kotiin ja mie lähdin kävelemään tavanomaista juoksulenkkiämme. Olin varsinainen pikakävelijä ja koko ajan tuntui, että jalat veisivät mieluusti kovempaa ja missä on se hihnan toisessa päässä kulkija eli aina valmiina lenkille ja ulosmenoon oleva Alpi. Lenkkeily ilman Alpia tuntui tosi orvolta ja lähes koko kävelylenkki menikin miettiessä kotona nukkuvaa koiraa. Toki mielessä pyöri monia muitakin asioita ja liikkuminen ylipäätänsä on miulle usein se ajatuksia selkeyttävä tilanne.

Tästä blogista meinaa tulla kovaa vauhtia miun treenailuita käsittelevä. Apua! Tämän oli tarkoitus käsitellä lähinnä Alpia ja siinä sivussa toki myös Alpin mamin eli miun elämää, koska sattuneesta syystä elämämme kietoutuvat toisiinsa. Aunperin yksi syy siihen, miksi koiran halusin, oli lenkkiseuran puute. Niin miksipä en sitten päivittäisi meidän yhteisistä liikuntahetkistä, kun ne alkavat nyt vähitellen olla tehokkaita. Niitä yhteisiä treenejä taitaa tulla päivä päivältä enemmän. Miekin alan tosiaan innostua juoksemisesta ja se onkin huippupaljon kivempaa Alpin kanssa kuin yksin. En ole oikein koskaan tykännyt kuunnella musiikkia liikkuessani, vaan omat ajatukset ovat olleet se tärkein seuralainen. Nyt sitten tärkeä lenkkiseuralainen on Alpi-koira.

Tänään sain taas kerran ihmettelyä Alpin koosta suhteessa siihen, kuinka vanha hän on (reilu 7kk). Ja hierojakin totesi sen, minkä tiesin jo itsekin, Alpin kanssa saa liikkua niin paljon kun vain hän jaksaa. Eli koiran ehdoilla mennään, mutta luultavasti Alpi jaksaa liikkua moninkertaisesti minuun verrattuna tai ainakin liikkuessa siltä näyttää. Hyvän juoksusuorituksen jälkeen sitten lepäillään kotona ja nautitaan silittelystä ja rapsuttelusta. Sain tänään myös hierontaohjeita Alpille. Toivottavasti myös miun räpiköivästä hieronnasta olisi Alpille jotain hyötyä.