Elina ja Alpi
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Ex tempore -reissu maaseudulle
Tänään kävimme ensin normaalin juoksulenkin aamulla ja Alpi nukahti aamupäiväunilleen. Siinä sitten soitin Hanna-siskolleni ja Pirkko-tädilleni, että sopisiko tulla kylään näin ex tempore. Noh, siinä sitten kamat kasaan, innokas koira autoon ja menoksi. Pirkko-tätiä kävimme moikkaamassa Uskalissa ja auto on sen reissun seurauksena kammottavan näköinen. Soratiet ja kova vesisade sen tekivät. Alkumatkan sain ajaa tulevaa työmatkaani ja se meni suunnilleen puolessa tunnissa. Työmatka siis lyhenee edellisvuosiin verrattuna. Onpahan enemmän aikaa aamulla Alpille ja vaikka juoksulenkkeilylle. Jännityksellä odotan jo alkavaa lukuvuotta.
Uskalista suuntasimme Hanna-siskoa ja muuta perhettä ja porukkaa moikkaamaan Löytöjärvelle. Siellä oli juoksuinen narttukoira, joka meinasi sekottaa Alpin pään totaalisesti. Alpi haukkui ja juoksenteli pitkin pihaa vähän päättömästi. En ole kyllä aiemmin kuullut tuollaista haukuntaa Alpilta. Sisällä rauhoittui, koska juoksuinen koira oli pihalla häkissä. Alpi sai taas tutustua yhteen uuteen lapseen, Hanna-siskon lapsien serkkuun, ja hyvin se meni. Alpi oli taas oma utelias ja rauhallinen itsensä. Nyt olemme jo kotona ja ilmeisesti on ollut taas raskas päivä, koska uni voitti taas. Automatkalla Alpi ei malttanut tällä kertaa nukkua, vaan istua törötti suurimman osan matkasta ja katseli maisemia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti