Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Koiramalli Alpi ja uusi asumus

Tänään meidän aamumme alkoi taas juoksulenkillä, niin kuin alkaa olla lähes tapana. Eräs vanhempi mieshenkilö on tullut samassa kohdassa vastaan jo useampana aamuna. Pitäisiköhän alkaa jo moikata lenkkituttua?! Vai onkohan tämä jo outoa kun lenkkeilen yhtä aikaisin kuin vanhukset. Päivä Alpilla meni aika pitkälti nukkuessa. 

Iltapäivällä lähdimme Niittylahteen näyttelykoulutukseen. Huomenna meillä on taas luvassa näyttelykoulutusta PoKS:n hallilla. Nyt pitää treenailla, koska näyttelyt lähenevät kovaa vauhtia. Alpi on, miten sen nyt kauniisti muotoilisi, varsin energinen hössöttäjä kun paikalla on muita koiria. Se on kuitenkin Alpille työtä ja silloin ei käydä haistelemassa muita koiria, vaikka kuinka tekisi mieli leikkimään ja nuuhkimaan. Tälläkin kertaa kesti melkein koulutuksen loppuun (eli tunnin) kunnes Alpi alkoi hieman rauhoittua, kulkea hihnassa nätisti ja malttaa seisoa, ylipäätänsä keskittyä omaan juttuun ja kuunnella minua. 

Note to self: lenkitä Alpi aamulla kunnolla ja mene ajoissa näyttelypaikalle.

Illalla oli muutakin pikkujännää luvassa. Alpi sai testattavakseen toisen manttelin ja näyttelyhäkki saapui taloon. Häkki ei ole yhtään liian iso tai pieni, vaan juuri sopiva. Paitsi jos Alpi päättää tuosta kasvaa...toivotaan, että ei kasva. Ainahan sen saa varmasti myytyä, jos on tarvetta isommalle häkille. Säätila on jotenkin todella painostava, vielä tähän aikaan on kodissamme kuumaa ja ikkunat ja ovi ovat vielä auki. Alpikin läähättää tuolla unissaan.

Seuraavaksi sitten kuvia mantteli päällä ja ilman manttelia sekä tutkimusmatkaa häkkiin ja takaisin.













 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti