Juoksulenkki vesisateessa

Voi syysahdistus sentään! Vaikka pidänkin viilenevästä kelistä, niin eilinen sunnuntai oli jotenkin aivan liikaa. Tuntui, että seinät kaatuvat päälle kun aamusta asti satoi ja en saanut itsestäni irti lähteä juoksulenkille sateessa. Sitten piti naputella esseetä tietokoneella ja tuli syötyä aivan liikaa ja ahdistus vaan lisääntyi kun oli ähkyolo. Onneksi Alpi sai iltapäivästä kunnolla liikuntaa kun Tiina soitti ja kutsui Milla-koiran kanssa koirapuistoon leikkimään. Siellä Alpi sai riehua sydämensä kyllyydestä.

Kotona minua odotti opintojeni essee. Niin, olen siis alkanut taas opiskella ellen ole jo maininnut asiasta. Eipä tässä kulunutkaan valmistumisesta kuin kaksi vuotta ja taas ollaan opiskelijana. Tosin nyt opinnot pitää sitten itse maksaa, mutta itsensä kehittäminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Samoin ajattelen mm. treenaamisesta ja treenivaatteiden ostamisesta, se on itseensä ja omaan hyvinvointiinsa sijoittamista. 

Niin, ja tällä kertaa teen opintoja siis omaan tahtiini, tosin tavoitteena on saada nämä tehtyä kahteen vuoteen ja teen niitä töiden ohessa. Edessä ei ole siis mikään helppo paketti, mutta olenko koskaan sanonut ei haasteille tai jättänyt kesken sen, mitä olen päättänyt tehdä. Opeopintoihinkin syöksyin läpi harmaan kiven. Kun miulla on joku tavoite kirkkaana mielessäni, olen valmis tekemään kovasti töitä sen tavoitteen saavuttamiseksi. En ole luovuttajatyyppiä, vaikka välillä väsymyksen hetkellä saattaakin itkettää.

Tässähän hyppäsi asia aivan sivuraiteille. Noh, olin siis eilen naputtelemassa esseenketaletta koneella makkarissani ja Alpi viuhtoi jossain toisessa huoneessa tässä suuren suuressa kartanossani. Kuului outoa ääntä ja ajattelin Alpin touhuavan jotain petinsä kanssa. Ääni jatkui ja hyppäsin vauhdilla olkkariin. Noh, siellähän se koiruli makasi, SOHVALLA! Oli oikein tyylikkäästi torkkupeiton alla ja osittain tyynyjen alla. Muutaman tyynyn oli heittänyt lattialle. Siellä maatessaan selällään hieroi selkäänsä oikein antaumuksella sohvaan ja ilme oli todella tyytyväinen...mutta eipä ollut pitkään kun komento kävi alas ja Alpi jäähylle koiraportin taakse. Sohva oli vähintäänkin mielenkiintoisen näköinen kun Alpi oli hieronut siihen kaikki irtokarvansa. Sain siis ottaa imurin kauniiseen käteen ja imuroida sohvan. Samalla tuli käytyä imurilla läpi koko asunto ja irtokarvat saivat taas hetkeksi kyytiä. Tosiaan, Alpi ei ole siis sohvalle viime aikoina (eli varmaan yli kuukauteen) enää yrittänyt, vaan tyytynyt makaamaan lattialla. Sen takia miun hämmästys olikin niin suuri. Ilmeisesti sohvaan oli kiva hieroa vähän kosteaa ja irtokarvoista kutisevaa turkkia.

Tänään kävimme parikin kertaa miun vanhempien luona ja siellä oli taas Hanna-sisko perheineen. Alpi tulee kyllä loistavasti toimeen lasten kanssa, mitä nyt muutaman kerran kuljetteli suussaan muutamaa vaatetta ja lelua. Ei se kuitenkaan pahaa tarkoita, sen mielestä on vaan kiva ottaa välillä suuhun jotain sopivan kokoista. Ei Alpi tosin pitkään niitä kerkeä suussaan pitää kun se joutuu jo niistä luopumaan.

Tämän päivän toisella vierailulla päätimme lähteä ex tempore -juoksulenkille Hanna-siskoni ja Alpi-koiran kanssa. Ukkonen jyrisi ulkona ja heti kun astuimme ulos, alkoi sataa vettä. Noh, myö ei siitä säikähdetty, vaan jatkettiin urheasti matkaa. Alpikin rakastaa sadetta. Matkalla törmättiin Riittaan ja Sisu-koiraan, mutta tapaaminen oli varsin pikainen. Suunnattiin Mehtimäen lenkkipoluille ja onnistuttiin välttämään ukkonen. Satoi koko lenkin ajan ja kukaan muu kuin myö ei ollut niin hullu, että olisi ollut tuohon aikaan lenkillä. Ehkä ei itselläkään olisi tullut yksin lähdettyä, mutta Hannan kanssa oli oikein mukavaa. Mentiin ppp-vauhtia, eli pitää-pystyä-puhumaan. Toisaalta myös Alpi piti vauhdin tasaisena koko ajan. Alpi juoksi myös aivan loistavasti, ehkä paremmin kuin koskaan aiemmin. Alpi juoksi siis meijän välissä, joten ei päässyt siitä keksimään mitään hajuja, jotka sitä olisivat voineet alkaa kiinnostaa.

Kotiin tultua olimme märkiä, mutta olo oli varsin loistava. Kiitos Hannalle juoksu- ja juttuseurasta. Alpi ei innostunut miun vanhempien kylppäristä ja tassupesulla saatiin käydä läpi melkoinen taistelu. Ens kerran kun myö mennään sinne, pitänee käydä tutustumassa kylppäriin paremmin, että Alpille ei jää traumoja. Miun vanhemmat ja Hanna perheineen saivat nähdä myös märkäkoirasätkyn ensimmäistä kertaa. Alpi vauhkoili matot rullalle ja juoksi sisällä minkä jaloista pääsi. Siinä oli heille ihmettelemistä kerrakseen, minuu ja Ilonaa ei ihmetyttänyt ollenkaan. :D Miun äiti oli paistanut lettuja, joita saimme syödä sitten hyvillä mielin lenkin päälle. Alpi sai omat maistiaisensa jo ennen lenkkiä. Kyllä on pikkukoira taas niin väsynyttä koiraa kun olla vaan voi.