Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulun odotusta



Milanossa

Niin ne elämäntilanteet vain muuttuvat, ihan odottamatta ja yllättäen. Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä, vai miten se meni? Arki Milanon reissun jälkeen on pitänyt miut kiireisenä ja hyvä niin. Milanon reissu oli hieno ja nyt on varsin haikea fiilis. Kävimme mm. sinfoniaorkesterin konserissa, söimme ja joimme hyvin, shoppailimme, kävimme museoissa ja nautimme vaan kaupungin tunnelmasta. Tuli käveltyä paljon ja sääkin suosi. Oli aurinkoista ja noin +13 astetta lämmintä. Tarkeni ihan hyvin kulkea syystakissa. Jostain syystä paikallisilla oli toppa-asut päällä, mutta meille koviin pakkasiin tottuneille sää tuntui ihanan lämpimältä. Jos minun pitäisi valita joku muu maa kuin Suomi, missä asua, olisi se ehdottomasti Italia. Grazie!

Joululomaan on kolme viikkoa ja siinä ajassa pitäisi keretä tehdä vielä yhtä ja toista. Kotikoloni alkaa vähitellen pukeutua jouluasuunsa, vaikka joulufiilis etsii vielä tietänsä miun sydämeen. Ikkunoissa on kartonkiset joulutähdet, joissa on lamppu sisällä. Parvekkeella poltan lyhdyissä kynttilöitä ja ovikin sai kranssin. Kynttilöitä löytyy muutenkin vähän joka paikasta ja onneksi Alpi antaa niiden palaa rauhassa. Tänään suoritin suursiivousta heti aamusta ja sain laitettua sitten lattioille puhtaat matot.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Vau, mikä määrä katselukertoja!

Siis vau! En voi kun ihmetellä, mikä määrä katselukertoja tässä vuoden ja 11 kuukauden aikana miun blogissa on ollut. Tätä hömppäblogia on käyty lukemassa jo yli 20 000 kertaa! Aivan superia!

Mie olen täällä pakkaustunnelmissa. Alpi lähtee huomenna hoitoon mummin ja ukin luo ja mie suuntaan matkani töistä suoraan Varkauden kautta Helsinkiin ja torstaiaamuna Milanoon. Pidennetystä viikonlopusta mitä parhaimmassa seurassa tulee varmasti loistava! 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Iloa ja surua

Tänään on Alpin 2-vuotissynttärit! Iloa himmentää kuitenkin se, että sain kuulla Alpin Kiira-mummon kuolleen tänään pernakasvaimeen. Voimia Minna-kasvattajalle! Lepää rauhassa Kiira.

Tässä kuitenkin muutama kuva nakkikakkua odottavasta 2-vuotiaasta. Kakkua odotellessa meinasi iskeä jo väsymys ja Alpi ihmetteli, että miksi tässä kuvataan, eikö pääse jo syömään. Illalla on luvassa vielä lettukestit kera Alpin lempitädin, Ilonan.









Alpi 2v.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Alpi, kohta 2-vuotias welssi

Tässä tulee pitkästä aikaa blogipäivitystä. Olenko mie todella niin kiireinen, että en kerkeä päivittää tätä hömppäblogiani. Huomenna täällä on eräs syntympäiväsankari, Alpi. Miun höpsylille koirapojalle tulee ikää jo kaksi vuotta! Voitteko uskoa? Mie en ainakaan meinaa uskoa. Aika juoksee kovaa vauhtia eteenpäin ja kun katsoo taaksepäin ihmettelee, mihin se aika oikein katosi. Näinä päivinä kaksi vuotta sitten elin jänniä aikoja. Jännitin, milloin Pepin pennut näkevät päivänvalon ja millainen koira sieltä miulle tulee. Nartun sijasta tulikin uros, joka vei miun sydämen. Senkin söpistelijä-Alpi. <3 Välillä niin rasittava, mutta suurimman osan ajasta niin ihana.

Alpi, kohta 2v.
Eilen kävimme erästelemässä Talaskankaan luonnonsuojelualueella aivan Pohjois-Savon ja Kainuun rajamailla. Suot yllättivät kulkijan ja mie upposin suohon ja lumeen muutaman kerran. Siinä oli kengät ja nilkat märkänä. Lopulta eteen tuli niin vetinen suo, että meidän 12 km suunniteltu reitti päättyi 4 km:n kohdalla takaisin kääntymiseen. Sitten osui risukin silmään kipeästi ja Alpi lähti metson perään teille tietymättömille hetkeksi. Onneksi tuon tapahtumarikkaan reissun pelasti laavulla syödyt makkarat ja nuotiokahvi sekä loistava seura.


Erästelyä Talaskankaan luonnonsuojelualueella


Koirapojat viettivät viikonloppua rauhallisemmissa merkeissä kuin yleensä. Ihan piti ihmetellä asiaa monta kertaa. Tämä päivä näytti sitten vauhdillaan sen, että mie sain kolhuja päähäni pariinkin kertaan, molemmilta koirilta. Ensin lenkille lähtiessä Tosca päätti hypätä pää edellä miun silmää kohti. Hyvä ettei näkö lähtenyt, sen verran kipeää teki ja silmänalus on edelleen kosketusarka. Lenkiltä tullessa sitten päätti Alpi kumauttaa minua päällään otsaan ja siihen nousi sitten patti ja otsaankin koskee edelleen. Toivottavasti tässä säästyttiin nyt sen pahemmilta seurauksilta. Kiva olisi mennä töihin naama mustelmilla.

Koirakaverukset Tosca ja Alpi


Muuten työt ja opiskelut ovat pitäneet minua tosi kiireisenä. Välillä käytän Alpin lenkillä ja jatkan harjoituksia tietokoneen kanssa. Itsepähän olen kuoppani kaivanut, en voi tästä kiireestä syyttää ketään muuta. Pieni helpotus ja irtiotto arkeen on onneksi luvassa jo kolmen yön päästä. Keskiviikkona koira hoitoon ja auto kohti Helsinkiä ja torstaina Milanoon. Sillä reissulla en aio ajatella hetkeäkään töitä tai opiskeluja, joten nyt on kaksi päivää aika painaa ne hommat siihen kuntoon, että voin ottaa loppuviikon rennosti.

Huomenna kuitenkin juhlitaan 2-vuotiasta welssipoikaa, Alpia!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Tehotyttö ja vauhtihirmu

Tällä viikolla otin paljon omaa aikaa ja kävin treenaamassa superpaljon. Tutustuin uudessa paikassa uusiin ryhmäliikuntatunteihin ja sen kyllä tuntee nyt kropassaan. Olo on kuin jyrän alle jääneellä ja kävelykin on tuskallista. Sain myös todeta, että oma olo oli entistä energisempi ja päiviin mahtui silti hyvin työt, lenkit Alpin kanssa ja kaikkea muutakin. Kolme-neljä treenikertaa viikossa olisi siis hyvinkin mahdollista koko ajan ja miten hyvää se miulle tekisi kaikin puolin. Miun vuosien luottopaikassa ei ole keväällä ollenkaan ryhmäliikuntatunteja niin sen takia kävin nyt testaamassa uutta paikkaa ja tykkäsin kyllä kovasti. Alpi on ollut täällä viikolla kovin energinen ja vauhdikas, johtuisikohan lumesta.

Lauantaina Alpi lähti hoitoon mummin ja ukin luo ja mie lähdin istumaan iltaa työkavereiden kanssa. Alpi saa uuden koiraystävän muutaman viikon päästä, pienen espanjanvesikoiranpennun, kun miun työkaveri päätti ottaa miehensä kanssa koiran. Mie taidan olla osasyyllinen kun avustin asiassa... Mutta huippua silti!

Tänään kävin Alpin hoidosta ja samalla isänpäivälounaalla ja -kahvilla. Olen myös hienon ja haastavan tilanteen edessä, jollainen osuu kohdalle ehkä kerran elämässä. Oli jo huippua, että sain vakituisen viran, mutta vielä huipumpaa on se, että pääsen suunnittelemaan ihan uusia omia työtilojani. Sain tällä viikolla piirrustukset käteeni ja nyt olenkin tehnyt niihin muutamia muutoksia, jotka toivottavasti saadaan toteutettua. Tällä viikolla on mennyt aikaa myös opiskellessa. Enää reilu viikko Milanon matkaan!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hiljaiseloa

Blogi on elänyt taas hiljaiseloa. Miulla on ollut tosi kiireistä niin töiden kuin vapaa-ajankin suhteen ja blogi on jäänyt hieman unholaan. Kuviakaan ei ole tullut otettua.

Viikko sitten käväisin ammattiyhdistyksen järjestämällä viikonlopun reissulla Helsingissiä. Alpi oli mummin ja ukin luona hoidossa. Mie sain shoppailtua uuden talvitakin ja vietettyä aikaa siskon perheen kanssa. Työkavereihinkin tuli tutustuttua paremmin. 

Tällä viikolla tuli käytyä keskiviikkona Lykylläkin Riitan ja Sisu-koiran kanssa. On se vaan aina niin ihanaa katsoa koirakaverusten menoa ja samalla saa itsekin liikuntaa ja juttuseuraa. Oli ihana syksyinen sää, kuivaa ja jopa aika lämmintä. Metsä oli pimeämpi kuin ehkä koskaan aiemmin, mutta se ei menoa haitannut.

Tämä viikonloppu meni kotosalla, ulkoillessa koirien kanssa, tehdessä hyvää ruokaa (mm. pizzaa ja tortilloja) sekä hyvässä seurassa. Tuli katsottua pitkästä aikaa leffakin ja poltettua kynttilöitä niin sisällä kuin ulkona. Kanalintujen metsästyskausi loppui perjantaina ja vaikka Tosca pääsi uusille metsästysmaille, ei saalista tullut. Alpi ei päässyt mukaan, vaan oli luultavasti itkenyt kotona koko päivän. Eilen kävimme Marjalassa bunkkerimuseolla. Kävin siellä ensimmäistä kertaa elämässäni. Niin ne kotikaupungin nähtävyydet vain meinaavat unohtua, vaikka täälläkin olisi vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Koirat olivat koko viikonlopun tosi levottomia ja riehuivat minkä kerkesivät. Yleensä on ollut rauhallisempi meno ja sen takia riehunta ihmetyttikin kovasti. 

Tänään tuli taas kerran talvi. Lunta alkoi sataa aamulla hiljalleen, mutta päivällä lenkkeillessä oli suorastaan lumipyry. Lumi villitsi koiria entisestään ja molemmat pomppivat sinne tänne. Nyt Alpi-höpsyli on taas väsynyt ja nukkuu jalat seinällä tuossa miun lähellä.