Ulvonnan loppu

Käytiin eilen Riitan ja Sisu-koiran kanssa Lykynlammella lenkillä. Koirilla oli huomioliivit päällä ja kyllä ne näyttivät mahtavilta painaessaan peräkanaa minkä jaloista lähti, tehden välillä welssiloikkia yli mättäiden. 

Alpi vasemmalla, Sisu oikealla

  Tulin kotiin ja hyvin mennyt päivä vaihtui itkuun. Näin yläkerran naapuria, joka kertoi Alpin ulvoneen koko miulla oloaikansa, eli vuoden ja kahdeksan kuukautta. Olin ihan ihmeissäni, koska aiemmin kuullessani toiselta naapurilta asiasta, sain sellaisen käsityksen, että kyse oli ehkä joistakin kuukausista viime keväänä. Kyselin, että koko ajanko se on ulvonut. Kyllä, oli vastaus. Vielä enemmän herätti ihmetystä kun sanoin, että miten se on mahdollista, koska viime keväänä Alpi oli mm. 5 viikkoa hoidossa miun vanhemmilla ja senkin jälkeen olin kaikki päivät kotona kaksi viikkoa. Eli käytännössä Alpi ei ollut yksin seitsemän viikon aikana viime keväänä ja oli silti kuulemma ulvonut?!?! Tässä on nyt jotain mätää, jota en tajua.

Kyse ei ole siis haukkumisesta, vaan ikäväulvonnasta ja parasta tässä oli nyt siis se, että ulvonta on LOPPUNUT! Naapuri ihmetteli, että mitä olen oikein tehnyt koiralleni, koska se ei ole nyt muutamaan viikkoon ulvonut jäädessään yksin. Hän ihmetteli, että olenko päivät kotona vai olenko vienyt koiran pois. Totesin, että olen käynyt töissä ihan normaalisti ja Alpi on ollut yksin kotona. No, miepä kerron, mitä mie olen tehnyt, vaikka se on itsestäni tuntunut välillä melkeinpä koiran kiusaamiselta. Seuraavassa siis sekava selitys miun toiminnasta.

Olen siis ruvennut käyttäytymään kylmästi eli jätän koiran huomioimatta. 

En tee numeroa töihin lähdöstä ja yritän tehdä sen aina eri tavoin, että Alpi ei opi siihen, että tietyt rutiinit jättävät sen aina yksin. Koitan lähteä mahdollisimman huomaamatta ja useimmiten en sano mitään, korkeintaan moi ja senkin aika hiljaisella äänellä. Joskus jätän jotain syötävää, joskus en. 

Töistä tullessa avaan oven, jätän kengät tuulikaappiin ja vaikka Alpi haukahtaisi, en sano mitään. Kävelen tuulikaapin ovesta sisään, en katsokaan Alpiin päin ja yritän käyttäytyä kuin en huomaisi sitä ollenkaan. Joskus saatan sanoa hiljaa moi, mutta aina en sano sitäkään. Riisun rauhassa ulkovaatteet ja laitan työkamat paikoilleen, sammutan radion, enkä edelleenkään huomioi Alpia. Aluksi kun se melskasi ympärillä, saatoin käskeä sen istumaan ja odottamaan, mutta nykyisin miun ei tarvitse tehdä enää sitäkään. Kun kävelen ovesta sisään, Alpi käy keskelle eteisen lattiaa istumaan ja odottamaan, että milloin sanon hänelle moi ja rapsutan vähän. Yritän siis käyttäytyä niin kylmästi, että Alpilla ei olisi mitään odotettavaa siinä, kun mie tulen töistä. Sehän on ihan höpelö rapsutusten perään. Iltaisin sitten rapsutellaan ja silitellään ja sylitellään. Aloitin tämän huomioimattomuuden ihan vahingossa ja jatkoin sitä, koska se selkeästi rauhoitti Alpin hösellystä kun mie tulen töistä. Ja jos tämä on vielä vaikuttanut siihen, että ulvominenkin on ehkä loppunut, niin sehän on aivan loistavaa! 

Sovittiin naapurin kanssa, että seurataan tilannetta ja hän ilmoittaa, jos ulvonta jatkuu. Toivon tosiaan, että ilmoittaa ja olisi voinut ilmoittaa asiasta jo kuukausia sitten. Jos tämä huomioimattomuus ei jostain syystä toimi, täytyy keksiä muuta.

Uusia kokemuksia

Maanantaisin miulla on lyhyt työpäivä ja keretään Alpin kanssa pitkälle lenkille jo heti päivällä. Niinpä lähdimme tänäänkin ja aivan uudelle reitille. Ajattelin vähän testata Alpia ja aikamoinen testi siitä tulikin. 

Suuntasimme junaradan vieressä kulkevalle pyörätielle, siitä rautatiesillalle, siltatyömaan ohi keskustaan ja toista siltaa kotiin. Rautatiesilta itsessään on jo aikamoinen kulkupaikka. Pyörätie on rakennettu lankuista, joiden välistä näkyy alla kulkeva joki. Lisäksi sillan kaiteiden alareunassa on ihmisen (ja tietysti koirankin) mentävä aukko. Joten, namit olivat matkassa ja teimme kontakti- ja seuraamisharjoitusta sillan puoleen väliin saakka kunnes tuli juna. Se kolkutteli iloisesti melkein kosketusetäisyydeltä. Alpi oli selkeästi hieman levoton ja kyykistyi vähän. Ääntäkään ei silti päässyt. Yritin käyttäytyä itse aivan rauhallisesti, kuin en huomaisikaan ohi kulkevaa junaa. Noh, junan mentyä ohi ja Alpin taas otettua kontaktin minuun, jatkoimme sillan loppuun kontakti- ja seuraamisharjoitusta. Alpi keskittyi kyllä hyvin ja oudot tilanteet sujuivat hienosti, niin kuin aina.

Sillalta laskeuduimme alas joenrantaan ja kuljimme kohti keskustaa. Matkalla oli siltatyömaa ja pyörätie kulki sen läpi. Menimme aivan käynnissä ja töissä olevan kaivinkoneen ohi, mutta näytti siltä, että Alpi ei edes huomannut sitä. Räikeissä vaatteissa oleva työmiehet olivat enemmänkin Alpin kiinnostuksen kohteena ja niitä olisi pitänyt päästä haistelemaan. Joenrantaa kulkiessamme kuljimme kolmannen sillan ali ja siinä kuuluu melko kumisevaa ääntä kun joku auto ajaa yli. Hyvin meni sekin. Neljättä siltaa pääsimme sitten kotiin ja Alpi käveli todella hienosti hihna löysällä sillan yli. Kotona Alpi piti pestä, koska maa oli märkä ja loppumatkasta ripsi vettäkin.

Valaistunut Alpi.

Lenkin ja pesun jälkeen väsyttää. Häntä heiluu kyllä silti innokkaasti!

Alpi hoidossa, Elina Helsingissä

Tulin eilen illalla Helsinkiin viikonlopuksi. Kiva saada vähän pientä maisemanvaihdosta ja rentoa oleilua töiden vastapainoksi. Tämä päivä onkin ollut kokemusrikas ja yllätyksiä täynnä. Sai taas kerran todeta, että Suomi on kyllä pieni maa. Kivaa on ollut! Nyt olen lapsenvahtina tai no täditettävät ovat jo unilla ja mie datailen ja nautin rauhallisesta hiljaisuudesta. Huomenna suuntaan taas kotiin.

Eilen lähdin yhtä aikaa kun Ilona-koiranhoitaja lähti Herra Hallbergin kanssa lenkille. Alpi vetäisi raivarit siitä, että hän ei päässyt mamin mukaan kun lempikyyti eli Ylermi karautti pihasta pois ilman sen vakiomatkustajaa eli Alpia. Alpi oli yrittänyt auton perään kahdeksanvedollaan ja itkenyt uikuttaen sydäntäsärkevästi. Ei ollut suostunut tekemään pissejäkään. Onneksi koti oli rauhoittanut Alpin ja illalla koirapoika oli ollut ihan tyytyväisenä hoitotädin hoivissa. Tänään Alpi meni sitten ukin ja mummin luo hoitoon.

Flunssainen mami ja energinen Alpi

Miun flunssa vaan jatkuu. Luulin aamulla, että olo on jo parempi, mutta töissä ääni lähti monta kertaa ja itselle tuli hirmuinen turhautumisen tunne asiasta. On vaan niin kova into ja halu olla nyt töissä, et en halua olla pois, vaikka ei tässä ole kyllä mitään järkeä. Huomenna on taas aavistuksen helpompi työpäivä, niin yritän vaan kestää.

Nukuin äsken päikkärit sohvalla ja Alpi kävi nuuhkimassa minuu monta kertaa kuin ihmetellen, et mitä se tuossa makaa eikä reagoi kuonolla tökkimiseen. Kyllä mie tajusin jokaisen tökkäisyn ja kuonon tuhinan korvan vieressä, mutta en vaan jaksanut reagoida mitenkään. Päikkärit virkistivät kyllä oloa kummasti!

Ilona oli ihana eilen ja käytti energisen Alpi-höpsylin lenkillä. Alpi oli ollut vähän vastahakoinen lenkkeilijä, koska ilmeisesti muisti, että mami jäi kotiin. Tänäänkin Ilona on luvannut lenkittää Alpin. Ulkona onkin melkoinen tuuli, joten ihan hyvä vaan, että mie voin olla täällä neljän seinän sisällä. Syksy on tullut Joen kaupunkiin.
 

Alpi 1v 9kk

Paluu arkeen ja uuden työn aloittaminen ovat vaatineet veronsa, joten blogi on viettänyt hiljaiseloa. Työviikot ovat menneet nopeasti, illalla ei ole kerennyt tehdä juuri mitään ja kaksi viimeisintä viikonloppua on mennyt akkuja ladatessa. Kerkesin mie kuitenkin viime viikollakin leipoa mustikkapiirakkaa.

Lauantaina kävin vielä keskustassa pizzalla, mutta sitten yöllä iski flunssa. Tänään raahauduin töihin, mutta olo on vähintäänkin kammottava. Onneksi miun ihana Ilona-sisko on luvannut käyttää tänään Alpin lenkillä, niin mie voin sairastaa kotona. En haluaisi jäädä sairauslomalle näin heti kun uusi työ on alkanut, mutta en tiedä onko kohta vaihtoehtoa. Ei tässä aivotkaan enää toimi kunnolla kun pää on täynnä räkää ja välillä yskin kovaa vauhtia keuhkojani pihalle.

Mietin just eilen, että tasan vuosi sitten meillä oli Alpin kanssa jännät paikat. Oli lauantai 17.8.2013, olimme heränneet jo ennen kukonlaulua ja olimme matkalla Mikkeliin, spanieleiden taipumuskokeisiin. Tuntuu, että se oli vasta äsken ja toisaalta taas tuntuu, että siitä on hirveän pitkä aika. Siitä on tultu jo vuosi eteenpäin ja Alpi on kasvanut hirmuisesti. Toivoisin ainakin, että se kasvu olisi henkistä, vaikka välillä ei siltä tunnu. Korkeutta ei ole onneksi vuodessa tullut hirveästi lisää, mutta hienot koristekarvat ovat Alpille kyllä kasvaneet. Vielä kun tulisi tuota massaa lisää miun hoikalle pojalle. Tässä kuva vuoden takaa Alpista taippariruusukkeen kanssa.

"Onko tuo miun?", kyselee 9kk vanha Alpi 17.8.2013

Viime viikolla kotonani asui hormonihirmu murrosikäinen villikko. Selkeästi Alpi protestoi ja stressasi loman loppumista ja miun töihin paluuta. (Toivon todella, että se ei ole ulvonut täällä päiviä!) Aina kun tulin kotiin, se sai hirvittävän villikohtauksen ja niitä villikohtauksia se sai muutenkin illan mittaan. Molemmat pedit olivat vuorotellen jäähyllä (eli piilossa), koska Alpi survoi niitä jalkojensa väliin ja nylkytti niitä ihan vauhkona. Alpi on seurannut minua huoneesta toiseen ja tulee tietoisesti nukkumaan mahdollisimman lähelle minuu. Olenkin viettänyt iltaisin aikaa istuen lattialla rapsutellen Alpia.

Olen tutkaillut lentoja ja haaveillut matkustelusta. Syyslomalla on pakko päästä jonnekin. Viikon loma kotona ei tunnu lomalta, vaan nyt haluan ehdottomasti jonkun maisemanvaihdoksen.
 

Paluu arkeen

Sitä on taas lähdetty, nimittäin uimaan mökille.

Meillä on ollut tällä viikolla Alpin kanssa paluu arkeen. Se on ollut vähintäänkin tuskallista tämän kuumuuden takia. Illalla ei ole saanut unta kun on ollut niin kuumaa ja olen mennyt nukkumaan joskus klo 24-01 aikoihin. Herätyskello on pärähtänyt toimaan klo 06 ja siinä vaiheessa tekisi molempien mieli kääntää kylkeä. Aamuherätykset ovat olleet tänä kesänä jotenkin todella tuskallisia. Toista oli vuosi sitten...

Uusi työpaikka on vaikuttanut todella mukavalta. Siellä on muitakin nuoria ja uusia työkavereita, joiden kanssa olemme kulkeneet jo kimppakyydillä. Jes, huippua! Työpaikan tilat ovat mitä ovat, mutta onneksi siellä ollaan näillä näkymin vain kaksi vuotta. Tämä päivä oli ensimmäinen varsinainen työpäivä. Edelliset kaksi päivää menivät lähinnä kokouksissa ja päivät olivat pitkiä. Nyt olo on todella väsynyt ja tekee mieli olla vain hiljaa.

Päätin, että olen hiljaa koko illan, mutta kuinka ollakaan. Lähdimme Alpin kanssa lenkille ja eksyimme koirapuistoon ja juttelin siellä tunnin tuntemattomien kanssa. Sellaista se on tälläisellä ylisosiaalisella ihmisellä välillä...

Tällä viikolla olen leiponut paljon, mm. pullaa, porkkanapiirakkaa ja mustikkapiirakkaa sekä siivonnut. Olen nauttinut viimeisistä lomapäivistä ja ensimmäisistä työpäivistä. Olen lukenut hyvää kirjaa ja ulkoillut Lykyllä, käynyt mökillä ja uinut järvessä. Tämä viikko on ollut varsin kiva, niin kuin kaikki edeltävätkin viikot tänä kesänä. Mie niin tykkään miun elämästä! 

Vaikka tykkään työstäni, odotan jo seuraavaa lomaa. 24/7 matkakuume nostaa taas päätään ja olen vähän miettinyt, että pitäisikö varata lentoja jonnekin päin Eurooppaa.

Viikonlopuksi on suunnitelmissa vaikka mitä kivaa ohjelmaa. Lähden huomenna Alpin kasvattajan mukaan seuraamaan koiran luonnetestiä. Tarkoitus olisi siis Alpikin viedä luonnetestiin sitten jossain vaiheessa kun 2v. tulee täyteen. Se onkin miulle ihan uusi juttu! Sitten päivällä, jos sää sallii, on suunnitelmissa nähdä Hetaa ja Milo-koiraa ja illalla on grillausta mökillä. Vaikka päivässä on paljon ohjelmaa, on se kaikki mukavan rentoa. Sunnuntaina aion ottaa rennosti, lötkyillä ja suunnitella vähän seuraavaa työviikkoa.

Jännitystä ilmassa

Työtyyli

Jännitystä on ilmassa, kun uuden työn aloittamiseen on aikaa kaksi yötä ja yksi päivä. Kesäloma lähenee loppuaan, mutta mieli on iloinen ja odottavainen. Tämä kesä on ollut ikimuistoinen! On kerennyt tapahtua paljon kaikenlaista, pääosin kuitenkin vain huippuja asioita. Niistä huipuista asioista ehkä suurin oli viran saaminen täältä kotiseudulta. Vaikka kaikki oli suunniteltu jo Etelä-Suomeen muuttoa varten, kohtalo puuttui peliin, päätti toisin ja hyvä niin. Suunnitelmia on hyvä silti tehdä aina, kun vain osaa sitten sujuvasti muokata niitä tarvittaessa. Rakastan tehdä suunnitelmia! Odotankin innolla työkalenterin saamista ja sinne töiden suunnittelua. En oikein osaa niitä muualle rustailla... Ja erityisesti matkojen suunnittelu se vasta onkin kivaa.

Tänä kesänä olen kerennyt matkustella niin Suomessa kuin ulkomailla, mökkeillä, treenailla, olla kotona, harrastaa Alpin kanssa ja ennen kaikkea tavata uusia ihmisiä ja viettää aikaa miulle läheisten ja tärkeiden ihmisten kanssa. Alpi on oppinut myös uusia asioita ja saanut viettää erityisen paljon aikaa mökillä sekä mummin, ukin ja miun Hanna-siskon lasten seurassa.

Tänään miulla oli leivontapäivä, joka taitaa jatkua huomenna. Miun pullat alkavat olla tunnettuja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kesäkuussa leivoin niitä synttärilahjaksikin. Osaisin tehdä pullia varmaan unissanikin. Elinan keittiössä taitaa valmistua huomenna niin mustikkapiirakkaa kuin myös porkkanapiirakkaakin. Tein tänään pullilla loistavan vaihtokaupan. Vein pullat mökille miun vanhemmille ja sain heiltä viisi litraa puhdistettuja mustikoita. Loistavaa ja suuri kiitos! Yleensä mie marjastan paljon itsekin, mutta nämä helteet ovat pitäneet miut poissa marjametsästä ainakin toistaiseksi. Ehkä sitten puolukka-aikaan lähdemme Alpin kanssa marjastamaan.

Tosiaan, lähdimme tänään iltapäivällä pullasaavin kanssa mökille uimaan Alpin kanssa. Alpi esitti miulle myös oppimansa palloleikin ja se olikin hurjan hauskaa, niin koirasta kuin miustakin. Välillä piti ottaa ilmavainua naapurin grillistä, mutta tottelevaisena koirana Alpi pysyi kuitenkin omassa pihassa. En jaksa olla ihmettelemättä sitä, miten ihana koira miulla voikaan olla. Vaikka se on välillä superrasittava, niin tuollaisina hetkinä kun se on vapaana mökin pihassa karkaamatta minnekään ja käy välillä rapsuteltavana, se on maailman parhain koira. Eikä sen kauniimpaa pisamanaamaa voi enää olla! Joku villi huhu kertoo, että koirat ja omistajat muistuttavat toisiaan. Ainakin pisamia löytyy meiltä molemmilta...

 

Kotona

Taas täällä kotona on kaksi väsynyttä matkalaista. Kummasti tuo reissaaminen ja hillitön helle vaan väsyttävät. Lähdimme siis torstaina Kuopioon miun opiskelukaverin luo. 

Perjantaina ja lauantaina Alpi kävi esiintymässä Kuopiossa kansainvälisissä koiranäyttelyissä, tuloksena molemmilta päiviltä EH eli erittäin hyvä. Meille tulee näköjään tasaisen tappavaa keskinkertaista sijoitusta. Sama virsi jatkui, kovin on kapea rungoltaan ja kesken kehityksen, nuori koira vielä. Ei myö tästä kuitenkaan lannistuta, koska näyttelyissä on kuitenkin varsin mukavaa käydä. Ehkä tässä on paikallaan pieni luova tauko ainakin sen aikaa, et mie saan taas syksyn käyntiin niin töiden kuin opiskelujen merkeissä ja saadaan taas arki pyörimään rutiinilla. Lähes kymmenen viikon lomailun jälkeen meinaa olla arki vähän hukassa.

Kuopiossa tutustuttiin uusiin seutuihin lenkkeillen ja autolla ajellen. Miekin ajelin keskustassa ja olin ihan hukassa. Molempina päivinä koiranäyttelyssä oli yli 30 astetta lämmintä ja oltiin raviradalla paahtavan auringon alla. Mie paloin niin hartioista, päänahasta kuin pohkeista. Olo on ollut aika tuskallinen, koska ihoa on kutittanut aika paljon. Alpi selvisi helteestä suhteellisen hyvin. Ainoastaan päivän auringossa seisonutta autoa Alpi katsoi sillä ilmeellä, että "kuvitteletko miun menevän tuonne saunaan". Noh, auto käyntiin, ilmastointi täysille, ja sitten suostui Alpikin menemään jo häkkiinsä. Ihanaa kun on ilmastoitu ja tilava auto.

Eilen illalla tultiin kotiin ja lähdettiin pyörähtämään vielä keskustassa moikkaamassa Riittaa ja Sisua. Käytiin istumassa hetki terassilla ja mie join kahvin. Olin autolla liikenteessä kun epäilin, että Alpi ei jaksa kävellä keskustaan reissun jälkeen ja oikeassa olin. Alpi oli kyllä oudon rauhallinen. Istuskeltiin myös torin laidalla keinuissa ja Alpi meni Riitan kainaloon ja Sisu tuli miun luo rapsuteltavaksi. On ne molemmat vaan ihania ja niin hyviä kavereita keskenään. 

Tänään ollaan otettu rennosti, lepäilty ja miekin nukuin päikkärit Alpin esimerkistä. Alpi on ollut aika väsynyt Kuopion reissusta. Käytiin kuitenkin mökillä uimassa ja se virkisti vähän päivää. Huomenna otan härkää sarvista ja alan suunnitella töitä. Se on tietysti hieman haastavaa, koska miulla ei ole vielä työkalenteria. Pitää väsätä joku paperi. Ostin muuten Krakovasta ihanat pinkit työkengät, jos en vielä muistanut mainita! Tästä syksystä ei voi tulla mitään muuta kuin loistava! :)