Lumihommia

Pakkanen lauhtui ja päästiin vihdoin ulkoilemaan kunnolla. Ja minnekäs muualle myö oltaisikaan menty, kun loistavan lähellä olevalle mökillemme. Käytiin ulkoilemassa sekä lauantaina että sunnuntaina ja kovan onnen pallokin pääsi mukaan touhuihin. Kyseinen pallo siis oli sama, josta sain viikko sitten mustan silmäni ja joka on edelleen varsin musta ja kipeä. Alpi oli pallosta innoissaan, jopa niin innoissaan, että meinasi hävittää sen lumihankeen. Mie tein vähän lumihommia lumikolalla ja tuli ihan kuuma. Miulla on tosian nyt uusi puhelin ja sen kameralla tulee huomattavasti parempia kuvia kuin vanhalla. Alla olevista kuvista voi havaita Alpi-höpsyläisen innon juosta vapaana sekä leikkiä pallolla. Viimeisin kuva on vähän muokattu väritykseltään.

Tammikuun puuhia

Heipä hei pitkästä aikaa! 

Siperian pakkaset ovat hyydyttäneet niin miun kirjoitukset kuin lenkit Alpin kanssa. On tässä kuitenkin kerennyt tapahtua yhtä ja toista ja yritän tehdä niistä pienen yhteenvedon, kuvilla varustettuna. 

Alpi tarkkailee ruoanvalmistusta porukoiden luona.

Joulu-Alpia väsyttää porukoiden luona.

Joulun aikaan Alpi oli melkoinen turjake turkkinsa osalta, mutta ei se menoa haitannut. 5.1.2016 Alpi pääsi sitten vihdoin trimmaukseen Katin luo. Kyllä se ymmärsi taas, että täällä sitä surruutellaan trimmauskoneella ja sakset suihkivat. Tällä kertaa otimme kuitenkin sellaisen taktiikan, että ensin saksihommat ja lopuksi konehommat. Hyvin se sitten sujuikin, paremmin kuin koskaan aiemmin. Alpi kävi jopa kerran pitkälleen trimmauspöydälle ja meinasi nukahtaa siihen paikkaan. Samalla, sydän melkeinpä verta vuotaen, leikattiin mahakarvoista noin 10cm pois. Alpin turkki kasvaa todella nopeasti ja on todella tuuhea. Niinpä mahakarvat viistivät melkein maata ja uroksen innokkaalla merkkailutahdilla ne olivat koko ajan pissassa ja haisivat kammottavalle, vaikka mie pesin Alpin mahaa päivittäin. Ajattelin, että kun ei tuo Alpi mikään näyttelykoira ole, niin helpotetaan meidän arkea ja yhteiseloa edes vähän. Rintakarvat ja pyllykarvat saivat olla koskemattomina ja muutenkin Alpilla on aivan täysin rodunomainen ja näyttelykelpoinen turkki. Nyt onkin ollut huomattavasti vähähajuisempi elämä. ;)

Trimmattu Alpi 5.1.2016

Pakkanen on tosiaan huidellut kolmessakymmenessä ja niinpä meidän lenkit ovat jääneet pieniin pissikävelyihin. Alpin tassuja kylmää kovin ja säälittää katsella hänen kolmen jalan pomppujaan, joten äkkiä pissit ja kakat ja kiireellä kotiin. Alpissa riittää siis virtaa. Ruokakin on maistunut tosi hyvin, johtuisikohan kylmästä säästä.

Hetkittäin pakkanen on lauhtunut alle kahteenkymmeneen ja heti silloin me olemme suunnanneet ulkoilemaan niin, että Alpi saa juosta vapaana. 9.1.2016 lauantaina lähdimme mökille, Ruskorantaan, pilkille. Alpi ja mie oltiin siinä touhussa ensimmäistä kertaa elämässämme ja Alpi oli varsin kiinnostunut avannosta. Hän oli jopa niin kiinnostunut, että kävi juomassa avannosta. Huih!! Tassuja meinasi kylmää silläkin reissulla ja niinpä kävimme välillä lämmittelemässä kodassa, johon olimme tehneet tulet. Saalista ei tullut, mutta kodassa paistui ja maistui makkarat sekä pannukahvi ja myös muut hyvät retkieväät.

Alpin tassut ovat palelleet kovasti ja huomasin niissä muutaman halkeaman pari päivää sitten. Olemme rasvanneet nyt niitä aina iltaisin ja vaikka Alpi oli ensin sitä mieltä, että tämä ei nyt ole kovin kivaa, on hän tainnut tajuta, että se auttaa ja parantaa tassuja.

9.1.2016 Alpi uljaana pilkillä meidän mökillä toppa-asussaan.

Alpilla oli kodassa niin mukavaa, että hän otti ja nukahti.

Kaiken mukavan päälle tapahtui sitten jotain ikävääkin, tällä kertaa minulle. Viime sunnuntaina eli 17.1.2016 pakkanen oli taas lauhtunut noin -18 asteeseen, aurinko paistoi kirkkaasti. Laitoin auton lämpeämään aamulenkin jälkeen ja ehdotin Mikolle pientä ulkoilua mökillä. Noh, lähdimme sinne ja sää oli ihana. Piha oli täynnä höttöistä pakkaslunta, etsin lumikolan ja päätin kolata vähän portin edustaa ja reitin portilta kodalle. 

En kerennyt pitkään kolata, kun Mikko huudahti jotain, käännyin ja seuraavassa hetkessä tunsin kivun kasvoissani ja kaaduin maahan. Mikon Alpille heittämä pallo oli lähtenyt vähän väärään suuntaan ja osui minua silmän yläpuolelle kasvoihin. Pallo oli ollut ulkona ja siten siis aivan umpijäässä olevaa kovaa muovia, että ihan kun olisi kivi osunut päähän. Heti sekunnissa siihen turposti kammottava paise, keräsin taskusta löytyvään Alpin kakkapussiin (puhtaaseen ja tyhjään) lunta ja lähdimme kohti keskussairaalan päivystystä. Silmä turposti ja kulmakarvan kohdalta silmäkulma myös. Pääsin lääkäriin, joka ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata vaan lähetti miut eteenpäin. Eli maanantaina piti mennä uudestaan keskussairaalaan lääkärille. Epäilyksenä oli siis murtuma ja myös verihyytymää silmän takana epäiltiin. Maanantain lääkäri oli sitä mieltä, että murtumaa ei ole, mutta näköä ja oloa pitää nyt tarkkailla muutama päivä. Jospa tästä nyt selvittiin säikähdyksellä, toivottavasti. Näkökin olisi voinut mennä tai vaikka mitä muuta kammottavaa.

Maanantaiaamuna miun kasvot ja silmä olivat kammottavimman näköiset. Silmä oli turvonnut lähes umpeen ja pienestä raosta piti tiirailla ympäröivää maailmaa. Nyt se on alkanut sitten mustua entistä pahemmin ja odotan "innolla" huomista töihin menoa. Apteekin farmaseuttikin oli varsin rohkaiseva todetessaan, että ei tuo oikein taida millään aineella eikä meikillä peittyä ja varmasti kolme viikkoa kestää parantuminen. Noh, huomenna saan sitten varmasti selitellä yhden jos toisen kerran, että miksi näytän näin kammottavalta. Ei huvita paljon liikkua yleisillä paikoilla vaan tekisi mieli olla neljän seinän sisällä ja vetää pipo silmille. Sairaalassakin mummot ja papat vaan tuijottelivat, että missähän tappelussa tuokin on ollut.

Että sellaista tällä erää. Miun auto on toiminut hyvin pakkasesta huolimatta ja vaikka sormet meinaavat ulkona jäätyä, on tämä pakkassää ollut miulle vain pukeutumiskysymys. Kun kävelee, niin ei tuolla kylmä tule kuin kasvoille. Tässä iässä on onneksi tärkeintä se, että ei palele, viis ulkonäöstä. Töihinkin on ollut kiva lähteä, kun on vetässyt farkkujen päälle toppahousut. Vaikka silti toivoisin pakkasen jo hieman hellittävän, lähinnä Alpin ja ihmisten autojen toimimisen takia. 

Mitäs me joululomalaiset

Täällä sitä vietetään joululomaa ja nautitaan rauhallisista aamuista. Alpista on kuoriutunut todellinen unikeko. Poissa on herätyskellon soitto klo 5.50 ja Alpia saa suorastaan herätellä aamuisin. Täällä nukutaan siis jopa yhdeksään asti ja sittenkin Alpi jatkaisi mielellään vain uniaan. Tänä aamuna olikin ihan ihmeellistä kun koirapoika tuli herättämään minua jo puoli kahdeksalta.

Tänä vuonna on tosiaan harvinaisen pitkä joululoma, mutta raskaan työsyksyn jälkeen se on tullut enemmän kuin tarpeeseen.

Joulu oli tänä vuonna varsin erilainen. Vietettiin jouluaatto osittain miun vanhemmilla ja sitten suuntasimme iltapäivällä Lieksaan. Sää oli ihanan luminen vielä jouluaaton ajan, mutta sitten seuraavana päivänä tulikin jo vettä ja lumet sulivat. Voi mikä pettymys! Sen jälkeen on kyllä toki jo tullut vähän uutta lunta ja kirpeää pakkastakin.

Alpi on saanut todellista siedätyshoitoa niin muita koiria kuin pieniä lapsiakin kohtaan. On vierailtu koiratalouksissa ja lapsiperheissä ja meilläkin on vieraillut pieniä lapsia. Joulunakin samassa talossa oli yhteensä kolme koiraa. Eilen viimeksi käytiin sellaisessa paikassa, jossa oli 19 koiraa. Nämä koirat toki olivat valjakkokoiria ja siten ulkokoiria, mutta kyllä niissä riitti Alpilla ihmettelemistä kun sai juoksennella pihalla vapaana ja yrittää tehdä tuttavuutta koiralaumaan.  Alpi on kyllä käyttäytynyt hienosti ja rauhallisesti. Kovin väsynyt se on kyllä ollut iltaisin jos päivällä on ollut paljon touhuja, vierailuja tai vieraita.

Alpi näyttää turjakkeelta ja odottaa kovasti trimmausta. Sitten saa kyllä karvat kyytiä. Pitäisiköhän ottaa ennen ja jälkeen -kuvat. Saattaa olla pieni ero niissä! 

Täällä on nyt vihdoin rapsakka pakkanenkin. Kun pukeutuu oikein, niin ei se tunnu itsestäkään pahalta. Alpia ei paljon kylmyys ole haitannut, talven poika kun on. Kohta (5.1.) tuleekin jo kolme vuotta siitä kun pieni koirapoika saapui ilostuttamaan Elina-mamin (ja vähän muidenkin) elämää. On siitä ollut niin paljon iloa, että ei sitä oikein osaa sanoin kuvailla. Toki myös välillä huolta ja ärsytystä, mutta pääosin iloa. En ennen Alpia oikein käsittänyt edes koiranomistajia ja miten koiraan voi kiintyä ja miten vuorovaikutuksellista koiran ja ihmisen yhteiselo oikein on. Nyt sen käsitän. 

Kun muistelen aikaa kolme vuotta taaksepäin, tammikuu 2013 oli varsin kylmä ja mietin paleltuuko pienen Alpin karvaton maha ulkona. Reippaasti Alpi lähti kuitenkin aina ulos ja jaksoi paljon enemmän kuin osasin edes kuvitella. Kovin pentumainen ja höselö se on vieläkin, vaikka hieman aikuistumistakin on jo havaittavissa.