Tammikuun puuhia

Heipä hei pitkästä aikaa! 

Siperian pakkaset ovat hyydyttäneet niin miun kirjoitukset kuin lenkit Alpin kanssa. On tässä kuitenkin kerennyt tapahtua yhtä ja toista ja yritän tehdä niistä pienen yhteenvedon, kuvilla varustettuna. 

Alpi tarkkailee ruoanvalmistusta porukoiden luona.

Joulu-Alpia väsyttää porukoiden luona.

Joulun aikaan Alpi oli melkoinen turjake turkkinsa osalta, mutta ei se menoa haitannut. 5.1.2016 Alpi pääsi sitten vihdoin trimmaukseen Katin luo. Kyllä se ymmärsi taas, että täällä sitä surruutellaan trimmauskoneella ja sakset suihkivat. Tällä kertaa otimme kuitenkin sellaisen taktiikan, että ensin saksihommat ja lopuksi konehommat. Hyvin se sitten sujuikin, paremmin kuin koskaan aiemmin. Alpi kävi jopa kerran pitkälleen trimmauspöydälle ja meinasi nukahtaa siihen paikkaan. Samalla, sydän melkeinpä verta vuotaen, leikattiin mahakarvoista noin 10cm pois. Alpin turkki kasvaa todella nopeasti ja on todella tuuhea. Niinpä mahakarvat viistivät melkein maata ja uroksen innokkaalla merkkailutahdilla ne olivat koko ajan pissassa ja haisivat kammottavalle, vaikka mie pesin Alpin mahaa päivittäin. Ajattelin, että kun ei tuo Alpi mikään näyttelykoira ole, niin helpotetaan meidän arkea ja yhteiseloa edes vähän. Rintakarvat ja pyllykarvat saivat olla koskemattomina ja muutenkin Alpilla on aivan täysin rodunomainen ja näyttelykelpoinen turkki. Nyt onkin ollut huomattavasti vähähajuisempi elämä. ;)

Trimmattu Alpi 5.1.2016

Pakkanen on tosiaan huidellut kolmessakymmenessä ja niinpä meidän lenkit ovat jääneet pieniin pissikävelyihin. Alpin tassuja kylmää kovin ja säälittää katsella hänen kolmen jalan pomppujaan, joten äkkiä pissit ja kakat ja kiireellä kotiin. Alpissa riittää siis virtaa. Ruokakin on maistunut tosi hyvin, johtuisikohan kylmästä säästä.

Hetkittäin pakkanen on lauhtunut alle kahteenkymmeneen ja heti silloin me olemme suunnanneet ulkoilemaan niin, että Alpi saa juosta vapaana. 9.1.2016 lauantaina lähdimme mökille, Ruskorantaan, pilkille. Alpi ja mie oltiin siinä touhussa ensimmäistä kertaa elämässämme ja Alpi oli varsin kiinnostunut avannosta. Hän oli jopa niin kiinnostunut, että kävi juomassa avannosta. Huih!! Tassuja meinasi kylmää silläkin reissulla ja niinpä kävimme välillä lämmittelemässä kodassa, johon olimme tehneet tulet. Saalista ei tullut, mutta kodassa paistui ja maistui makkarat sekä pannukahvi ja myös muut hyvät retkieväät.

Alpin tassut ovat palelleet kovasti ja huomasin niissä muutaman halkeaman pari päivää sitten. Olemme rasvanneet nyt niitä aina iltaisin ja vaikka Alpi oli ensin sitä mieltä, että tämä ei nyt ole kovin kivaa, on hän tainnut tajuta, että se auttaa ja parantaa tassuja.

9.1.2016 Alpi uljaana pilkillä meidän mökillä toppa-asussaan.

Alpilla oli kodassa niin mukavaa, että hän otti ja nukahti.

Kaiken mukavan päälle tapahtui sitten jotain ikävääkin, tällä kertaa minulle. Viime sunnuntaina eli 17.1.2016 pakkanen oli taas lauhtunut noin -18 asteeseen, aurinko paistoi kirkkaasti. Laitoin auton lämpeämään aamulenkin jälkeen ja ehdotin Mikolle pientä ulkoilua mökillä. Noh, lähdimme sinne ja sää oli ihana. Piha oli täynnä höttöistä pakkaslunta, etsin lumikolan ja päätin kolata vähän portin edustaa ja reitin portilta kodalle. 

En kerennyt pitkään kolata, kun Mikko huudahti jotain, käännyin ja seuraavassa hetkessä tunsin kivun kasvoissani ja kaaduin maahan. Mikon Alpille heittämä pallo oli lähtenyt vähän väärään suuntaan ja osui minua silmän yläpuolelle kasvoihin. Pallo oli ollut ulkona ja siten siis aivan umpijäässä olevaa kovaa muovia, että ihan kun olisi kivi osunut päähän. Heti sekunnissa siihen turposti kammottava paise, keräsin taskusta löytyvään Alpin kakkapussiin (puhtaaseen ja tyhjään) lunta ja lähdimme kohti keskussairaalan päivystystä. Silmä turposti ja kulmakarvan kohdalta silmäkulma myös. Pääsin lääkäriin, joka ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata vaan lähetti miut eteenpäin. Eli maanantaina piti mennä uudestaan keskussairaalaan lääkärille. Epäilyksenä oli siis murtuma ja myös verihyytymää silmän takana epäiltiin. Maanantain lääkäri oli sitä mieltä, että murtumaa ei ole, mutta näköä ja oloa pitää nyt tarkkailla muutama päivä. Jospa tästä nyt selvittiin säikähdyksellä, toivottavasti. Näkökin olisi voinut mennä tai vaikka mitä muuta kammottavaa.

Maanantaiaamuna miun kasvot ja silmä olivat kammottavimman näköiset. Silmä oli turvonnut lähes umpeen ja pienestä raosta piti tiirailla ympäröivää maailmaa. Nyt se on alkanut sitten mustua entistä pahemmin ja odotan "innolla" huomista töihin menoa. Apteekin farmaseuttikin oli varsin rohkaiseva todetessaan, että ei tuo oikein taida millään aineella eikä meikillä peittyä ja varmasti kolme viikkoa kestää parantuminen. Noh, huomenna saan sitten varmasti selitellä yhden jos toisen kerran, että miksi näytän näin kammottavalta. Ei huvita paljon liikkua yleisillä paikoilla vaan tekisi mieli olla neljän seinän sisällä ja vetää pipo silmille. Sairaalassakin mummot ja papat vaan tuijottelivat, että missähän tappelussa tuokin on ollut.

Että sellaista tällä erää. Miun auto on toiminut hyvin pakkasesta huolimatta ja vaikka sormet meinaavat ulkona jäätyä, on tämä pakkassää ollut miulle vain pukeutumiskysymys. Kun kävelee, niin ei tuolla kylmä tule kuin kasvoille. Tässä iässä on onneksi tärkeintä se, että ei palele, viis ulkonäöstä. Töihinkin on ollut kiva lähteä, kun on vetässyt farkkujen päälle toppahousut. Vaikka silti toivoisin pakkasen jo hieman hellittävän, lähinnä Alpin ja ihmisten autojen toimimisen takia.