Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Mami syntymäpäiväsankarina

Elina-mami vietti eilen synttäreitään. Ikäkriisi kolkuttelee oven takana, mutta yritän taistella vastaan. Onneksi ulkonäkö on liiankin nuorekas. ;)

Synttäripäivä sujui rennoissa merkeissä. Aamulla koiratreffailtiin miun työkaverin 9-viikkoisen koiranpennun Tyynen kanssa. Alpi oli kärsivällinen ja rauhallinen, vaikka pikkuinen Tyyne syöksyili suu auki kohti Alpia ja roikkui milloin korvissa, milloin kaulakarvoissa. Alpi on kyllä loistava koira pienten pentujen sosiaalistamisessa. Ei voi uskoa, miten höselö-Alpi rauhoittuu ja kärsivällisyyttä riittää vaikka muille jakaa. Iltapäivällä kahviteltiin porukoilla, sitten rentoiltiin kotona ja illalla näin pitkästä aikaa yhtä kaveriani.

Tämä päivä piti sisällään kesärenkaiden vaihtamisen, rentoilua loistoseurassa ja hyvää ruokaa. Viikonloppu meni taas kerran aivan liian äkkiä. Kuviakaan ei ole tullut otettua, kun päivät vain hujahtavat ohitse. Tajusin tuossa perjantaina (ja meinasin tipahtaa tuoliltani), miten lyhyt aika opettajan kesälomaan enää on ja miten paljon asioita pitäisi vielä opettaa ennen sitä. Kääk!

Kummipoikani Miska täyttää ensi viikolla 11 v. ja huomenna lähtee postissa hänelle syntymäpäiväkortti ja -lahja. Saa nähdä, mitä hän sanoo lahjastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti