Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Raekuuro yllätti lenkkeilijän ja aikainen lenkkeilijä kesäsään nappaa

Leipuri-Elina leipoi maanantaina raparperipiirakkaa. Vein eilen sitä Iskä-koiranhoitajalle ja päätin käydä lenkillä Mehtimäellä. Lenkki loppui lyhyeen, koska alkoi sataa vettä. Käännyimme kotiinpäin ja aloimme juosta. Vesisade muuttui raekuuroksi, joka suorastaan pisteli ihoa. Kuin olisi pieniä neuloja satanut. On tämä Suomen kesä kyllä mukava!

Mökkeilimme ja lenkkeilimme Lykyllä viime viikolla useampaankin otteeseen ja kävin juhlimassa lauantaina kummipoikani Tomin 4-vuotissyntymäpäivää. 

Lisäksi meillä oli viime viikolla Alpin Minna-kasvattajan kanssa koirakuvaussessiot, joissa tähtinä oli Amalia ja Alpi. Amalia-pentu ei meinannut pysyä paikallaan, mutta Alpi sen sijaan poseerasi kuin patsas. Voi Alpi-höpsylin selkää kun se vaan köyristää sitä. Noh, saimme kuitenkin onnistumaaan yhden kuvan Alpista ja se on tässä. Koristekarvoja ja turkkia Alpilla kyllä riittää ja ihana niin. Alpi saakin usein kehuja kiiltävästä ja hienosta turkistaan.


Näytetään IMG_0642.JPG
Wild Fellow's Sibelius "Alpi" 2,5v.

Tänään kävimme myös jo mökillä ja lenkillä Lykyllä. Aamu alkoi aurinkoisena ja olimmekin jo ennen kymmentä lenkkeilemässä Lykyllä ja hyvä niin. Kun pääsimme takaisin pihaan, alkoi ripsiä vettä ja automatkalla kotiin satoi jo kaatamalla.

Tällä viikolla onkin jo edessä Juhannus ja sitä lähdemme viettämään ihan uusiin ympyröihin Lieksaan. Alpi pääsee tietysti mukaan. Minuu vähän jännittää, koska menossa on mukana lisäksi kaksi muuta koiraa ja paljon ihmisiä. Pitäisi vielä ehkä leipoa jotain viemisiä huomenna. 

Huomenna on suunnitelmissa myös viedä Pirkko-täti Uskaliin maalle ja Alpi pääsee tietysti mukaan autokyytiin ja voi juoksennella pihalla sitten vapaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti