Hankiaisilla hiihtämässä, rasti seinään!

Todistetusti olen hiihtänyt varsin antiikkisilla kapistuksilla. Mikko ei uskonut, että näkee tämän päivän, mutta niin vain kävi, että mie kaivoin sukset esille naftaliinista (lue: lapsuudenkotini varastosta) ja lähdin hiihtoreissulle. Kyseessä olevat sukset olin saanut joskus vuonna 1995 eli suunnilleen 11-vuotiaana. Voisipa melkein piirtää rastin seinään tästä oudosta ja ihmeellisestä urheilusuorituksesta. Joskus sitä voi näköjään yllättää itsensäkin varsin positiivisesti.

Viikonloppuna oli loistavan aurinkoista ja myö käytiin lauantaina ensin ulkoilemassa mökillä ja sunnuntaina lähdettiin sitten eväiden kanssa Urkkalammen maisemiin hiihtämään. Mie hurjapää kokeilin myös Alpin kanssa koirahiihtoa, mikä meinasi olla sangen vaarallista puuhaa. Hankiaisilla vauhti nimittäin kiihtyi ja kiihtyi suorastaan vaarallisen kovaksi. Mie siinä sitten jo suunnilleen huusin kauhusta. Vaikka miun hiihtovälineistö oli suorastaan nolon vanhaa, niin kyllä sillä eteenpäin pääsi ja ihan jopa vauhdikkaastikin. Tässähän melkein puraisi hiihtokärpänen...

Hangen pinta rikkoi vähän Alpin tassuja ja illalla Alpi saikin tassupesun päälle kunnon tassurasvauksen. Eipä tuo koirapoika rasvasta välittänyt tai edes yrittänyt sitä nuolla pois, oli vaan onnellinen kun mami hoiti hänen tassujaan. 

Tänään mie olin koulutuksessa ja huomenna myös. Tänään oli tarkoitus lähteä autolla kauppaan, mutta sen poloisen autoparan eturengas oli melkoisen tyhjä. Lisättiin renkaaseen ilmaa ja nyt pitää tarkkailla huomenna, onko se vajunut vai mikähän siinä on. Onneksi ei tarvitse nyt ajaa töihin sillä niin saa selvitettyä rengaspulman.

Maaliskuun mietteitä

Kevät on jo pitkällä, vaikka mennään vasta maaliskuun puolessa välissä. Lumet taitavat sulaa pois ja jäälle meno alkaa olla kyseenalaista. Olen ihan unohtanut koko bloginkin. Tuntuu, että ei ole ollut oikein mitään uutta kirjoitettavaa ja kuvatkin toistavat itseään. Mökkikuvia lumimaisemassa.

Muutto saatiin suoritettua ja nyt on harjoiteltu elämää kolmestaan. Alpi on asiasta enemmän kuin innoissaan ja nyt iltapäivän pikapissilenkin tekee se, kumpi kerkeää aiemmin kotiin.

Viime viikko oli talvilomaviikko ja Mikko vietti sitä lasketellen Pohjois-Italiassa. Mie olin osittain kotona ja osittain reissussa Helsingissä. Alpi oli siis hoidossa mummin ja ukin luona keskiviikosta lauantaihin ja mie puksuttelin junalla Helsinkiin. Oli rentouttavaa istua vaan junassa. Tuli suorastaan ihan opiskeluajat mieleen. Reissu oli työntäyteinen kun siivottiin ja järjesteltiin Hanna-siskon kanssa. Oli silti kivaa vaihtelua tavan arkeen, oli ihana nähdä siskon lapsia ja kerkesin mie shoppaillakin sydämeni kyllyydestä. Alpi oli päässyt mummin ja ukin kanssa touhuilemaan mm. mökille moneksi tunniksi. Kovin väsynyttä koirapoikaa se olikin lauantai-iltana ja vielä koko sunnuntaipäivänkin.

Tänä talvena myö ollaankin käyty mökillä usein ihan vain ulkoiluttamassa Alpia. Muutaman kerran on tehty lumihommia kolaten ja lapioiden hikeen asti ja sitten syöty kodassa eväitä. Alpi nauttii mökillä käynneistä ja se kovan onnen pallo (eli mustan silmän aiheuttaja) on edelleen Alpin lempilelu, jota pitää ensin haudata lumeen ja sitten kaivaa sieltä esiin spanielimaisella innolla. Muutenkin lumi on Alpin mielestä ihana asia, niin kuin kaikki ulkona olevat asiat riippumatta säästä.

Hei helmikuu!

Tammikuu on kääntynyt helmikuuksi ja kovaa vauhtia mennään kevättä kohti. Säät ovat olleetkin vuodenaikaan nähden vähän liiankin keväiset. Valon määrän lisääntyminen on ollut ihanaa ja iltaisinkin kerkeää valoisan aikaan kotiin ja lenkille.

Meillä on mennyt aikaa nyt muuttopuuhissa ja Alpi onkin seurannut touhuja vähän ihmeissään. En silti uskoa, että sillä on asiaan valittamista, kun yksi hänen lempi-ihmisistään muuttaa Alpin ja Elinan kotiin. Tavarat etsivät vielä paikkojaan ja muutto onkin vielä kesken. Vuokrasimme lisävarastonkin, että kaikki tavarat saataisiin mahtumaan. Koiraportti oli poissa paikoiltaan yhtenä iltana ja miten ihanan avaraa täällä olikaan. En ehkä silti ole siitä vielä valmis luopumaan, koska tiedän sen varmasti, että Alpi-herra makoilisi sitten päivät sohvalla, jos pääsisi olohuoneeseen.

Tänään kävimme taas mökkeilemässä tai no oikeastaan vaan ulkoilemassa jäällä ja juotiin termarissa olevat kahvit ja syötiin mukana olleet pullat. Yhteensä meitä oli neljä ihmistä ja kolme koiraa. Alpi ja Netta nauttivat vapaudesta ja Mosku säesti toisten kilpajuoksua haukkuen. Eniten energiaa tuntui olevan Alpi-höpsyläisellä ja se ottikin taas ilon irti vapaana juoksentelusta. Upottava hankikaan ei paljon menoa hidastanut kun se juoksi päättömästi spanielinkorvat lepattaen.

Edellisen kerran Alpi sai juosta vapaana pari viikkoa sitten ja se kyllä näkyi. Nyt sitten koirapoika on väsynyt ja nukkuu vaan tassut kohti taivasta. Ihana lauantaipäivän rauha ja hiljaisuus. 

Talvilomaan on aikaa kolme viikkoa ja mie olen miettinyt pientä remonttihommaa sille viikolle. Saa nähdä, saanko aikaiseksi. Tuo toinen osapuoli kun on lähdössä silloin Alpeille laskettelemaan ja mie vietän lomaani täällä kahdestaan Alpi-herran kanssa. Alpi-herrasta ei tietysti ole paljon apua maalaushommissa, pikemminkin hänet pitäisi viedä hoitoon siksi aikaa ettei seiniin tulisi kuononjälkiä. Neljän ja puolen vuoden asuminen tässä ja Alpi-höpsyläisen olemassaolo sekä nukkuminen tassut seinää vasten on saanut eteisen ja keittiön seinien alaosan näyttämään kammottavalta. Olen miettinyt, maalaisiko samalla valkoisella uudestaan, vai maalaisiko ko. seinät esimerkiksi vaaleanharmaalla. Vaaleanharmassa ei näkyisi ehkä kaikki tahrat ja naarmut niin helposti kuin täysin valkoisessa. Toisaalta valkoinen on aina raikkaampi väri. Mie haaveilen myös uudesta ruokapöydästä ja löysinkin Askosta jo yhden kivan. Mittailin keittiötä ja vaikka pakastin muutti olohuoneesta keittiöön, uusi ja isompi pöytä mahtuisi sinne silti.

Lumihommia

Pakkanen lauhtui ja päästiin vihdoin ulkoilemaan kunnolla. Ja minnekäs muualle myö oltaisikaan menty, kun loistavan lähellä olevalle mökillemme. Käytiin ulkoilemassa sekä lauantaina että sunnuntaina ja kovan onnen pallokin pääsi mukaan touhuihin. Kyseinen pallo siis oli sama, josta sain viikko sitten mustan silmäni ja joka on edelleen varsin musta ja kipeä. Alpi oli pallosta innoissaan, jopa niin innoissaan, että meinasi hävittää sen lumihankeen. Mie tein vähän lumihommia lumikolalla ja tuli ihan kuuma. Miulla on tosian nyt uusi puhelin ja sen kameralla tulee huomattavasti parempia kuvia kuin vanhalla. Alla olevista kuvista voi havaita Alpi-höpsyläisen innon juosta vapaana sekä leikkiä pallolla. Viimeisin kuva on vähän muokattu väritykseltään.

Tammikuun puuhia

Heipä hei pitkästä aikaa! 

Siperian pakkaset ovat hyydyttäneet niin miun kirjoitukset kuin lenkit Alpin kanssa. On tässä kuitenkin kerennyt tapahtua yhtä ja toista ja yritän tehdä niistä pienen yhteenvedon, kuvilla varustettuna. 

Alpi tarkkailee ruoanvalmistusta porukoiden luona.

Joulu-Alpia väsyttää porukoiden luona.

Joulun aikaan Alpi oli melkoinen turjake turkkinsa osalta, mutta ei se menoa haitannut. 5.1.2016 Alpi pääsi sitten vihdoin trimmaukseen Katin luo. Kyllä se ymmärsi taas, että täällä sitä surruutellaan trimmauskoneella ja sakset suihkivat. Tällä kertaa otimme kuitenkin sellaisen taktiikan, että ensin saksihommat ja lopuksi konehommat. Hyvin se sitten sujuikin, paremmin kuin koskaan aiemmin. Alpi kävi jopa kerran pitkälleen trimmauspöydälle ja meinasi nukahtaa siihen paikkaan. Samalla, sydän melkeinpä verta vuotaen, leikattiin mahakarvoista noin 10cm pois. Alpin turkki kasvaa todella nopeasti ja on todella tuuhea. Niinpä mahakarvat viistivät melkein maata ja uroksen innokkaalla merkkailutahdilla ne olivat koko ajan pissassa ja haisivat kammottavalle, vaikka mie pesin Alpin mahaa päivittäin. Ajattelin, että kun ei tuo Alpi mikään näyttelykoira ole, niin helpotetaan meidän arkea ja yhteiseloa edes vähän. Rintakarvat ja pyllykarvat saivat olla koskemattomina ja muutenkin Alpilla on aivan täysin rodunomainen ja näyttelykelpoinen turkki. Nyt onkin ollut huomattavasti vähähajuisempi elämä. ;)

Trimmattu Alpi 5.1.2016

Pakkanen on tosiaan huidellut kolmessakymmenessä ja niinpä meidän lenkit ovat jääneet pieniin pissikävelyihin. Alpin tassuja kylmää kovin ja säälittää katsella hänen kolmen jalan pomppujaan, joten äkkiä pissit ja kakat ja kiireellä kotiin. Alpissa riittää siis virtaa. Ruokakin on maistunut tosi hyvin, johtuisikohan kylmästä säästä.

Hetkittäin pakkanen on lauhtunut alle kahteenkymmeneen ja heti silloin me olemme suunnanneet ulkoilemaan niin, että Alpi saa juosta vapaana. 9.1.2016 lauantaina lähdimme mökille, Ruskorantaan, pilkille. Alpi ja mie oltiin siinä touhussa ensimmäistä kertaa elämässämme ja Alpi oli varsin kiinnostunut avannosta. Hän oli jopa niin kiinnostunut, että kävi juomassa avannosta. Huih!! Tassuja meinasi kylmää silläkin reissulla ja niinpä kävimme välillä lämmittelemässä kodassa, johon olimme tehneet tulet. Saalista ei tullut, mutta kodassa paistui ja maistui makkarat sekä pannukahvi ja myös muut hyvät retkieväät.

Alpin tassut ovat palelleet kovasti ja huomasin niissä muutaman halkeaman pari päivää sitten. Olemme rasvanneet nyt niitä aina iltaisin ja vaikka Alpi oli ensin sitä mieltä, että tämä ei nyt ole kovin kivaa, on hän tainnut tajuta, että se auttaa ja parantaa tassuja.

9.1.2016 Alpi uljaana pilkillä meidän mökillä toppa-asussaan.

Alpilla oli kodassa niin mukavaa, että hän otti ja nukahti.

Kaiken mukavan päälle tapahtui sitten jotain ikävääkin, tällä kertaa minulle. Viime sunnuntaina eli 17.1.2016 pakkanen oli taas lauhtunut noin -18 asteeseen, aurinko paistoi kirkkaasti. Laitoin auton lämpeämään aamulenkin jälkeen ja ehdotin Mikolle pientä ulkoilua mökillä. Noh, lähdimme sinne ja sää oli ihana. Piha oli täynnä höttöistä pakkaslunta, etsin lumikolan ja päätin kolata vähän portin edustaa ja reitin portilta kodalle. 

En kerennyt pitkään kolata, kun Mikko huudahti jotain, käännyin ja seuraavassa hetkessä tunsin kivun kasvoissani ja kaaduin maahan. Mikon Alpille heittämä pallo oli lähtenyt vähän väärään suuntaan ja osui minua silmän yläpuolelle kasvoihin. Pallo oli ollut ulkona ja siten siis aivan umpijäässä olevaa kovaa muovia, että ihan kun olisi kivi osunut päähän. Heti sekunnissa siihen turposti kammottava paise, keräsin taskusta löytyvään Alpin kakkapussiin (puhtaaseen ja tyhjään) lunta ja lähdimme kohti keskussairaalan päivystystä. Silmä turposti ja kulmakarvan kohdalta silmäkulma myös. Pääsin lääkäriin, joka ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata vaan lähetti miut eteenpäin. Eli maanantaina piti mennä uudestaan keskussairaalaan lääkärille. Epäilyksenä oli siis murtuma ja myös verihyytymää silmän takana epäiltiin. Maanantain lääkäri oli sitä mieltä, että murtumaa ei ole, mutta näköä ja oloa pitää nyt tarkkailla muutama päivä. Jospa tästä nyt selvittiin säikähdyksellä, toivottavasti. Näkökin olisi voinut mennä tai vaikka mitä muuta kammottavaa.

Maanantaiaamuna miun kasvot ja silmä olivat kammottavimman näköiset. Silmä oli turvonnut lähes umpeen ja pienestä raosta piti tiirailla ympäröivää maailmaa. Nyt se on alkanut sitten mustua entistä pahemmin ja odotan "innolla" huomista töihin menoa. Apteekin farmaseuttikin oli varsin rohkaiseva todetessaan, että ei tuo oikein taida millään aineella eikä meikillä peittyä ja varmasti kolme viikkoa kestää parantuminen. Noh, huomenna saan sitten varmasti selitellä yhden jos toisen kerran, että miksi näytän näin kammottavalta. Ei huvita paljon liikkua yleisillä paikoilla vaan tekisi mieli olla neljän seinän sisällä ja vetää pipo silmille. Sairaalassakin mummot ja papat vaan tuijottelivat, että missähän tappelussa tuokin on ollut.

Että sellaista tällä erää. Miun auto on toiminut hyvin pakkasesta huolimatta ja vaikka sormet meinaavat ulkona jäätyä, on tämä pakkassää ollut miulle vain pukeutumiskysymys. Kun kävelee, niin ei tuolla kylmä tule kuin kasvoille. Tässä iässä on onneksi tärkeintä se, että ei palele, viis ulkonäöstä. Töihinkin on ollut kiva lähteä, kun on vetässyt farkkujen päälle toppahousut. Vaikka silti toivoisin pakkasen jo hieman hellittävän, lähinnä Alpin ja ihmisten autojen toimimisen takia. 

Mitäs me joululomalaiset

Täällä sitä vietetään joululomaa ja nautitaan rauhallisista aamuista. Alpista on kuoriutunut todellinen unikeko. Poissa on herätyskellon soitto klo 5.50 ja Alpia saa suorastaan herätellä aamuisin. Täällä nukutaan siis jopa yhdeksään asti ja sittenkin Alpi jatkaisi mielellään vain uniaan. Tänä aamuna olikin ihan ihmeellistä kun koirapoika tuli herättämään minua jo puoli kahdeksalta.

Tänä vuonna on tosiaan harvinaisen pitkä joululoma, mutta raskaan työsyksyn jälkeen se on tullut enemmän kuin tarpeeseen.

Joulu oli tänä vuonna varsin erilainen. Vietettiin jouluaatto osittain miun vanhemmilla ja sitten suuntasimme iltapäivällä Lieksaan. Sää oli ihanan luminen vielä jouluaaton ajan, mutta sitten seuraavana päivänä tulikin jo vettä ja lumet sulivat. Voi mikä pettymys! Sen jälkeen on kyllä toki jo tullut vähän uutta lunta ja kirpeää pakkastakin.

Alpi on saanut todellista siedätyshoitoa niin muita koiria kuin pieniä lapsiakin kohtaan. On vierailtu koiratalouksissa ja lapsiperheissä ja meilläkin on vieraillut pieniä lapsia. Joulunakin samassa talossa oli yhteensä kolme koiraa. Eilen viimeksi käytiin sellaisessa paikassa, jossa oli 19 koiraa. Nämä koirat toki olivat valjakkokoiria ja siten ulkokoiria, mutta kyllä niissä riitti Alpilla ihmettelemistä kun sai juoksennella pihalla vapaana ja yrittää tehdä tuttavuutta koiralaumaan.  Alpi on kyllä käyttäytynyt hienosti ja rauhallisesti. Kovin väsynyt se on kyllä ollut iltaisin jos päivällä on ollut paljon touhuja, vierailuja tai vieraita.

Alpi näyttää turjakkeelta ja odottaa kovasti trimmausta. Sitten saa kyllä karvat kyytiä. Pitäisiköhän ottaa ennen ja jälkeen -kuvat. Saattaa olla pieni ero niissä! 

Täällä on nyt vihdoin rapsakka pakkanenkin. Kun pukeutuu oikein, niin ei se tunnu itsestäkään pahalta. Alpia ei paljon kylmyys ole haitannut, talven poika kun on. Kohta (5.1.) tuleekin jo kolme vuotta siitä kun pieni koirapoika saapui ilostuttamaan Elina-mamin (ja vähän muidenkin) elämää. On siitä ollut niin paljon iloa, että ei sitä oikein osaa sanoin kuvailla. Toki myös välillä huolta ja ärsytystä, mutta pääosin iloa. En ennen Alpia oikein käsittänyt edes koiranomistajia ja miten koiraan voi kiintyä ja miten vuorovaikutuksellista koiran ja ihmisen yhteiselo oikein on. Nyt sen käsitän. 

Kun muistelen aikaa kolme vuotta taaksepäin, tammikuu 2013 oli varsin kylmä ja mietin paleltuuko pienen Alpin karvaton maha ulkona. Reippaasti Alpi lähti kuitenkin aina ulos ja jaksoi paljon enemmän kuin osasin edes kuvitella. Kovin pentumainen ja höselö se on vieläkin, vaikka hieman aikuistumistakin on jo havaittavissa. 

Hyvää Joulua!

Alpi-tonttu ja Elina toivottavat kaikille ihanaa joulua!