Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

lauantai 16. helmikuuta 2013

Alpin tuhoja

Näin lauantaiaamun piristykseksi on mukava kirjoittaa päivitys Alpin eilisiltaisista ja viimeöisistä tuhoista. Ei oikeastaan edes suututa, lähinnä naurattaa. Ei tuolle ihanuudelle voi olla vihainen ja mitäpä se hyödyttäisikään kun tuho on jo tapahtunut ja niitä varmasti tulee vielä tapahtumaankin. 

Eilen illalla Alpi päätti syödä apinalta korvat. Kerrankin istuin hetken ja katselin telkkaria. Mietin, et kylläpä Alpi innoissaan puree apinaa...no ensin huomasin, että ensimmäinen korva on kadonnut. Meni luultavasti jo mahaan, koska suuta kaivellessani siellä ei ollut mitään. Jatkoi sitten apinan syömistä lattialla ja vähitellen siirtyi metallista kukkatasoa kohti. Jalat tarttuivat kiinni kukkatasoon ja se rämähti kauhealla äänellä Alpin päälle. (Sellainen aika kevyt ja pieni, ei siis ollut kukkaa päällä.) Vähän aikaa räpiköi ja pääsi siitä irti ja katsoi vaan uteliaana, et mikäs siinä kaatui ja meni ottamaan saman lelun siitä vierestä ja jatkoi touhuja. Toinen korva lähti puremalla irti vähintäänkin yhtä vauhdikkaasti ja sain ongittua sen Alpin suusta. Apina joutui sen jälkeen jäähylle. Manu-koiralta saatu apina on nyt siis korvaton.



Tänä aamuna herätessäni minua odotti "iloinen" yllätys. Jouduin pidättelemään naurua kun näin, mitä Alpi oli yöllä touhunnut. Ei tosin itkukaan ollut kaukana, mutta olin niin hyvin nukkunut ja hyväntuulinen, että minuu lähinnä nauratti. Alpi oli tällä kertaa maistellut petinsä takana olevaa eteisen ja kylppärin välissä olevaa seinää. Enpä remontoinutkaan sitä kuin vasta 1,5v. sitten... Kyseisen seinän tasoittamisessa oli järkyttävän iso (eli helvetillinen) työ. Ei se täydellinen nytkään ollut, mutta tasoittamisen, hiomisen ja kaksi kertaa maalamisen jälkeen en olisi toivonut, että Alpi päättää kokeilla ensimmäisenä hampaitaan siihen.

Ehkä tuho ei näytä kovin isolta, mutta on melko syvä, joten pitää tasoittaa useampaan kertaan. Ajattelin siis, että jos nyt tässä lähipäivinä vain tasoittaisin ja hioisin tuon kohdan. En kyllä rupea maalaushommiin. Pitänee katsoa tämän ensimmäisen vuoden tuhot ensin kokonaan. Jouduin tänään imuroimaan seinänmurusia klo 6.30, anteeksi naapurit, oli pakkotilanne. Seuraavana kuvamateriaalia tältä aamulta:

"Tässä minä ihan viattomana makoilen. En ole tehnyt yhtään mitään viime yönä."

Lähikuva: tosin hieman epätarkka ilman salamaa otettuna. Salama olisi valaissut liikaa.


Kuva tuhoista ja sotkuakin näkyy.


Tässä Alpi siis nukkuu päivisin. Tuho näkyy vähän tummempana, koska pyyhin sitä juuri ennen kuvan ottamista kostealla pölyistä. Aidan takana on olohuone.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti