Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

tiistai 5. helmikuuta 2013

Ompelukoneen ääntä

Sunnuntaina olimme ensin pihalla koirien kanssa, mutta Alpi ja Milla innostuivat vasta sisällä leikkimään kunnolla. Alpi oli suorastaan villi.  Illalla Alpi sai tutustua ompelukoneen ääneen kun mie ompelin hieman. Johto olisi kiinnostanut kovasti, joten jouduin laittamaan Alpin koira-aidan taakse olohuoneen puolelle. Välillä on ollut myös pahaenteisen hiljaista ja silloin Alpi on löytynyt milloin maistelemasta (myrkyttömiä) viherkasveja, milloin maistelemasta petiään.

Alpin maha on ollut ihan kunnossa ja Alpi sai maistella eilen raakaa hirvenluuta. Maha ei siitä säikähtänyt, mutta olen antanut syödä sitä vain pienen hetken kerrallaan. Luu maistuu kyllä Alpille hyvin.

Yöt meillä menee tosiaan hienosti nukkuen ja päivällä yksin ollessaan ei juuri ole pissejä tehnyt sanomalehdelle.

Pedin kankaan haperoitumisen (70-luvun peitto) ja Alpin siihen tekemien reikien takia kävin tänään Eurokankaassa ostamassa  halpaa kangasta, josta ompelen peittoon uuden päällisen. Alpin on varmasti taas todella "innoissaan" ompelukoneen äänestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti