Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

tiistai 25. helmikuuta 2014

Kätevä emäntä

Lähinnä itkettää ja tekisi mieli kirota. Käsi on aivan hullun kipeä, näyttää turvonneelta enkä ole saanut juuri nukuttua moneen yöhön. Kohta on lääkäri ja ravaan hermostuksissani ympäri asuntoa enkä pysty keskittymään mihinkään. Aamulenkki oli kammottava, keskityin lähinnä pystyssä ja hengissä pysymiseen ja kierrettiin vaan lyhyt lenkki. Olo on edelleen myös tosi tukkoinen ja yskäinen ja ääntä ei edelleenkään juuri lähde.

Alpille ei maistu tuo kuivaruoka ja mietin, mitä alkaisin sille syöttämään. Kokonaan barffaamiseen ei riitä miun energia, koska siihen pitäisi keskittyä niin kunnolla. Lisäksi olisi hyvä keksiä joku ei-niin-kallis vaihtoehto, ei siis ainakaan nykyistä kalliimpaa ruokaa. Alpi ei siis syönyt aamulla yhtään mitään ja on hyljeksinyt tuota nappulaa jo pidemmän aikaa.

Kätevä emäntä (kun ei ole miestä taloudessa, on pitänyt opetella itsenäiseksi) korjasi eilen pulputtavan lattiakaivon. Kun se (kirosana) talonhuolto ei sitä tullut korjaamaan, vaikka lupasi jo kolme viikkoa sitten. Eli piti siis aukaista ilmanvaihtokone kylppärissä, sammuttaa se, antaa jäähtyä ja lisätä siellä sisällä olevaan vesilukkoon vettä. Homma ei ollut kovin vaikea, mutta vaikeaksi sen teki tosi kipeä käsi. Siellä sitten kiipeilin tikapuilla ja toivoin vain selviäväni hengissä siitäkin asiasta. Se ilmanvaihtokoneen etuovi oli ihan mielettömän painava ja hädin tuskin sain sen yhdellä kädellä sieltä alas. Miun käsi ei siis kipeytynyt siitä, koska oli kipeä jo ennen sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti