Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Koirakouluilua pitkästä aikaa

Huoh, nyt mie huokaisen ja hengähdän hetken. Töistä suoraan ajoin viemään auton katsastukseen, sit yliopistolle syömään ja kauppaan ruokaa ostamaan. Sitten kotiin, Alpi pikapissille ja opiskeluhommiin. Sitten meidän oli aika suunnata lenkille ja koirakouluilemaan!

Oltiin tosiaan käyty edellisen kerran koirakoulussa joulukuussa ja se kyllä näkyi. Alpi oli hajujen perässä ja sain tehdä suunnilleen sirkustemppuja ja käyttää koko äänialaani ja nameja kiinnittääkseni Alpin huomion minuun. Kenttä oli järkyttävän liukas, joten haasteita riitti myös omassa pystyssä pysymisessä. Mutta oli siinä tunnissa onnistumisenkin hetkiä ja se loi miulle ainakin uskoa tulevaan. Juttelin muutaman muun kanssa ja samanlaisia haasteita heilläkin riitti koiriensa kanssa kuin miulla. Alpilla on korvat koristeena...

Alpilla taisi saada pitkästä aikaa varsin mielekästä ja väsyttävää tekemistä koirakoulussa, koska en muista, milloin sille olisi viimeksi maistunut kuivaruoka noin hyvin. Alpi suorastaan ahmi! Ja sen jälkeen se vauhkoili vielä ympäri asuntoa. Energiaa Alpilla kyllä riittää ja spanielinrakkautta, mitä hän haluaisi jakaa kaikille.

Mie kävin tosiaan ostamassa nyt 15kg:n säkin ProBooster -merkkistä kana-riisi kuivaruokaa Sohvin Valinnasta. Kaupan päälle sain vielä säilytysastian ruoalle. Olen nyt vähitellen lisännyt tuota uutta ruokaa Alpin vanhan ruoan sekaan ja hyvin tuo on alkanut maistua. Pitää nyt tarkkailla tilannetta, sekä maistuvuutta että jätöksiä. Tuota ruokaa tarvitsee antaa vähemmän sen takia kun siinä on niin paljon lihaa ja myös jätösten määrän pitäisi vähentyä. Hintakin on ihan kohtuullinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti