Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pikatrimmi ja siivousta

Alpi alkoi näyttää niin metsäläiseltä ja epäsiistiltä, että päätin ottaa tänään härkää sarvista ja trimmata sitä hiukan. Omat taitoni ovat mitä ovat ja oikeastaan en saisi edes trimmata käsivammani takia, mutta kerrankos sitä kieltoja uhmataan. Ajattelin myös, että ei huolta, koska näyttelyitä ei ole tulossa. Eli jos sattuu tulemaan hieman sutta ja sekundaa.

Trimmasin Alpia liukkaalla parkettilattialla, mistä Alpi ei ollut kovin innoissaan. Kolmella jalalla seisominen oli haastavaa kun jokainen luisti eri suuntiin. Trimmasin siis tassut, vähän pyllyä ja korvia. Tällä kertaa osuman sai miun käsi kun onnistuin tökkäämään saksilla vasempaan käteeni verisen haavan arvoisesti. Takatassuista tuli miun mielestä varsin onnistuneet ja trimmausohjeiden mukaiset, mutta etutassut olivat astetta haastavampi homma. Melkoista taistelua se oli muutenkin lattialla, mutta en antanut periksi. Korvia ja pyllykarvoja leikkasin ohennussaksilla. Varsinkin tuo takapuoli alkoi olla sen verran tuuheassa kunnossa, että useasti se meni likaiseksi kun Alpi kävi kakalla. Käsi ei kyllä hirveästi tykännyt saksien käytöstä, joten en tehnyt enempää kuin oli pakollista. Tällä selvitäänkin taas jonkun aikaa kunnes tuo kaulakarvoitus kasvaa. Sitten pitää taas selvitellä, kenellä olisi aikaa trimmata Alpi.

Trimmauksen jälkeen olikin hyvä siivota imuroiden ja mopaten. Siivouksen seuraaminen on Alpista kivaa ja olisipa siitä mukava myös auttaa jotenkin, vaikka sitten vaan töhöilemällä edessä ja pomppien ympärillä. Usein siivouksen ajaksi laitankin Alpin koiraportin taakse ja sitten se työntää kuononsa kaltereiden välistä, huokailee syvään, tuhahtelee ja näyttää loukkaantuneelta. Trimmauksen ja siivouksen jälkeen Alpi päätti sitten mennä vielä piiloon mököttämään. Ilmeisesti aamupäivän toiminta ei ollut hänen mieleensä ja niinpä hän piiloutui unille nojatuolin taakse, sohvan ja pakastimen välissä olevaan koloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti