Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Paluu arkeen

Olemme palailleet tässä vähitellen arkeen. Alpista on tullut kesän aikana varsinainen unikeko ja laiskottelija. Liekkö tarttunut tuosta eräästä miespuolisesta henkilöstä, joka täällä myös asuu. Mie tarvitsen jostain syystä paljon vähemmän unta ja aamuvirkkuna ihmisenä, olen aamuisin hereillä jo monta tuntia aiemmin kuin nämä kaksi unikekoa. Alpia on joutunut siis jopa herättelemään aamulenkille ja aamupisujn jälkeen Alpi on jatkanut unia välittömästi. Aamuruoka ei ole myöskään maistunut aikaisin aamulla vaan Alpin mielestä on kivempaa käpertyä takaisin nukkumaan.

Ruoasta puheenollen olemme tehneet taas yhden ruokakokeilun, jälleen kerran huonolla menestyksellä. Ostin muutaman kilon pussin Sam's field -ruokaa ja olen syöttänyt sitä nyt Alpin tavallisen ruoan joukossa, suunnilleen puolet ja puolet. Alpin turkissa on nyt rusehtavia laikkuja ja turkki punertaa mahasta enemmän kuin aiemmin. Lisäksi ulosteen määrä on kasvanut, vaikka ei se onneksi ole ollut löysää. Meinasin jo lopettaa ruoan syöttämisen, mutta en raaski heittää ruokaa menemään. Ei sitä ole enää onneksi paljoa jäljellä. Pysyttelemme siis tutussa ja turvallisessa Acanassa. Kyllä tuo uusi ruoka on Alpille maistunut, mutta sivuvaikutukset eivät miellytä.

Eilen ajelin ensimmäistä kertaa itse Alpin kaulan. Suoraan sanottuna siitä tuli melkoisen kauhea, mutta uskon, että harjoittelu auttaa tässäkin asiassa. Tilasin Andiksen trimmikoneen Peten koiratarvikkeelta ja tykkään kyllä laitteesta näin yhden käyttökerran jälkeen. Mukana tullut terä oli juuri sopiva ja ajoi turkin kaulasta tarpeeksi lyhyeksi. Lisäksi ääni oli miellyttävä ja kone ei myöskään kuumunut liikaa. Trimmauspöytäkin on aivan loistava. Alpi itse ei sen sijaan käyttäytynyt kovin loistavasti, vaan yritti tapansa mukaan vastustella toimenpidettä, kunnes lopulta meinasi nukahtaa kun siistin rajoja ohennussaksilla.

Mikko lähti tänään aamulla kalastusreissulle Norjaan ja myö jäätiin kotiin. Mie aloitin viime viikolla työt ja Mikko aloitti loman. Olen kyllä aika innoissani työstäni, koska myö päästiin nyt aivan uusiin tiloihin. Mielessä on miljoona ideaa kännykkäparkista lähtien. Kävin jo äsken kaivamassa kellarista kangasvarastojani ja kohta alan suunnitella niistä kännykkäparkkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti