Kyllä Alpilla taas riitti nuuhkimista eilisiltana kun olin käynyt koirataloudessa. Katsoi minuun ihan niin, että miksi et ottanut häntä mukaan.
Tänään pääsin Alpin Minna-kasvattajan mukaan Liperin ryhmänäyttelyyn. En ollutkaan aiemmin käynyt koiranäyttelyssä, joten tämä oli loistava tutustumiskerta tulevaa ajatellen. Alpin kanssa olisi siis tarkoitus aloittaa "näyttelyura" ensi kesänä pentuluokassa. Vielä on meillä kyllä harjoittelemista siihen tilanteeseen, että selviydyn tuon höselön kanssa näyttelyssä. Ja näyttelyreissulta kotiuduttuani riitti Alpilla taas haisteltavaa miun vaatteissa ja katse oli sen mukainen.
Pentukurssin jutut ovat kirkkaana mielessäni ja harjoittelemme niitä usein. Tänään Alpi taitaa päästä vielä leikkimään Milla-koiran kanssa. Sitten ei tarvitse vain tyytyä nuuhkimaan miun vaatteita vaan pääsee itsekin mukaan.
Alpi rakastaa autoajeluakin, joten autolla lähteminen on aina todella mieluisa asia. Alpi tuijottelee alkumatkan takaikkunasta ja sitten käy pitkälleen. Matkapahoinvointia ei ainakaan näin kaupunkialueella ole ollut. Saa nähdä miten sujuu matkailu Helsinkiin päin, jonne olisi tarkoitus suunnata autolla toukokuussa kunhan on pentukurssi käyty loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti