Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Pentukurssilainen

Kävin ostamassa Alpille nahkapannan ja nahkahihnan. Sen kummempia totuttelematta tilanteeseen, otin ne heti käyttöön. En halua, että Alpi karkaa ja jää auton alle sen takia, että panta aukeaa jonkun vilkasliikenteisen tien varrella kulkiessa.

Tänään oli siis pentukurssin ensimmäinen harjoituskerta. Se sujui yllättävän hienosti! Kaikki paikallaan tehtävät jutut Alpi keskittyi tosi hienosti minuun ja nameihin ja tehtäviin harjoituksiin, mutta sitten kun lähdettiin liikkeelle Alpia oli kiinnostunut lähinnä muista koirista. Harjoittelua, harjoittelua. Kokonaisuutena varsin positiivinen kerta. Miulla oli vaan aluksi hieman kuulemisongelmia, kun hallissa kaikui koiranhaukunta (Alpi ei siis haukkunut ollenkaan) ja ohjaaja kertoi samaan aikaan ohjeita selkä minuun päin.

Kun harjoituskerta oli ohi, Alpilla oli hirvittävä kakkahätä. Pyöri siinä aikansa, rupesi tarpeilleen ja lopuksi astui omaan jätökseensä. Yritin puhdistaa tassua lumella, mutta ei onnistunut. Haiseva koira autoon, kotona pesulle ja samoin tein myös Alpin alla takakontissa ollut peitto pesuun. Yök, mikä haju!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti