Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Alpi lähtee hoitoon yli viikoksi



Miulla on ikävä jo nyt. Alpi lähtee hoitoon mummin ja ukin luo yli viikoksi ja mie lähden kesälomareissuun. Ensin suunnataan tänään viikonlopuksi Kuhmoon, kamarimusiikkifestivaaleille. Sunnuntaina ajetaan kodin kautta, mutta matka jatkuu kohti Helsinkiä. Maanantaina sitten suuntana on Puola ja Krakova. Viikon päästä perjantain ja lauantain välisenä yönä ollaan taas Suomessa ja lauantaina ajetaan kotiin. Että sellainen reissu olisi tiedossa. Odotan kyllä innolla! Vielä on pakkaaminen vähän kesken, mutta tärkeimmät matkavalmistelut on onneksi jo tehty.

Eilen käytiin mökillä ja Alpilla oli koiraseurana Milla. Voi että niitä kosiskeluelkeitä, joita Alpi esitteli Millalle. Meinasi vähän naurattaa se meno. Koirilla oli kyllä kivaa juosta pihassa vapaana ja käydä vilvoittelemassa järvessä. Illalla käytiin vielä koirapuistossa, mutta Alpin harmiksi siellä ei ollut leikkiseuraa. Päivät ovat olleet niin kuumia, että kovin pitkille lenkeille ei olla lähdetty täällä kaupungissa. Pääosin liikutaan aamulla ja illalla.

Keskiviikkona Alpi sai uuden pannan. Ostin edelleen samanlaisen puolikuristavan Hurtan pannan kuin mikä aiemminkin oli, mutta erivärisen. Olen tykännyt siitä, mutta vuoden päivittäinen käyttö oli saanut edellisen pannan siihen tilaan, että pelkäsin sen katkeamista millä hetkellä hyvänsä. Eivät nuo kangaspannat ikuisesti kestä. Toista olisi nahkaisen kanssa, mutta tuon vesihirmun kanssa kankainen on parempi.

Tässä muutamia kesäisiä fiilistelykuvia auringosta ja miun parvekkeesta viikko sitten.












maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kaksi väsynyttä

Kodissamme on tällä hetkellä kaksi väsynyttä; toinen rokkaaja ja toinen hoidossa ollut.

Joen kaupungin kesän kohokohta on taas takanapäin. Olo on hieman haikea ja vähän tyhjä. Ensi vuotta odotellessa... Tällä kertaa se olikin miulle jo 16. kerta ja aina se on yhtä huippu. Olo tuntui veteraanilta ja aina muistelemme myös edellisiä rokkeja ja mitä muutoksia on tullut. 

Alpi oli lauantaista maanantaihin hoidossa miun porukoilla ja oli päässyt nauttimaan niin mökkeilystä kuin kaupungissa olosta. Viime yönä se oli hätistellyt kumealla vahtihaukullaan myös miun porukoiden kerrostalon pihaan leiriytymistä yrittäneen joukon pusikoiden läpi karkuun. Saman Alpi teki viimekin vuonna. Onneksi pimeässä ei näe, että vahtihaukun esittänyt koira onkin leppoisimmista leppoisin luppakorvainen höpsyli.

Karu paluu arkeen on siis tapahtunut, mutta viikonlopusta jäi taas paljon hienoja muistoja, mitä muistella vielä vuosienkin päästä. 

Rok rok taas vuonna 2015!

torstai 10. heinäkuuta 2014

Ihana kesä!

Tässä meistä kesäkuva miun ihanalla parvekkeella otettuna. Alpi katsoo jo siihen malliin, et pistä se kamera pois. Yhtä onnistunutta kuvaa kohden tulee näet ainakin 20 epäonnistunutta, joten kuvaamissessio kesti aika pitkään.


Saan olla monestakin asiasta elämässäni tosi onnellinen ja vaikka joskus meinaan unohtaa ne hyvät asiat, niitä on kuitenkin tosi paljon. Olen miettinyt tosi paljon, teinkö oikean päätöksen jäädessäni tänne. Sillä hetkellä se tuntui siltä ja tulevasta ei voi tietää. Päätökset on tehtävä sen hetkisten tietojen perusteella, ei voi ajatella mennyttä eikä tulevaa. Elämä on tässä ja nyt. Vaikka elämä heittelee, se myös aina kantaa. Ja miun välillä hyvinkin epäonnisessa elämässä vakituinen työpaikka on kyllä sellainen lottovoitto, että jos se osuu kohdalle, se on todellakin otettava vastaan. 

Maanantai oli loistava päivä. Hengailin keskustassa, söin mansikoita ja jäätelöä. Illalla oli vielä siskojen miulle synttärilahjaksi ostama Jumalatar-hoito. Jännitin hoitoa vähän etukäteen, koska en ollut koskaan aiemmin käynyt missään kauneushoitolassa. Hyvin se meni kuitenkin.

Tällä viikolla on nautittu lämmöstä ja mökillä oleilusta. Alpi on päässyt mökkeilyn makuun ihan kunnolla, lötrännyt järvessä ja uinut entistä innokkaammin. Kuumuudesta johtuen ei olla juuri lenkkeilty kaupungissa, mökin pihalla vapaana juoksentelu on ollut loistoliikuntaa tuolle höpsylille. Kun meno alkaa yltyä liian villiksi tai joku haluaa uimaan, laitan Alpin kiinni pitkään köyteen.

Eilen oli illalla hieman kylmempää ja mie kävin kesäteatterissa! Se olikin varsin erilainen ja myös kylmä kokemus. Kylmästä säästä huolimatta katsomo oli aivan täynnä. Samalla tuli pyöräiltyä n. 20 km ja käytyä kuuntelemassa suomiräppiäkin.

Tänä aamuna on ollut myös todella kylmää ja niinpä ajeltiin Alpin kanssa ostamaan Alpille ruokaa hoidossa olon ajaksi. Jostain syystä Alpille ei meinaa maistua kuivaruoka mummolassa ollessa, joten nyt on sitten tarjolla raakaruokaa. Oikeaa hemmottelua herkkuruoan muodossa on siis luvassa!

Tällä viikolla on tosiaan Joen kaupungin kesän kohokohta. Tämän vuoden Ilosaarirock on miulle miun laskujen mukaan jo 16. Vaikka välillä olen asunut muualla, olen aina tullut rokin ajaksi tänne. Vaikka itse tapahtuma on kokenut monenlaisia muutoksia tässä vuosien varrella, menen sinne yhä uudestaan ja uudestaan. Alpi pääsee taas tuttuun hoitopaikkaan eli miun vanhempien luo lauantaista maanantaihin. 

Pitääkin muistaa tyhjentää ne anaalirauhaset ennen lauantaita ettei tapahdu viime vuoden toisintoa. Ilosaarirock 2013 syöpyi mieleeni ikuisesti siitä, että kesken Stellan jäähyväiskeikan sain puhelun iskä-koiranhoitajalta, että Alpilla on anaalirauhasongelmia. Keikan päätyttyä lähdin pikapikaa pyörällä porukoille, tyhjensin Alpin anaalirauhaset ja sitten takaisin rokkailemaan. Koiranomistajan elämä on yllätyksiä täynnä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Alpin ensimmäinen mejä-koe

Hip hei, niin sitä vaan selvitettiin Alpin ensimmäinen mejä-koe kunnialla. 

Alpi sai AVO 3, 27 pistettä. 

Tuomarina oli Piia Juntunen ja koe järjestettiin Joensuun Sarvingissa. Tuomari kehui Alpin kykyä jäljestämiseen, mutta suositteli harjoittelua ja vauhdin pudotusta tarkentamaan suoritusta. Noh, kyllä mie sitä jo jarruttelin, mutta en ilmeisesti tarpeeksi. Menohaluja tuolla töhöttäjällä tuntuu välillä olevan liikaakin. Tuomari myös suositteli, että juoksuvaljaita ei käytetä mejäilyyn, vaan mejäilyyn pitää ostaa aivan omat valjaansa, että koira erottaa eri harrastukset toisistaan. Eli mars ostoksille! 

Laukaisuvarmuus-testikin meni loistavasti. Alpi vain nosti päätään laukauksen pamahdettua ilmoille. Taippareissa laukaisukestävyyttä testattiin eri tavalla. Nyt oli ensimmäinen kerta kun Alpi oli jälkiliinassa kiinni puussa ja mie olin kauempana testin aikana.

Opastaminen sen sijaan oli aika kammottavaa ja meni perseelleen, mutta eipä se mitään, ensimmäinen kerta oli laatujaan sitäkin hommaa. Päivät olivat pitkiä ja rankkoja. Tänään herättiin klo 4.45, vähän ennen kuutta oltiin jo matkalla ja kotona illalla oltiin puoli seitsemän aikoihin. Sitten kamojen purkamista ja syömistä.

Eilen jälkiä suunnistettaessa selvittiin vielä kuivana, mutta jäljiä veretettäessä taivas aukesi,ukkonen jyrisi ja jättimäisiä pisaroita putosi päälle kiihtyvällä tahdilla. Gore tex -kengät lotisivat vettä ja housut olivat niin painavat vedestä, että meinasivat tippua jalasta. Noh, hengissä selvittiin ötökkäparvista huolimatta.

Tänään taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi lämpimästi. Myö päästiin Alpin kanssa ensimmäisenä jäljestämään ja sit heti perään oli miun opastusvuoro. Ötököiden määrä edellispäivään verrattuna oli lisääntynyt valtavasti. Varsinkin jälkeä purkaessa tuntui, että miut syödään elävältä.

Täytyy kehua kyllä myös loistavaa autoani eli tuttavallisemmin Ylermiä. Yksi syy auton vaihtoon oli ilmastointi ja mm. se, että taakse saa koirahäkin ja kesäkuumalla takaluukkua voi pitää auki ilman että Alpi karkaa. Tänään tuo koirahäkki oli korvaamaton. Ikkunat ja takaluukku auki ja kyllä ilma kiersi autossa. Alpi oleili tyytyväisenä häkissään pitkän päivän.

Olin yllättynyt loistavista järjestelyistä. Kiitos Karjalan Spanieleille. Ehkä tässä joutuu liittymään nyt kyseisen yhdistyksen jäseneksi. Ruoka oli loistavaa molempina päivinä ja muutenkin järjestelyt olivat toimivat ja sujuvat.

Tänä aamuna herätessäni mietin taas kerran, että kyllä mie olen vaan aika täysillä hurahtanut tähän koiraharrastukseen. Alpikin käänsi vain kylkeä ja katsoi ihmeissään minuu kun meidän kesälomalaisten aamut eivät yleensä ole alkaneet klo 4.45. Kyllä se siitä sitten heräsi ja virkistyi nopeasti kun tajusi, että tässä ollaan lähdössä autolla jonnekin.

Jos tämä viikonloppu oli opettavainen Alpille, oli se sitä kerrassaan myös miulle. Tein virheitä, mutta koin myös onnistumisia. Kaupunkilaistytölle tälläisen harrastuksen aloittaminen ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä. Opin mm. kuinka käytetään kompassia ja nyt osaan sen. Hyvä mie! Siitä tulee myös onnellinen olo kun näkee, miten innoissaan koira on. Voi mamin höpsyliä. <3 

Nyt jo mietin, että mihin kokeeseen ilmoittautuisin seuraavaksi. Sitä ennen kuitenkin vielä Ilosaarirock, Kuhmon kamarimusiikkijuhlat, Krakovan matka, Sawo Show Kuopiossa ja uuden työn aloittaminen. On ihanaa kun on kaikkea kivaa odotettavaa. Miun elämä on kyllä tällä hetkellä tosi kivaa, pitkästä aikaa. :)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pieni paniikki piristää perjantaita

Täällä ollaan taas jännän äärellä. Jännitystä ei puutu Elinan ja Alpin elämästä kun Elina sitä itse järjestää säännöllisin väliajoin. Noh, ei käy elämä tylsäksi!

Huomenna on Elinalla edessä metsässä rypemistä, eli mejä-kokeen jäljen tekemistä. Olen tässä epätoivoissani opetellut kompassin käyttöä ja panikoinut hieman. Tämä etukäteispanikointi on kyllä varsin typerää. Tiedän, että se jäljenteko sujuu varmasti hyvin, mutta silti se panikoittaa ja jännittää. Onhan se tosiaan miulle nyt aivan uutta. Olen aina ollut monessakin asiassa etukäteispanikoija ja -jännittäjä. Sitten kun on tilanne päällä, jännityskin unohtuu välittömästi. 

Tämäkin asia on yksi niistä asioista, joita en arvannut tapahtuvan kun ostin Alpin. Alpista piti tulla miulle vain lenkkikaveri, mutta kuinka kävikään? Myönnän, olen hurahtanut koiraharrastukseen! Taipparit, näyttelyt, mejä...mitähän vielä?! Toki miulla on muutakin elämää. ;)

Nyt pakkaan kamoja ja aion ottaa mukaan useammat vaihtovaatteet ja -kengät siltä varalta, että tulee vesisade tai tulee otettua lähempää tuttavuutta suonsilmäkkeiden kanssa. Reilu vuosi sitten kun olin tutustumassa mejäilyyn, kastuin aika pahasti. Tällä kertaa kaupunkilaistyttö on varautunut ihan varmasti kaikkeen! Olen myös ostanut hyviä eväitä, koska ulkona oleillessa ja liikkuessa tulee aina nälkä. Varsinkin suklaata pitää olla mukana! Vesivarantojakin pitää olla mukana, koska pitää muistaa juoda paljon. Viikonlopuksi on luvattu lämmintä säätä. Huomenna tarvitsee onneksi huolehtia vain itsestään, sunnuntaina lisäksi Alpista ja silloin pitää muistaa pakata Alpillekin tarpeelliset jutut mukaan.

Taidan jatkaa panikoitumista ja yrittää ottaa huomenna ja sunnuntaina kuvia tätä blogia varten mejä-hommista. Pitäkää peukkuja, että en eksy huomenna metsään! :)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Ulvontaa

Tämä päivä oli kerrassaan kurja. Tai no aamulla paistoin korvapuusteja ja kävin ostamassa ilorokin lipun. Sää vaihteli kylmästä ja sateesta aurinkoiseen ja hiostavaan. Outo sää!

Kurjuus alkoi vasta siinä vaiheessa kun saavuin kotiin ja kävin hakemassa Alpin sisältä ja vein sen autoon odottamaan lähtöä mummin ja ukin luo. Eräs naapuri pysäytti miut pihalla ja kertoi, että Alpi ulvoo päivät pitkät. On kuulemma ulvonut jo kuukausia. Mie olin ihan et mitäh?! Kuukausia?! Tämä puhemies totesi, että kyllä ja että eräs toinen naapuri oli hänelle myös valittanut asiasta. Mie olin ihan ihmeissäni ja kyselin, että miks ette ole voineet tulla sanomaan asiasta jo aiemmin. Että oonko mie niin pelottava, et miulle ei uskalla tulla sanomaan asiasta päin naamaa. Kun kyllä mie haluan tietää, jos miun koira ulvoo kotona yksin ikävissään tai että jos se häiritsee naapureita. En missään tapauksessa halua kumpaakaan!

Aamulla kun lähden töihin (en siis kesällä), Alpi jää yleensä aina nukkumaan ja kun tulen töistä, se kömpii unisena ovelle eli herää uniltaan. En voi mitenkään käsittää, että se ulvoisi siinä välissä pitkän päivän... Miun on nyt järjestettävä joku salakuunteluoperaatio/kuvaus/kuuntelu oven takana Alpin pään menoksi ja tutkittava, onko noissa syytöksissä perää. Ehkä myös haukunestopanta voisi auttaa asiaa.

Että tälläistä tähän päivään. Tässähän menikin jo jopa muutama päivä liian hyvin. Olo on surullinen ja meinaa itkettää koiran puolesta. Se on miun ollessa kotona maailman hiljaisin koira ja vaikea kuvitella sitä tänne ulvomaan esim. kahdeksaa tuntia.

Tänään oli kyllä pieni ilon pilkahduskin miun vanhempien rappukäytävässä. Positiiviset asiat on hyvä kertoa tähän loppuun vielä parempien yöunien toivossa. Alpi-töheltäjä totteli minuu hienosti ja jäi odottamaan "vapaa"-käskyä eli lupaa kirmata mummin ja ukin ovelle pannan irrroittamisen jälkeen, vaikka melkein villi spanielin ilomieli meinasi käskeä olemaan tottelematta. Onkohan asia niin, että miun koulutus on tehonnut vai että Alpi on rauhoittunut?!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kyllä maalla on mukavaa

Tänään suuntasimme aamulenkille Lykylle Riitan ja Sisu-koiran kanssa. Sää oli kostea ja hiostava, mutta se ei menoa haitannut. Kotona ruokaa ja pikasuihku ja taas mentiin, tällä kertaa lähdettiin matkalle maaseudulle. Pirkko-täti näet soitti ja pyysi käymään. 

Alpi näki ensimmäisen kerran lehmiä ja niitä piti tuijottaa kahdella jalalla seisten, kuono haistelusta väristen. Jos olisin päästänyt tuon höyrypään irti, se olisi syöksynyt varmasti sähköaidan läpi lehmien luo. Noh, en päästänyt, vaan tyydyttiin tuijottelemaan niitä aidan toiselta puolelta. Maaseudun hajut kiehtoivat Alpia kovasti ja pihassa hän suoritti melkoisen jäljestyksen jäniksen jäljillä. 

Mietin kovasti, että mitä teemme mejä-harjoittelun suhteen ja tulin siihen tulokseen, että sulatan sorkan huomenna ja Alpi saa tutustua siihen lähemmin, mutta verijälkeä en vedä. Mennään vähän soitellen sotaan ja katsotaan, mikä on lopputulos. Nenätyöskentely on selkeästi Alpin juttu ja veren hajua tai hirveä Alpi ei pelkää, joten luottavaisin mielin tässä ollaan. Kunhan vain mie osaan tehdä jäljen sit oikein jollekin toiselle!

En muuten päässyt iloiseen rokkiin töihin, vaan miun pitää nyt ostaa se karmaisevan kallis lippu itse. Huomenna on siis suunta lippuostoksille!

Tässä vielä kuvia tämän päivän maaseutumatkalta. 

Nam, siankorvaa!

Lurps, vettä!

Kuka se siellä kurkistaa, se taitaa olla Alpi!

Moi!


Alpi -valokuvatähti