Miulla on ikävä jo nyt. Alpi lähtee hoitoon mummin ja ukin luo yli viikoksi ja mie lähden kesälomareissuun. Ensin suunnataan tänään viikonlopuksi Kuhmoon, kamarimusiikkifestivaaleille. Sunnuntaina ajetaan kodin kautta, mutta matka jatkuu kohti Helsinkiä. Maanantaina sitten suuntana on Puola ja Krakova. Viikon päästä perjantain ja lauantain välisenä yönä ollaan taas Suomessa ja lauantaina ajetaan kotiin. Että sellainen reissu olisi tiedossa. Odotan kyllä innolla! Vielä on pakkaaminen vähän kesken, mutta tärkeimmät matkavalmistelut on onneksi jo tehty.
Eilen käytiin mökillä ja Alpilla oli koiraseurana Milla. Voi että niitä kosiskeluelkeitä, joita Alpi esitteli Millalle. Meinasi vähän naurattaa se meno. Koirilla oli kyllä kivaa juosta pihassa vapaana ja käydä vilvoittelemassa järvessä. Illalla käytiin vielä koirapuistossa, mutta Alpin harmiksi siellä ei ollut leikkiseuraa. Päivät ovat olleet niin kuumia, että kovin pitkille lenkeille ei olla lähdetty täällä kaupungissa. Pääosin liikutaan aamulla ja illalla.
Keskiviikkona Alpi sai uuden pannan. Ostin edelleen samanlaisen puolikuristavan Hurtan pannan kuin mikä aiemminkin oli, mutta erivärisen. Olen tykännyt siitä, mutta vuoden päivittäinen käyttö oli saanut edellisen pannan siihen tilaan, että pelkäsin sen katkeamista millä hetkellä hyvänsä. Eivät nuo kangaspannat ikuisesti kestä. Toista olisi nahkaisen kanssa, mutta tuon vesihirmun kanssa kankainen on parempi.
Tässä muutamia kesäisiä fiilistelykuvia auringosta ja miun parvekkeesta viikko sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti