Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kaksi väsynyttä

Kodissamme on tällä hetkellä kaksi väsynyttä; toinen rokkaaja ja toinen hoidossa ollut.

Joen kaupungin kesän kohokohta on taas takanapäin. Olo on hieman haikea ja vähän tyhjä. Ensi vuotta odotellessa... Tällä kertaa se olikin miulle jo 16. kerta ja aina se on yhtä huippu. Olo tuntui veteraanilta ja aina muistelemme myös edellisiä rokkeja ja mitä muutoksia on tullut. 

Alpi oli lauantaista maanantaihin hoidossa miun porukoilla ja oli päässyt nauttimaan niin mökkeilystä kuin kaupungissa olosta. Viime yönä se oli hätistellyt kumealla vahtihaukullaan myös miun porukoiden kerrostalon pihaan leiriytymistä yrittäneen joukon pusikoiden läpi karkuun. Saman Alpi teki viimekin vuonna. Onneksi pimeässä ei näe, että vahtihaukun esittänyt koira onkin leppoisimmista leppoisin luppakorvainen höpsyli.

Karu paluu arkeen on siis tapahtunut, mutta viikonlopusta jäi taas paljon hienoja muistoja, mitä muistella vielä vuosienkin päästä. 

Rok rok taas vuonna 2015!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti