Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Juoksua, juoksua, juoksua

"Kyllä mamista vielä juoksija tehdään", totesi Alpi tänään ja pisti lenkillä parastaan keskittyen juoksuun aivan loistavasti. Yllätin tosiaan ihan itsenikin siinä, miten hyvältä juokseminen tuntui kun oli päässyt ohi parin ensimmäisen kilometrin tuskasta. Kaduilla ja hiekkateillä ei taaskaan näkynyt muita liikkujia, joten meillä oli vapaus juosta. Ah, miten hieno fiilis. Kävimme pihalla vesikupin (Alpille) ja vesipullon (Elinalle) kanssa jäähdyttelemässä lenkin jälkeen ja nyt on kotonakin ehkä hieman viileämpää kuin muina iltoina. 

On jotenkin ihan lauantaifiilis, kun olemme puuhastelleet niin paljon kaikkea tällä viikolla. Alpi on ruvennut pudottamaan karvaansa melkoisella vauhdilla. Harjata saa kyllä monta kertaa päivässä ja silti lattialla pyörii irtokarvapalloja. Toissapäivänä imuroin ja näyttää siltä kuin siitä olisi viikkoja tai jopa kuukausia. Musta sohvakin on mielenkiintoisen näköinen, vaikka Alpi ei edes makoile sohvalla. Ah, tätä koiranomistajan elämää vääränlaisten huonekalujen kanssa. Huomenna on siis edessä taas imurointia ja koiran harjausta. Toiveissa on, että Alpi saisi tiputettua pahimmat niska- ja selkäpörrönsä ja saisi ihanan sileän turkin. (Taitaa olla turha toivo. :D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti