Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kesälomareissu Helsinkiin

Kävimme kesälomareissulla Helsingissä ja reissuun mahtui niin iloa kuin huoltakin.

Alpi osasi ottaa tällä kertaa todella paljon rennommin lapsiperheessä oleilun ja osasi levätä ja jopa nukkua syvää unta, vaikka lapset kiljahtelivat vieressä. Miihkalin (kohta 3v.) kanssa Alpilla oli erityisen hauskaa juostessa ympäri asuntoa peräkanaa ja vastakkaisista suunnista. Siskoni perheen asunto on kaksikerroksinen ja Alpin lempipuuhaa olikin käydä vähän väliä alakerrassa tutkimassa paikkoja ja oven käydessä tarkastamassa, kuka tuli sisälle. Myös Tanja-serkku kävi moikkaamassa meitä ja näki suloisen Alpin ensimmäistä kertaa. 

Seisomista olemme tässä harjoitelleet Alpin kanssa ahkerasti ja olenkin katsellut, mihin match showhun osallistuisimme Alpin kanssa ennen ensimmäisiä varsinaisia näyttelyitä. Tässä alkaa jo omistajaa jännittää. :D

Sitten niihin huoliin...Jouduin laittamaan eilen illalla Alpille taas kaulurin kaulaan. Tassuja olen puhdistanut edelleen päivittäin ja eilen sitten Alpi alkoi taas nuolla vasenta etutassuaan ja anturoiden välit olivat taas punaiset. Tänään aamulla otin sitten kaulurin pois ja Alpi alkoi nuolla tällä kertaa takapäätään. Ovatkohan anaalirauhaset tulehtuneet...sitä mie tässä epäilen ja se selviääkin kohta kun menemme eläinlääkäriin. Voi toista, olisi aamulla halunnut maata vain miun sylissä ja pitkä automatka on varmasti ollut rankka kun tassuun ja takapuoleen on koskenut ja kutittanut. Mutta lääkärin jälkeen tiedän paremmin Alpin tilanteesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti