Meille ei ole tapahtunut viime päivinä mitään erikoista. Arkea on taivallettu eteenpäin väsyneenä. Suunnittelin tuossa jo ulkovalojen ripustamista parvekkeellekin. Ilona kävi eilen kylässä kun mie olin leiponut porkkanapiirakkaa pitkästä aikaa. Loput vein sitten illemmalla vanhemmilleni.
Tänään käytiin Sisun ja Riitan kanssa lenkkeilemässä Lykynlammella. Alpi on kyllä melkoinen hajujen perässä kulkija ja pilli oli ahkerassa käytössä. On tämä pimeys vaan ahdistavaa, sitä pohdiskelin tällä viikolla muutenkin kun lumet sulivat ja talven aavistus häipyi tuoden syksyn takaisin. Jo siinä viiden jälkeen alkaa hämärtyä. Ensi yönä tosin siirretään kelloa taaksepäin.
Kuvia ei ole tullut otettua viime päivinä kaiken sen hämäryyden takia. Kaivelin arkistoista Riitan ottaman aurinkoisen kuvan viime huhtikuun lopulta kun käytiin Alpin kanssa hengailemassa keskustassa. Alpi on auringosta suorastaan valaistunut ja on kuvassa 6kk vanha. Kas, miulla on samat vaatteet, mitkä päällä lenkkeilen näillä syksyn keleilläkin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti