Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

perjantai 18. lokakuuta 2013

Maa on valkoinen!

Kyllä riitti Alpilla ihmettelemistä tänä aamuna aamulenkillä. Maa oli nimittäin valkoisen ja märän lumen peitossa. Jopa vesisadetta rakastava Alpi oli ihmeissään.

Muistan vielä keväältä ajat kun lumen sulaessa ei meinannut löytyä sopivaa kakkapaikkaa ja nyt sitten lumettomaan elämään tottuneelle koiranpennulle lumen sataminen oli suuri ihmetyksen aihe. Tassut luistivat pois alta jo tasaisellakin, koska lumen alla taisi olla mustaa jäätä. Hajut tuntuivat nenään ilmeisti erilaisilta, koska Alpi kulki maavainuaan seuraten koko lenkin. Välillä piti istua ihmettelemään luonnon muuttumista talviasuunsa. 

Saisi vaan pakastua kunnolla, niin ei olisi niin märkää.  Miusta talvi on ihana vuodenaika. Odotan jo kovasti, että päästäisiin jäälle ulkoilemaan. Siihen menee kyllä vielä aikaa ja tuon höyryn kanssa pitää kyllä vältellä rantoja siinä vaiheessa kun jäät alkavat muodostua.

Alpi tuhosi petinsä tänä aamuna lopullisesti. Nyt päällinen ei kestä enää kiinni täytetyynyn päällä, koska vetoketju on purtu rikki. Pitäisi tutkia kangasvarastoja, löytyisikö sieltä joku kangas, josta voisi ommella uuden päällisen. Ja olisiko esim. tarranauha parempi kiinnitystapa kuin vetoketju. Vai luopuisinko pedistä kokonaan. Alpi kuitenkin tykkää yleensä nukkua ihan kovalla lattialla. Toisaalta kun se ei pääse sohvalle eikä sänkyyn, niin miusta on kiva, että sillä on ollut edes joku pehmeä paikka, mihin käpertyä kerälle nukkumaan, varsinkin pesun jälkeen. Pitää pohtia tässä tätä asiaa. Tänä viikonloppuna mie en joka tapauksessa kerkeä ommella, kun pitää keskittyä opiskeluihin. Ja niin monta kertaa kun mie olen päättänyt, että en ompele mitään, niin eikös ole taas uusi projekti mielessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti