Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

tiistai 3. joulukuuta 2013

Innokas autohäkkimatkustaja

Eilinen ilta ja tämä aamu menivät totuttaessa Alpia uuteen autohäkkiin. Kasasin sen eteisen lattialle ja houkuttelin Alpin muutaman kerran sinne sisälle namien avulla. Kohta se meni jo sitten ihan omatoimisesti itsekin tutkimaan outoa hökötystä. Aamulla heitin häkin päälle viltin ja kohta huomasin Alpin makoilevan häkissä tyytyväisen oloisena. Ilmeisesti paikka on Alpin mielestä turvallinen ja hän hyväksyi sen.

Iltapäivällä kannoin häkin autoon ja lähdimme koirakouluun. Ei tarvinnut Alpia paljon houkutella hyppäämään häkkiin, kun innokas automatkustaja oli jo häkissä. Koirakoulu meni...miten sen nyt sanoisi....hajujen perässä menevän malttamattoman koiran kanssa "taistellessa". On vaan ohjaajalla ja ohjaajalla eroja, niin kuin tänäänkin. Ja tarkoitan siis ryhmän ohjaajaa, en itseäni. Itse sain kyllä hyviä neuvoja, mutta muutama aiempi kerta ovat olleet kyllä huomattavasti antoisampia monellakin tapaa. Malttaminen on kyllä Alpille melkoisen haastavaa tilanteessa, jossa ympärillä on paljon vieraita koiria, ihmisiä ja erityisesti niitä ah-niin-ihania hajuja. Tänään sainkin kommentin, että "Meinasitteko alkaa harrastamaan mejää kun tuolla tuntuu olevan niin kova tarve haistella koko ajan aivan kaikkea?". Niin, kyllähän se olisi suunnitelmissa.

Letut ja suklaa auttavat aina, siispä syön niitä. Flunssainenkin olo paranee kun äiti paistaa lettuja. Nyt tosin paistoin niitä itse ja Ilona ja Eetu tulivat syömään niitä miun kanssa. Väisty pimeys, tule valkeus.

Tiistai oli tosiaan töissäkin taas raskas, niin kuin aina. Iltahommiakin olisi tästä vuodenajasta johtuen vaikka muille jakaa ja muutenkin on surkea olo. Jospa se tästä kunhan päästään muutama viikko eteenpäin, joulua kohti. En ole vieläkään jaksanut laittaa niitä loppuja joulukoristeita kotiini, ehkä loppuviikosta. Alpi on menossa ehkä Ilonalle yökylään torstaina, niin ihanaa kun miulla olisi sitten rauha siivota ja laittaa niitä koristeita ilman Alpi-avustajaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti