Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Väsynyt, mutta onnellinen

Myö ollaan taas kotona, väsyneinä, mutta onnellisina. Alpi on varsin tyytyväinen tästä rauhasta, mikä meijän kotona vallitsee ja niinpä uni tuntuu maistuvan. Alpille taisi olla Miihkalin (3,5v.) läsnäolo vähän liikaa. Helsingin reissu oli kyllä onnistunut ja suorastaan uskomattoman yllätyksellinen. Kerkesin tehdä kaikkea, mitä oli suunnitelmissakin ja oikeastaan enemmänkin. 

Ihana loma jatkuu vielä muutaman päivän ajan. Huomenna suunnataan Ilonan ja kummilasten kanssa leffaan. Tiistaina eli uuden vuoden aattona on luvassa lisää yllätyksellistä jännitystä. Kun vuosi 2013 on ollut tapahtumarikas ja pitänyt sisällään suuria muutoksia, odotan vähintäänkin jännityksellä, mitä tulee tapahtumaan vuonna 2014. Luvassa on ainakin työnhakua...

Äsken iltalenkillä kuultiin jo ensimmäisen ilotulitteen räjähdys. Alpi kuunteli tarkkaavaisena, mutta oli ihan rennosti oma itsensä. Luulisin siis, että meillä ei ole huolta tiistaina. Kyllähän Alpi sietää laukauksetkin ihan hyvin, niin ei kai nuo ilotulitteet ole sen kummempia. Parempi kuitenkin silti pysytellä kotona lämpimissä sisätiloissa.

Kurkataan siis Alpin ensimmäiseen päivään uudessa kodissa ja siihen hurjaan kasvun, mitä vuoden aikana on tapahtunut.


Alpi 5.1.2013


Alpi 5.1.2013
Alpi 30.11.2013 (http://luojanluoma.kuvat.fi/kuvat/Lemmikit/Alpi/)


Alpi 30.11.2013 (http://luojanluoma.kuvat.fi/kuvat/Lemmikit/Alpi/)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti