Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukuusenhakureissu

Ensimmäisen joululomapäivän kunniaksi olimme jo aikaisin aamusta hereillä. Tänään ei siis nukuttu pitkään, vaikka mie ehkä olisinkin halunnut. Alpi kerkesin mm. napata taas traakkipuun toisen oksan katki kun mie en hänen mielestä noussut tarpeeksi nopeasti ylös ja lähtenyt hänen kanssaan ulos. Kolmesta oksasta on nyt enää siis kaksi jäljellä ja luultavasti traakkipuu lähtee toipumislomalle miun vanhempien luo. Siellä se on ollut aiemminkin Alpin käsittelyn jälkeen.

Tosiaan, lähdimme aamulla hakemaan joulukuusta. Alpi sai juosta maalla pihalla vapaana ja oli siitä tietysti todella innoissaan. Joulukuusi haettiin pellon reunasta ja sinne sai kahlata läpi märän lumen. Näimme myös tuoreita hirvenjälkiä ja Alpihan lähti kulkemaan jälkeä pitkin kuono maassa kiinni. Pellolla Alpiakin hieman upottavassa lumessa juoksentelu ja pomppiminen olivat Alpillekin raskasta puuhaa. Tulimme sisälle, söimme ja yhtäkkiä ikkunasta näkyi hirvi! Jäljet olivat siis tosiaan aika tuoreet. Kuusi saatiin survottua jätesäkkeihin ja se mahtui hienosti miun autoon ja Alpin häkkikin mahtui sinne viereen hyvin. Kovin on koirapoika väsynyt tämän päivän touhuiluista. Vaikka usein korvat ovat vain koristeena, niin olen iloinen siitä, miten hyvin Alpi pysyi tänään vapaana pihassa eikä lähtenyt huitelemaan esim. sinne pellolle niiden hirvenjälkien perään. Hyvä oli myös, että Alpilla oli koko ajan päällä heijastinliivi, niin sen erotti hyvin lumihangesta ja pusikoista, missä se pomppi ja kaiveli lunta.

Illalla tein vielä porukoilla torttuja ja koristelimme kuusen Ilonan kanssa. Joulun tunnelmaa latistaa hieman vesisade ja lumien uhkaava sulaminen. Tänään taidan tehdä vielä piparitaikinan, niin huomenna saa vähän joulun tuoksua. Sitten vielä lopuksi kuvapläjäys todella huonoja kuvia tämän päivän vapaana juoksentelusta.






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti