Käytiin tänään Lykyllä Riitan ja Sisun kanssa. Kaupungissa ovat kaikki lumet sulaneet, mutta metsässä kulkeva lenkkipolku oli aivan kammottavassa kunnossa. Niinhän siinä sitten kävi, että mie otin eräässä alamäessä tuntumaa takapuolellani peilikirkkaaseen jäätikköön. Vähän aikaa piti kasata itseään, että pääsi sieltä ylös ja nyt on tuskalliset kivut. Jospa sitä jotenkin selviytyisi töihin huomenna. Koirapojilla oli kivaa ja niitä ei liukkaus haitannut. Eipä sinne muita yhtä extreme-liikkujia ollutkaan eksynyt kuin myö.
Paluu arkeen joululoman jälkeen oli myös melkoisen karu. Ajatukset ovat jossain aivan muualla kuin töissä. Leijun varmaan metrin maanpinnan yläpuolella, hymyilen leveästi ja olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti