Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Elinan elämä on Alpin järjestämiä yllätyksiä täynnä

Tuli sitten opiskeltua 6h:n työpäivän päälle 4h ensiapua. Huomenna jatkuu ja sitten vielä reilun viikon päästä lauantaina. Työpäivälle kertyi pituutta työmatkoineen lähes 12h. Kotiin ajaessa olo oli väsynyt, mutta piristys tapahtui heti sisään astuessa, koska Alpi oli järjestänyt miulle yllätyksen.

Yllätys oli siis sellainen, että hän olikin olohuoneen puolella! Iskä-koiranhoitaja oli jättänyt Alpin eteisen/keittiön puolelle aitaa. Olohuoneen ja eteisen välillä on koiraportti, jonka pinnojen välit ovat noin 6,5cm. Kekseliäs koira oli puolessa tunnissa kerennyt silputa sanomalehden ja ujuttautua portin välistä olohuoneen puolelle. Olohuoneessa oli sitten maisteltu miun itse neulomaa tyynyä. Tyynystä roikkui lankalenkkejä. Epäilen myös, että olisikohan päässyt jotenkin sohvallekin... Verhokin oli pistetty uuteen uskoon, ei sentään palasiksi, mutta kiskottu irti nipsuista. Juuri tämän takia ostin kyseisen aidan, josta ei siis taida olla mitään hyötyä! Mitähän mie virittelisin sen aidan toiselle puolelle, että ei tulisi huomenna läpi. Pitäisikin ottaa tänne kuva tuosta kovan onnen aidasta. Onneksi Alpi kasvaa nopeasti, joten tuskin pitkään mahtuu siitä menemään.

Ulkoilu hihnassa sujuu päivä päivältä paremmin. Nyt tällä hetkellä kuljemme miun kotikatua edestakaisin. On mukavan rauhallinen hihnaan totutteluun ja Alpi ei jaksa eikä saa kulkea pitkiä matkoja. Autoja on mennyt ohi ja muutama koirakin kauempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti