Alpi alkaa olla ilmeisesti kotiutunut, koska alun rauhallinen uteliaisuus näyttää olevan taakse jäänyttä elämää. Tilalle on tullut leikkisä, välillä jopa villi pentu. Sain eilen Alpille pahvilaatikon yöunia varten, jossa nukutaan siis lähinnä yöt. En tosin ole ihan vakuuttunut sen toimivuudesta. Alpi taitaa pitää sitä lähinnä leikkikaluna...saa nähdä, lähteekö se piankin pahvinkeräykseen.
Tänään miulla oli ihanan lyhyt työpäivä ja pääsimme ulkoilemaan yhdessä valoisaan aikaan. Alpi harjoittelee kovasti kaulapannan käyttöä ja hihnan kanssa kulkemista. Hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa.
Huominen ja torstai ovat sitten maratonpäiviä töissä. Työpäivän jälkeen jäädään suorittamaan EA1-kurssia. Työmatkoineen miun päivälle tulee pituutta klo 8-20. Iskä-koiranhoitaja on pitkinä päivinä korvaamaton apu Alpin hoidossa ja seurana.
Naapurit ovat tulleet koiran myötä suorastaan yliystävällisiksi. Iskä-koiranhoitajankin kanssa olivat jutelleet ja jokainen pysähtyy myös silloin kun mie olen ulkona Alpin kanssa. Ei siinä tietysti mitään pahaa ole, sehän on vaan kivaa tällaisesta sosiaalisesta ihmisestä ja Alpinkin on hyvä saada kontakteja vieraisiin ihmisiin.
Tänään tullessani töistä minua odotti kotona pieni yllätys. Rauhallisuus oli tosiaan loppunut ja eteisen peilikaapin ovet olivat auki. Siellä oli vähän mellastettu ja "tutkittu" kenkiä. Erityisesti miun reinot ovat Alpin lempparikengät. Tuhoja ei ollut vielä tapahtunut, joten huomenna on syytä siirtää kengät sieltä muualle, jos haluaa niiden säilyvän ehjänä. Alpi oppi näköjään aika nopeasti työntämään liukuoven sivuun.
Alpin ruokahalu tuntuu myös kasvavan päivä päivältä ja sehän on vaan hyvä asia. Ensimmäisinä päivinä olin melkein huolissani siitä kun Alpi jätti aina ruokaa syömättä. Nyt menee näköjään sitten jo kaikki hyvällä ruokahalulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti