Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ensimmäinen yö uudessa kodissa takana

Viime yö meni yllättävän rauhallisesti. Alpi ei itkenyt ollenkaan, tosin oli hieman rauhaton. Kävi välillä nukkumassa keittiössä ja välillä nukkui miun sängyn vieressä. Suurena turvana oli ketunraato-pehmolelu, josta taitaa näköjään muodostua lempilelu. Illalla käytiin vielä kymmenen jälkeen kakalla pihalla ja sitten aamulla puoli seitsemältä seuraavan kerran. Välissä näin yksien pissien tulevan sanomalehdelle.

Eilen tutustuttiin myös tulevaan koiran päivähoitajaan eli miun iskään. Hän on luvannut käydä pulla- ja sudokupalkalla katsomassa, ulkoiluttamassa ja ruokkimassa Alpia näin aluksi päivällä kun mie olen töissä. Myös miun äiti ja Ilona-sisko ja Henkka kävivät katsomassa pentua. Pihalla törmättiin muutamaan naapuriin ja Alpi hurmasi heidät.

Vielä ei ole edes ensimmäinen vuorokausi takana ja Alpi näyttää kotiutuneen mainiosti. Tekee uteliaasti tutkimusretkiä ympäri miun hurjan suurta asuntoa eli uutta kotiaan, sitten pian väsähtää ja nukkuu paljon. Täällä on siis 54 neliötä tilaa temmeltää.

Iskä (vai pitäisiköhän kutsua häntä nyt koiran ukiksi) oli myös autokuskina hakemassa Alpia kotiin. Alpin kasvattaja asuu aika lähellä minua ja tarkoitus olisi pitää tiivistä yhteyttä jatkossakin: lenkkeillä ja harrastaa. Pirkko-tätini sanoin ihanasti, että miulle tulee nyt Alpi-ystävä. Mie odotankin koiranomistajuudelta seuraa, lenkkeilyä, yhteisiä hetkiä ja harrastuksia ja tietysti Alpi on miulle tärkeä perheenjäsen. Tää on miulle niin uutta, ihmeellistä ja jännittävää, että en oikein voi uskoa tätä edes todeksi. Onko tuo pieni punavalkoinen koira tuolla oikeasti miun?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti