Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

maanantai 7. tammikuuta 2013

Toinen yö toden sanoo

Ensimmäinen yö taisikin olla liian helppo, koska toisena yönä Alpi herätti miut ja halusi ulos. En kyllä ennen tätä herätystäkään nukkunut kuin katkonaisesti, mutta herätys oli selkeä viesti siitä, että nyt pitää päästä ulos. Hrrr, pakkanen oli aamuyön tunteina kiristynyt ja siinä virkosi itse vähäisestä unestaan sen verran, että loppuyönä ei juuri tarvinnut nukkua.

Aamulla sitten miusta tuntui toki pahalle, kun piti lähteä ja jättää Alpi yksin kotiin. Miulla on olohuoneen ja eteisen välissä Carlson-koiraportti, ja Alpi viettää päivät yksin ollessaan eteisessä ja keittiössä. Alpilla on siinä tilaa vajaa puolet tästä asunnosta. Jätin valot päälle ja sälekaihtimet auki, joten pystyin katsomaan Alpia lähtiessäni vielä ikkunasta.

Koirahoitaja iskä kävi päivällä ja hänen kertomansa mukaan lattioilla ja sanomalehdillä ei ollut yhtään pissejä. Loistavaa! Olivat ulkoilleet yhdessä pihalla ja Alpi sai ruokansa. Mie tulin sitten takaisin vajaan kahdeksan tunnin poissaolon jälkeen ja ikkunasta katsoessani ennen kuin tulin sisälle, Alpi nukkui omalla paikallaan rauhallisesti. Kaikkialla oli myös kuivaa.

Kävin tänään ottamassa Alpille vakuutuksen Pohjolasta. Sitten oli pieni tilanne päällä pihalla kun sähköistynyt kakkapussi ei auennut kohmeisin sormin. Alpi kerkesi istua kakkojensa päälle ja niin päästiin sisällä koiranpesuhommiin. Nyt on sekin suoritettu ensimmäisen kerran. Oli melkoista sähläystä ainakin miun osalta. Alpille se taas oli ilmeisesti tuttua hommaa.

Töissä opehuoneessa keskustelut olivat kerrassaan koiramaisia ja oppilaillekin piti muistaa mainita asia, että miulla on kotona pikkuinen koiranpentu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti