Elina ja Alpi

Elina ja Alpi

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pienen koiran elämää


Illalla Alpi näki vilkkaita unia leikeistä Millan kanssa. Ensimmäistä kertaa haukahteli unissaan ja jalatkin liikkuivat kovaa vauhtia. Yöllä meni aika levottomissa merkeissä ja aamulla Alpilla oli valtava nälkä! Alpi söi kaiken ja vielä vähän lisääkin, vaikka aina aiemmin on jättänyt ruokaa syömättä. Aamu muuten meni tavallisella kaavalla, ulkoilua, leikkiä ja unta.

Pihalla moikkasimme naapurin tätiä heidän ovensa edessä ja vaikka laskin Alpin maahan keskellä pihaa, hän ei jostain syystä onneksi tehnyt siihen pissejä. Yleensä siis kannan Alpin suoraan sisältä kadun varteen ja sinne Alpi tekee sitten heti pissit. Itsekään en tykkää, jos joku pissittäisi tai kakattaisi koiraa oven eteen niin en halua, että miunkaan koira tekee niin.

Sain myös fiksailtua koirankusetustoppahousut kuntoon. Ne olivat miulle liian pitkät jo ostaessa. Sovittaessani housuja kaupassa kehittelin suunnitelman, et pujotan lahkeisiin kuminauhat ja kiristän, jotta lahkeet eivät viistä maata kävellessä.

Tulevan viikon ohjelmassa on näillä näkymin tutustumista miun vanhempien kerrostalon rappukäytävään ja portaisiin sekä leikkiä Manu-koiran kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti